Vuoden labradorikuulumiset

Kuluvan vuoden aikana Sisun kanssa on touhuttu entiseen malliin ja välillä aika aktiivisestikin. Koira on ehkä saanut hieman aikuisen koiran rauhallisuutta. Se on tosin korvautunut ison miehen egolla ja sukupuolivietillä. Kaikki mikä näyttää tai tuoksuu naaraskoiralta, on Sisun mielestä sen omaisuutta ja silloin ei paljoa muut jutut kiinnosta.Nyt meillä onkin kotona ollut puheenaiheena kastraatio. Itsellä on ollut vielä hieman pidäkkeitä sen suhteen. Ehkä se näyttelytulos pitäisi ainakin hakea ennen operaatiota.

Narttuinnostus kostautui myös Sisun ekassa WT-startissa. Neljä rastia meni aika mukavasti ja kerättiin niiltä yhteensä 75/80 pistettä. Yhdellä rastilla sitten homma tyssäsi johonkin hyvään tuoksuun. Nenä meni maahan ja dami tipahti samalla suusta. Lopputuolos oli siis 75/100p. ja tulos alokasluokan nolla. Vaikka harmitti, niin tuloshan oli ihan ansaittu. Enemmän ehkä olisi harmittanut jos tuo olisi ollut ainutkertainen tilanne. Samanlaisia käpyjä on käynyt kuitenkin treeneissäkin. WT-kokeessa saimme onneksi ilmoita Sisun veljen ja isäntänsä puolesta. Velipoika voitti alokasluokan loistavalla pistemäärällä.

Metsästyksen osalta vuosi ei ollut mikään yliaktiivinen, mutta tuli sitäkin jonkin verran harrastettua sorsastuksissa, yhdessä kanalintureissussa ja fasaanijahdissa. Ensimmäinen sorsastus meni malttitreeninä, koska koiralta oli antura halki. Treeni ei tuottanut mainittua tulosta ainakaan kestäessään, sen verran rauhaton Sisu oli kun pauke alkoi. Kauden viimeinen sorsareissu lokakuussa sitä vastoin sujui jo ihan hyvin. Sisu sai odotella koko jahdin ajan ja markkeeraukset jätettiin muille. Lopuksi otimme ylös pari sorsaa, jotka olin itse markkeerannut.

Kotioloissa koira on siis hieman jo rauhallisempi ja luonteeltaan varsinainen kainalohiiri. Se tykkää valtavasti (oman perheen) ihmiskontaktista ja osaa myös hakea sitä. Vieraita ihmisiä kohtaan Sisu on vieläkin hieman varautunut ja sitä ei oikeastaan kovin paljoa muut ihmiset kiinnosta. En ole asiasta kuitenkaan kovin huolissani; meidän koirahan se on!

Piiput ja koira kuumana

Puoli vuotta on hujahtanut ilman blogipäivityksiä ja sinä aikana on touhuttu melko paljon. On käyty erinäisillä kursseilla, leireillä ja koulutuksissa. Alkukesällä oli ajatuksena että startattaisiin labradori derbyssä. Ihan sille tasolle ei kuitenkaan ehditty, että olisin kokenut tuon reissun hyödylliseksi. Vaikka koira sinänsä oppii hyvin ja tekee kaiken täysillä, yhteistä säveltä ei ole aina löytynyt. Derbyn tuloksia seuratessa sai kuitenkin iloita muiden Sisun veljien puolesta, koska kaksi neljästä veljeksestä osallistui kokeeseen ja molemmat selvisivät finaaliin saakka.

Kahdestaan Sisun kanssa harjoitellessa pääsemme yleensä hyviin suorituksiin. Muiden koirien läsnäolo kuitenkin saa pakan hajoamaan melko nopeasti. Koira kuumenee liikaa, kontakti huononee ja ääntäkin saattaa irrota. Tyypillisin oire on ikuisuusongelmamme eli huonot palautukset. Tätä harjoitellaan vieläkin päivittäin vähintään sisällä ja melkein joka päivä myös ulkonakin.

Kun Sisu vielä vuotiaanakin oli hieman herkän ja pehmeän oloinen, on tilanne nyt kääntynyt päälaelleen. Vaikka en mikään koirien luonnetutkimusten asiantuntija ole, sanoisin että Sisu on nyt labradoriksi melko kovaluontoinen. Jos se keksii jonkun epätoivotun toimintatavan, sitä voi olla erittäin vaikea saada toimimaan toisin. Järjen juoksusta se ei suoranaisesti ole kiinni. Olen melko varma, että koira kyllä ymmärtää mitä siltä odotettaisiin. Se ei vaan yksinkertaisesti halua aina toimia opetetulla tavalla.

No jotta ei menisi ihan negatiivispainotteiseksi, niin hyviä uutisia seuraavaksi. Terveystulokset käytiin ottamassa elokuun lopussa (lonkat, kyynärät ja silmät olivat kaikki terveitä). Syyskuun alussa suoritettiin noutajien taipumuskoe ja eilen oltiin ensimmäistä kertaa oikeissa noutohommissa. Sisu nouti pari markkeeraamaansa pudotusta ja lisäksi teimme sille pari ohjausta juuri tiputetuilla sorsilla. Samassa jahdissa oli todella kokeneita noutajaharrastajia ja tästä Sisu selvisi ilman että olisi ihan tarvinnut hävetä silmiä päästään. Ja omasta suorituksesta sen verran, että itsekin taisin johonkin sorsaan osua. Tosin sain kyllä myös hyvää lisämotivaatiota lähteä haulikkoradalle kiekkoja tiputtelemaan.

Syyskuun lopussa meillä oli perinteinen Pohjois-Karjalan kanalintureissu. Sisu pääsi istumaan iltalentopassissa ja teeripassissa ja selvisi tästä tehtävästä hyvin. Apuna oli tällä kertaa myös pari pystäriä, mutta harmillisesti lintuja ei kovasta työstä huolimatta narrattu.

Sisu starttaa ja kaihon karavaani kulkee

Viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen on taas tapahtunut kaiken näköistä. Aloitimme helmikuussa parin kaverin kanssa viikoittaiset kimppatreenit. Tämä tulikin tarpeeseen ja kehitystä on sen jälkeen tapahtunut roimasti. Omien treenien lisäksi olemme käyneet pari kertaa Mikkelin "middistreeneissä", Ulla Pihlajan treeneissä ja välillä myös Tomi Sarkkisella tukiopetuksessa.

On siis keräilty paljon eri näkemyksiä ja toimintaohjeita. Osittain ohjeet ovat olleet hieman ristiriitaisia, mutta siinähän tämän homman suola on; pitäisi löytää se minun ja koiran oma juttu. Koulutuksissa kerätään työkalupakkia ja myöhemmin poimitaan sieltä sitten eri toimintatapoja kokeiltavaksi. Usein pärjää perus jakoavaimella, välillä pitää etsiä juuri tiettyyn kantaan sopiva kiintoavain. Sisun palautukoulutuksen kanssa tämä retoriikka menisi näin: lähdettiin jakoavaimella liikenteeseen, pultti pyörähti ja pyöristyi. Tämän jälkeen jouduttiin hitsaamaan pultin päähän vääntövarsi, lurauttamaan vähän CRC:tä ja kuumentamaan kierrepuolta niin että saatiin nytkähdys aikaiseksi kun lekalla hakattiin jatkovarresta.

Olemme siis suomeksi kirjoitettuna kokeilleet kaikenlaista. En tiedä mikä loppujen lopuksi sai pultin irtoamaan, mutta luulen että siihen vaikutti ainakin lelulla motivoiminen ja vaatimustason nostaminen. Huomasin että koira osaa, mutta sitä ei huvita tehdä palautusta kunnolla. Ryhdyin siis vaatimaan hyvää palautusta, enkä antanut periksi ennen kuin dami tuli nätisti käteen. Hyvän palautuksen palkitsen aina välillä tennispallolla. Lisäksi sain koulutuksista pari ihan hyvää teknistä neuvoa siihen miten damia ja koiraa käsitellään palautustilanteessa.

Sisu ja veljensä Elmo yksivuotiskuvassa

Viikko sitten Sisulla tuli ensimmäinen elinvuosi täyteen. Juhlaviikon kunniaksi osallistuimme ensimmäiseen metsästyskokeeseemme. Kyseessä oli epävirallinen Uudenmaan ohjus. Kokeessa oli kolme tehtävää: haku, ohjaus ja kaksi markkeerausta. Haku oli meidän ensimmäinen tehtävä ja siitä tuli yllättävän vaikeaa. Koira kävi todella kuumana. Se vinkui ja vikuroi passipaikassa ja kun oma vuoro tuli, se juoksi täyttä laukkaa pitkin hakualuetta. Kahdesti tuomari kehotti minua kutsumaan koiraa takaisin koska se oli juossut reippaasti alueen takaosasta yli. Molemmilla kerroilla Sisu nappasi damin paluumatkalla. Tällaista en osannut odottaa koska harjoituksissa Sisu on käyttänyt todella hyvin nenäänsä. Myös ohjauksessa tuli pieni taantuminen kun koira jäi arpomaan damin luokse ennen kun se lähti palautukseen. Harjoituksissa olemme päässeet tästä tavasta eroon jo pari-kolme viikkoa sitten. Markkeerauksia emme ole juuri harjoitelleet, mutta niistä tulikin nyt melkein täydellisiä. Ainoan mokan teki isäntä, joka lähetti koiran toiselle damille ennen tuomarin antamaa lupaa.

Kokeesta jäi ihan hyvä fiilis. Pisteitä tuli 58/66 ja sijoitus oli puolivälin paremmalla puolella. Mielestäni tämä oli vuotiaalta koiralta ihan hyvä tulos. Tuloslappuun oli kirjoitettu mm. ”kauniit luovutukset” ja ”seuraa erinomaisesti”. Luovutuksia jännitin eniten ja nyt niistä tulikin hyvää palautetta! Seuraaminen on meillä ollut ihan hyvällä tasolla. Muistan kuitenkin kuinka tuskailin seuraamista edellisen koirani Mangon kanssa ja nyt siitä onkin tulossa Sisun ja mun bravuuri. Seuraavaksi otetaan tuo koiran rauhoittelu työn alle ja kerätään siihen työkaluja. Ensiaavistukset kertovat, että tämäkään ei tule olemaan mikään yhden ruuvarin juttu.

Viime viikolla tapasin muuten iltalenkillä Mangon siskon Nalan jälkikasvua kahdessa polvessa. Molemmista koirista tuli vahvasti mieleen Mangon emän sukulinja. Oikein iloisia ja ystävällisiä koiria ja ulkonäkökin oli kohdallaan. Kylläpä oikein sydäntä lämmitti kun sai rapsutella niitä hetken. Pari päivää myöhemmin sain kuulla, että Nalakin astui ajasta ikuisuuteen. Se oli suru-uutinen, mutta leikkisästi on lohduttavaa ajatella, että siellä ne siskokset nyt yhdessä telmivät sateenkaarisillalla.

Kevättä kohti kovaa vauhtia

Loppusyksy tahkottiin Sisun kanssa treeneissä melkolailla paikallaan. Palautusten epämääräisyys esti meitä etenemästä monimutkaisempiin kuvioihin. Harjoittelimme toki muita perusjuttuja siinä sivussa. Omatoimiseen harjoitteluun saimme mukavasti tukea Ulla Pihlajalta, jonka treeniryhmässä kävimme pitkin syksyä. Samoin Sisun kasvattajalta on tullut hyvin neuvoja ja ohjeita.

Vuoden vaihteessa palautus alkoi vihdoin loksahtaa kohdalleen. Missään nimessä se ei ole vielä täydellinen, mutta dami tulee yleensä ilman kiertelyä ja käteen. Pääsimme kuitenkin sille tasolle, että pystyn yhdistämään dameja suuntaharjoituksiin ja linjaharjoitteluun. Harjoittelusta tuli taas kivaa ja sain ehkä parhaat "kiksit" kun onnistuin pari viikkoa sitten pysäyttämään ja ohjaamaan koiran ohijuostulle damille. 

Ohessa linjaharjoituksen lopusta ottamani video parin viikon takaa. Vein dameja metsään ja teimme linjan jään yli. Halusin hakea hieman pidempää matkaa ja totuttaa koiraa maaston vaihteluun. Tätä viimeistä suoritusta oli alustettu pidentämällä matkaa pariin-kolmeen otteeseen.

Muilta osin joulu-tammikuun on ollut haasteellinen. Sisulla oli pitkittynyttä ripulia ja korvatulehdus. Lisäksi se nieli ison läjän muovia jonka järsi juomakupinsa kannesta. Korvat ja vatsa on sittemmin saatu toimimaan ja muovikin tuli lopulta läpi ilman ongelmia. Kaikki näyttää nyt siis taas hyvältä lopputalven ja kevään treenejä ajatellen.

Palautuksen harjoittelu

Damin ja riistan palauttaminen kauniisti ohjaajalle pitäisi olla noutajalle mieluisa tehtävä. On hyvä jos koiralla on korkea viettitaso kun riistaa tai dameja tulee eteen. Korkea viettitaso saattaa kuitenkin purkautua ylivireytenä ja levottomana käytöksenä palautuksessa. Olen puolivuotiaan labradoripennun kanssa tilanteessa, jossa koira jo nuoresta iästään huolimatta jaksaa etsiä ja tonkia puskia damien perässä mutta palautuksesta tulee usein kiertelyä ja pelleilyä.

Ensimmäinen noutajamme oppi melko hyvät palautukset kuin huomaamatta ja olenkin nyt uuden pienen ongelman edessä. Olen koonnut alle koulutustapoja ja ohjeita palautuksen opettamiseen. Osaa olen niistä jo kokeillutkin, mutta edistyminen on toistaiseksi ollut hidasta.

Klikkerimenetelmä

Palautuksen paloittelu ja harjoittelu osissa nameilla ja klikkerillä. Jos koiraa ei aiemmin koulutettu klikkerillä, aloitetaan koiran totuttamisella palkkioon ja palkkiota tarkoittavaan signaaliin. Signaalina voi käyttää klikkerin sijasta myös esim. jotain lyhyttä sanaa (”Jep”, ”jes” tms.). Menetelmä on kuvattu esimerkiksi täällä ja myös Ulla Pihlaja on nettisivuillaan kuvannut oman koiransa kouluttamista tällä menetelmällä.

”Silittelymenetelmä”

En keksinyt tälle mitään fiksumpaa nimeä, mutta ideana on siis se että pennusta lähtien koiraa palkitaan kehumalla ja silittämällä sekä rapsuttelemalla sitä päästä, leuan alta ja kaulasta. Koira tottuu täten tarjoamaan päätään lähelläsi.

Seuraavaksi edetään antamaan koiralle noutoesine suuhun samalla kun palkitaan sitä em. tavalla. Kolmannessa vaiheessa opetetaan noutoesineen irrottaminen ja lopuksi yhdistetään ketjuun vielä esineen tuominen/hakeminen. Kuvattu hyvin täällä.

Nykyisen koiramme kasvattaja on käyttänyt tätä koulutustapaa ilmeisen menestyksekkäästi usealle koiralle.

Erillisiä toisiinsa liittymättömiä yksittäisiä harjoituksia tai yksityiskohtia

-        Voit harjoitella palautusta ensin hihnan kanssa ja läheltä. Näin tilanne ei pääse riistäytymään käsistä.

-        Damin pudottaminen polulle niin että koira löytää sen itsenäisesti ilman että siihen ensin kiinnitetään mitään huomiota. Täten saa nopeammin riisuttua harjoituksesta muita häiritseviä tekijöitä (luoksetulo, paikalla pysyminen, seuraaminen yms.). Anna koiran hetki kantaa damia ja sopivan hetken tullen voit ottaa sen kehujen kera itsellesi. Näin voidaan vähentää mahdollista kuumumista ja esineen löytymisestä saadaan iloinen yllätys ilman suurempaa metakkaa.

-        Joissain tilanteissa, jos koira pelleilee ja pakoilee, voit kokeilla jättää koiran huomiotta ja kulkea poispäin koirasta. Ennemmin tai myöhemmin koira varmasti kyllästyy kantamaan damia ja tarjoaa ehkä sitä sinulle. Ole valmiina! (Tämä muistuttaa jossain määrin edellistä harjoitusta). Tämä on enemmänkin ensiapuna akuuttiin ongelmatilanteeseen. Älä tahallaan tarjoa mahdollisuuksia kuvattuun käytökseen jos koiran osaamistaso on jo aiemmin edistynyt pidemmälle.

-        Jätä dami itsesi ja koiran väliin, jonka jälkeen kutsu koiraa luokse. Koiralla on tällöin valmiiksi vauhti ja suunta ohjaajaa kohti.

-        Palautusväylän valitseminen niin että koiralla ei ole kiertämismahdollisuutta. Tähän tarvitaan esimerkiksi aidoilla tai seinillä rajattu väylä tai polku jonka reunoilla on tiheää kasvillisuutta.

-        Ohjaan asennollakin on vaikutusta. Kumartunut ihminen voi itsessään olla koiralle haaste leikkiin. Voit kokeilla olla palautuksen aikana istualtaan, kyykyssä tai kyykyssä sivuttain.

Ohessa on linkkejä pariin videoon tämän hetkisestä tasostamme. Palataan aiheeseen myöhemmin!

Palautus ja luovutus

Luovutusharjoittelua

 

Sisun puolivuotisraportti

Sisu alkaa näyttää jo hieman oikealta koiralta. Stereotyyppiseltä labradorilta se ei tosin enää näytä ja söpöyspisteet karisevat kovaa tahtia. Näyttölinjaisiin tottunut voisi ajatella että onpa luimunaamainen ja koheltava honkkeli. Vaikka itseänikin koheltaminen aina välillä raivostuttaa, on tuohon koiraan kuitenkin syntynyt vahva tunneside ja yhteistyösuhde. Sisun söpöys onkin enemmän sisäistä kuin ulkoista ja se on paljastunut aikamoiseksi halailijaksi ja sylittelijäksi. Tutustuttuaan se hakeutuu aina ihmisten lähelle ja usein yrittää myös tunkea syliin.

Aiempia huolenaiheita on karissut pois. Koira tottui yksinoloon melko helposti. Se ei enää suuremmin pelkää toisia koiria ja esimerkiksi ohitustilanteet sujuvat todella mallikkaasti jopa ilman hihnaa. Joiltain osin Sisu on puolivuotiaana jo helpompi koirakansalainen kuin mitä edellinen koiramme Mango oli aikuisena. Toisaalta sisätiloissa näin ei ole. Energiaa koiralla on todella paljon ja Sisua ei ilman valvontaa voi pitää vapaana kotonamme. Toinen ärsyttävä piirre on pissailu, josta jo luulimme päässeemme eroon. Sisu pyytää ulos istumalla oven viereen, mutta jos se ei pääse heti ulos, tulee vahinko melko nopeasti oven viereen.

Sain ystävältä taas tänä syksynä kutsun Kuhmoon metsästämään. Sisu lähti mukaan ja osallistui iltapäivien kävelyjahteihin seurakoirana. Oli hauskaa seurata koiran nenänkäyttöä ja innokkuutta metsässä. Passissa saimme seurata hanhien ja joutsenten syysmuuttoa. Teeriä ja pyitä lenteli jonkin verran, ja meitä monena vuonna kierrellyt metsokin näyttäytyi, mutta kovin hyviä ampumapaikkoja ei tällä kertaa tarjoutunut. Sisu sai matkamuistoksi vatsanpuruja ja oksenteli kolme päivää. Ilmeisesti se oli noukkinut suuhunsa niin paljon keppejä ja heinää.

Tapasimme pari viikkoa takaperin Sisun kasvattajaa Maaritia ja teimme hieman harjoituksia jotta Maarit näki missä mennään. Suurempia ongelmia ei ollut, mutta Maarit kiinnitti huomiota vinkumiseen ja kiertelyyn palautuksissa. Nämä ovat siis nyt painopistealueita. Vinkumiseen puuttuminen tosin on osoittautunut hieman hankalaksi koska Sisu ei yleensä vingu minun lähellä, vaan esim. häkissä kun itse olemme eri kerroksessa. Palautukset lienevät helpompi homma ja niissä ollaankin jo vähän edistytty.

Kirjoittelin aiemmin että tämän vuoden tavoitteena on käydä jossain kokeessa töissä ja kerätä taas kokemusta metsästyskoepuolelta. Se tavoite on edistynyt hyvin. Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus mennä jo vuoden kolmanteen kokeeseen töihin. Pitää verrytellä daminheittokäsi hyvään vireeseen!

Sisun ensimmäinen lintunouto

Sisu on osoittautunut varsin eteväksi noutajan aluksi. Koulutuksissa se osaa ottaa melko rauhallisesti ja kuuntelee ohjaajaa häiriöistä huolimatta. Jos koiralle tarjoaa mitään sen varsinaisiin työtehtäviin liittyvää, kääntyy kuitenkin selvästi isompi sulake päälle: Häntä rupeaa heilumaan vimmatusti, koko kroppa jännittyy ja katse nauliutuu kohteeseen. Eri tahoilta saamani ohjeistuksen perusteella olen kuitenkin pyrkinyt välttämään toistaiseksi kaikkea esineiden heittelyä ja noutamista muutenkin. Ylimääräinen provosointi ja viettien nostattaminen tässä vaiheessa tuottaisi todennäköisesti liian kiihkeän koiran. Lisäksi suu on toistaiseksi todella levoton, joten tavaroiden kantaminen ei ole kovin kaunista katseltavaa. Osasyynä lienee hampaiden vaihtuminen. Jatkossa tiedossa on paljon tavaroiden kantamis- ja nostamisharjoittelua.

Pari viikkoa takaperin olimme ulkoilemassa pelloilla kun törmäsimme kuolleeseen hanheen. Lintu oli ilmeisesti lentänyt viereistä voimalinjaa päin. Annoin Sisun nuuskia aikansa, jonka jälkeen lähdin siirtymään pois koska ohitse oli tulossa toinen koira emäntineen. Sisu lähti pian perääni, mutta
yllätyksekseni niin lähti hanhikin. Ohitsemme kävellyt ulkoilija oli ihmeissään. Neljäkuukautinen noutaja iso hanhi suussaan oli kieltämättä hieman koominen näky.

Sisu painaa tällä hetkellä noin 13 kiloa ja on melkoinen koipeliini. Ohessa noin viikon vanha kuva.

Koirakoululainen

Viidentoista viikon iässä Sisulla on kertynyt painoa 9,8 kilon edestä. Kaikki on mennyt melko hyvin ja koira on kehittynyt muun pentueen tahdissa. Viimeisen viikon aikana kävimme morjenstamassa Sisun paria veljeä. Samassa yhteydessä tutustuttiin kylmään riistaan ja kokeiltiin reagointia paukkuihin. Riista oli vielä aika kuumentava kokemus Sisulle. Koiran, variksen ja harakan kohtaaminen meinasi johtaa totaaliseen sulkasatoon. Harakkaa koira otti ajoittain myös kantoon, mutta tiputti linnun heti luoksetulopillityksen kuultuaan. Olen pyrkinyt vahvistamaan tavaroiden ja lelujen kantamista, mutta tähän ei ole vielä erillisinä harjoituksina tartuttu.

Veljestapaamisissa esiin nousi esiin pieni huolenaihe. Sisu ei nimittäin suhtautunut veljiinsä mitenkään suopeasti. Se ei sietänyt lainkaan itsensä härnäämistä tai jahtaamista vaan alistui ensin nopeasti ja ryhtyi sen jälkeen puolustamaan itseään irvistelyllä ja murinalla. Sisu on toki ollut melko varovainen muidenkin koirien kanssa, mutta aiemmat koirakontaktit ovat olleet aikuisia, rauhallisempia koiria ja niiden kanssa kaikki on sujunut sopuisasti. Lähdin purkamaan tätä asiaa niin, että kyselin lähistön labradori-ihmisiltä josko heidän koiriaan voi tulla tapaamaan. Ilahduttavan monta ilmoittautui auttamaan. Ajattelin että buukataan tapaamisia ensin vähän rauhallisempien koirien kanssa ja jos kaikki menee hyvin, kysellään sitten myöhemmin josko löytyisi vauhdikkaampia treffikumppaneita.

Sisu aloitti uintiharjoitukset oikein kunnolla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Oli lämmin ilma ja vesi oli houkuttelevan viileää. Joskus olen noutajissakin törmännyt tapauksiin, jotka eivät ihan aluksi osaa kovin hyvin uida. Sehän ei sinänsä ole huolenaihe koska koira varmasti oppii tehokkaan tekniikan nopeasti, kunhan sitä vain uitetaan. Oli kuitenkin mukava huomata että Sisu lähti heti uimaan sulavan ja tehokkaan näköisesti.

Ensi viikolla alkaa meillä Vantaalla koulut. Esikoisemme menee peruskoulun ensimmäiselle luokalle. Samoin Sisulla alkaa koulu koska ilmoittauduimme sen kanssa Ulla Pihlajan vetämälle pentukurssille. Jännää aikaa siis kaikin puolin!

Kuvassa Sisu ja serkkuni koira Muru meidän mökkilaiturilla.

Pennun kehityksen seuraamista

Sisulla on nyt 12 viikkoa täynnä. Uskomattoman nopeasti tuollainen pentu kehittyy, mutta usein saan myös itseni kiinni odottamasta liikoja. Tämä johtuu varmaan siitä että koiraelämä ikään kuin jatkuu siitä mihin jäätiin aikuisen koiran kanssa. Monessa kohtaa pitää muistuttaa itselleen että Sisu on pieni pentu joka ei vielä osaa kaikkia kommervenkkejä.

Istumisen opettelu aloitettiin jo aika nopeasti noin kymmenen viikon iässä. Samoin perusasennon alkeita ryhdyttiin alustamaan heti alussa. Ruokailuun ryhdyttiin noin viikko sitten tuomaan paikallaan oloa, eli pentu pääsee syömään luvalla kun odottaa ensin hetken istualtaan. Ruokakippo on niin vahva motivaattori, että paikallaan pysymisen koira oppi tosi nopeasti. Viime viikkoihin liittyy myös erilaisiin maastoihin totuttelua. On kävelty sänkiniityllä, korkeassa heinikossa, suolla, kallioilla ja vaikeakulkuisessa metsässä. Tämän viikon uusi juttu on noutajataluttimeen totuttelu.

Eilen kävimme moikkaamassa lääkäriä. Sisu sai ensimmäisen rokotuksen ja oli muutenkin palleja myöten hyvässä tikissä. Huono uutinenkin kuitenkin tuli; koiralta on jossain katkennut yksi kulmahammas ja hammas pitää ilmeisesti poistaa koska on mennyt niin juuresta poikki. Paino oli junnannut edellisen viikon aika samoissa lukemissa. Tämä ilmeisesti johtui matolääkityksen aiheuttamasta ripulista. Edellisen viikonlopun aikana paino kuitenkin kipusi puolisen kiloa ihan hujauksessa. Ilmeisesti nestetasapaino palautui normaaliksi ja on nyt n. 7,5 kiloa. Olemme kerran viikossa rekisteröineet koko pentueen painoja yhteisessä keskusteluryhmässä ja Sisu tuntuu nyt olevan aika saman kokoinen veljiensä kanssa.

Yksi turhauttavimmista asioista Sisun kanssa on ollut yksinoloon totuttelu. Koira on mennyt aivan hulluksi kun se on jätetty häkkiin tai aidan taakse. Sama hulluus on iskenyt lähdin sitten ovesta ulos tai vain yläkerrassa käymään. Aloitimme harjoittelun hellästi ja lyhyitä aikoja kerrallaan. Siitä ei käytännössä tullut mitään sen parin viikon aikaja jonka ehdin viettää lomalla. Loman loputtua meillä oli tarkoitus jättää koira päivisin aitaukseen, mutta parin päivän jälkeen huomattin että se ei toimi. Ensimmäisen päivän jälkeen koira löytyi aitauksen ulkopuolelta ja makuuhuoneesta löytyi pureskeltuja sähköjohtoja. Toista päivää varten aitausta vahvistettiin ja korotettiin. Nytkin koira oli päässyt jostain läpi ja löytyi aitauksen ulkopuolelta vekki kuonossaan. Viimeisten päivien aikana asiassa on onneksi edistytty. Kauppareissujen ja lasten kanssa ulkoilujen ajaksi se on jätetty häkkiin nukkumaan ja nyt se on nukkunut häkissään täysin tyytyväisen oloisena ja hiljaa. Heinäkuun loppuun asti koiralla on onneksi taas seuraa kotona.

Ympyröitä sulkeutuu

Sisun kanssa on mennyt melko hyvin. Välillä tosin lapsiperhearjen ja koiranpennun yhdistelmä tuntuu raskaalta. Varsinkin nuoremman lapsemme perään pitää katsoa lähes koko ajan. Se ei osaa vielä antaa koiralle sen vaatimaa tilaa ja rauhaa. Koiran päivärytmikään ei ole vielä ihan se mitä tavoitellaan. Tänään esimerkiksi koira heräsi kello 4.30. Tämä saattoi tosin johtua siitä että sillä oli kakkahätä ja se pyysi ulos.

Ikää on nyt 11 viikkoa ja painoa noin 7 kiloa. Sisäsiisteys ei ole kovin paljoa edistynyt. Välillä koira pyytää ulos, mutta pissoja tulee silti sisällekin melko usein. Isommat hädät ovat onneksi tulleet ulos koko ajan. Koulutusrintamalla olemme harjoitelleet paikallaoloa, istumista ja hihnassa kävelyä. Luoksetulo koiralla on jo aika hyvä, mutta on sitäkin välillä vahvistettu. Lisäksi olemme totutelleet erilaisiin maastoihin ja leikkineet välillä tennispallon piilotusta virkistysmielessä..

Tapasimme Sisun kanssa kuluvalla viikolla sattumalta lähistöllä asuvan Tupu-labbiksen. Päästimme koirat tervehtimään ja juttelimme hetken. Sisu suhtautuu jo varsin hyvin muihin koiriin - varovaisen ystävällisesti. Lähes päivälleen vuotta aiemmin tapasimme Tupun Mangon kanssa. Koirat leikkivät keskenään, ja se jäikin Mangon viimeiseksi leikkihetkeksi. Tällainen pieni ympyrä on siis sulkeutunut.

Sisun ensimmäinen viikko

Pentu on ollut meillä nyt reilut viikon päivät. Ensimmäisen viikon aikana on tutustuttu uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin sekä harjoiteltu yksin oloa ja sisäsiisteysjuttuja. Myös pantaan ja hihnaan totuttelussa on otettu ensimmäiset askeleet. Sisällä ja oman perheen kanssa Sisu on jo varsin varaukseton ja reipas poika.

Yksin oleminen ja varsinkin häkkiin tai aitaukseen joutuminen on kuitenkin todella vaikeaa ja tällaisissa tilanteissa huuto on melkoinen. Minulla on nyt puolitoista viikkoa aikaa totuttaa Sisua aitaukseensa. Sen jälkeen se joutuu olemaan työviikon verran päivät yksin kotona. Totutteluun olen soveltanut Tuire Kaimion pentukirjan oppeja. Homma etenee pienin askelin niin että rauhallinen pentu laitetaan aitaukseen ja ollaan ensin itse aitauksen vieressä. Kerta toisensa jälkeen tilanteesta tehdään haastavampi esim. aikaa pidentämällä, siirtymällä kauemmas tai pukemalla vaatteita päälle ulko-ovella. Olemme tällä hetkellä vasta alussa ja Sisu kestää kohtuullisesti parin metrin päässä oleskelua. Mielenkiintoista on se, että aitauksen ulkopuolella se kestää yksin jättämisen paljon paremmin. Koti-irtaimistoa säästääkseni en kuitenkaan haluaisi jättää sitä pitkiksi ajoiksi vapaana sisälle.

Sisu oli pentueensa varovaisin poika. Sen huomaa varsinkin ulkona. Se ei todellakaan ole kiinnostunut muista koirista tai tuntemattomista ihmisistä. Jos se kuulee ison koiran haukuntaa pitkänkin matkan päästä, se ryntää heti kotiväen jalkojen väliin tai syliin turvaan. Tähän asiaan pitää puuttua kun hihnahommat alkavat luistaa. Silloin suuntaamme kaupungin keskustan ihmisvilinään ja lempeiksi tiedettyjen koirakavereiden seuraan.

Blogin nimi vaihtuu

Bloggailu jatkuu nyt samalla teemalla, mutta eri otsikolla. Rapsuttelin eilen uusia koiratuttavuuksia Mikkelissä ja yksi heistä on nyt valikoitunut muuttamaan meille. Uuden tyypin kutsumanimeksi tulee Sisu. Vielä emme tiedä tuleeko Sisusta sisukas, mutta toiveissa on rauhallinen ja itsensä ylittävä työmyyrä. Tällä hetkellä se on hieman pyylevä, pehmeä ja musta töpsyttelijä. Pentueessa oli neljä urosta, ja sisu on niistä tällä hetkellä kookkain ja rauhallisin. Se ei ollut ensimmäisenä kantamassa lintua tai tutustumassa pihan kaukaisimpiin nurkkiin. Muiden pentujen esimerkistä se kuitenkin tarttui puuhaan jos toiseenkin ja tuntui ennen kaikkea sosiaaliselta ja varauksettomalta pennulta.

Viikonloppuna vietin pari päivää Middle Rivers kennelkerhon nome-leirillä katselemalla koulutuksia. Suurimman vaikutuksen minuun teki Susanna Fontell joka tarjosi hyvin perusteltuja näkökulmia koirien viettien hyväksikäyttöön ja viretilan säätelyyn. Kävin katsomassa melko samalla teemalla vedetyn koulutuksen kahteen kertaan ja näin miten erilaiset koirat suhtautuivat harjoituksiin. Yhtenä esimerkkinä nostan harjoituksen jossa koiran viretilaa lasketaan laittamalla koira kyljelleen ja pitelemällä sitä (sitkeästi mutta hellästi) maassa kunnes koira nukahtaa. Samassa yhteydessä Susanna käyttää tiettyä ääntä (Ssshhh..). Kun tätä on tehty koiran kanssa usein, ehdollistuu koira rauhoittumaan jo pelkästään tuosta äänestä. 

Tutustuin tässä viime viikkoina myös Sisun veljien tuleviin omistajiin. Kaikki ovat innokkaita harrastajia ja metsästäjiä, Toivottavasti tapailemme jatkossakin samoissa merkeissä!

Taidetta koteihin

Tällainen yllätys oli eräänä päivänä vaimolla mukana. Eli hän kiikutti kotiin lyijykynäpiirroksen Mangosta. Aika hieno!

Signeeraus puuttuu, mutta tämän lyijykynäpiirroksen on tehnyt Mia Åstrand

Haulikkokoulussa

Nyt kun kerran noutaja on tulossa, pitää varmaan varautua myös hankkimaan sille töitä. Metsällä on tullut käytyä harvakseltaan ja ampumassa sitäkin vähemmän. Huomasin että syksyn metsästysreissuilla jätin suosiolla haulikon mökkiin ja hakeuduin kivääriholleille.

Haulikkoampujana olen itseoppinut ja tämäkin koulutus on aloitettu aika myöhään. Tänä vuonna asialle olisi ehkä tehtävissä jotain, joten päätin aloittaa "puhtaalta pöydältä" ja ilmoittauduin ammattiapuun. Viikonlopun lauantai kului siis Kärkölässä haulikkokoulussa.

Päivä aloitettiin mukavasti kahvia siemaillen ja rupatellen. Aamupäivän ohjelmaan kuului teoriaa ihan aseen ja ammusten perusteista lähtien ja kävimme läpi eri ampumatekniikoita sekä turvallisuusasioita. Lounaan jälkeen siirryimme itse asiaan, eli astelimme läheiselle pellolle ampumaan. Ohjaajat tarkastivat mm. tähtäyssilmän, haulikon osumakohdan ja ampuma-asennon yleisesti. Sen jälkeen ryhdyttiin tiputtamaan kiekkoja. Pääsimme muun muassa ampumaan pitkin maata pomppivia jäniskiekkoja. Hauskaa hommaahan se oli ja osumaprosenttikin oli ihan kohtuullinen!

Kouluttajat saivat nopeasti neuvottua pari yksinkertaista, mutta tärkeää asiaa omasta ampumisestani. Kohdistin esimerkiksi katseeni enemmän jyvään kun maaliin ja tämä aiheutti piipun nykimistä. Samoin olen luullut olevani "swingiampuja", eli yritän yleensä liikuttaa tähtäyspistettä takaa maalin ohi, mutta kokeiltuani ennakolla ampumista, taidan harjoitella tätä tyyliä jatkossa.

Paikalta löytyi järjestäjän toimesta lainaksi varusteita ja jopa haulikoita. Paria Berettaakin tuli käpisteltyä ja kyllähän ne omaan välineistöön verrattuna tuntuivat melkoisen mukavilta käteen. Kesällä pitäisi sitten käydä radalla ja räiskiä mahdollisimman paljon ja ajatuksella.

Tapahtuman järjestänyt taho oli siis Haulikkokoulu, joka järjestää myös kivääriammunnan koulutusta ja löytyy osoitteesta kivaarikoulu.fi

Majavajahtia laihoin tuloksin

Ystäväni sen sanoi: Majavametsästys on maailman tylsin harrastus. Ajoimme autoilla toista tuhatta kilometriä. Kiersimme korpia ja vaaroja metrisessä hangessa. Istuimme tunteja varrella virran ja jäähdyttelimme varpaita passissa. Siitä huolimatta emme saaneet ainoatakaan havaintoa tästä mystisestä eläimestä.

Saaliittomuuteen vaikutti varmaan paljon tekijöitä. Osittain maanomistajat olivat hankaloittaneet hommaa raivaamalla yhdeltä tärppipaikalta joen reunustat sileiksi. Masselle ei siis ollut ruokaa ja meille ei ollut vinkkejä vanhojen syönnösten muodossa. Toisessa paikassa purot ja järvi olivat vielä paksussa umpijäässä ja kolmas paikka lienee ollut tyhjäksi metsästetty. Ainakin törmäsimme siellä toisiin majavanmetsästäjiin, joiden kanssa pääsimme hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Toiminta-alueellamme on kuulemma hirviluvat olleet viime kaudella kortilla. Tämä on saattanut myös lisätä metsästyspainetta muuhun riistaan.

Kaikki tämä pistää kyllä miettimään: miksi tulin matkalta niin iloisena takaisin? Vastaus lienee se kliseisin: Saalis ei ole pääasia. Ulkoilu, luonto,
ystävät, sauna ja matkan taittaminen palkitsee itsessäänkin, vaikka mitään legendaarista sankaritarinaa ei jäisikään varastoon. Sitäkin enemmän saimme saunomisen lomassa tehtyä suunnitelmia uusille tuleville metsästysseikkailuille.

Uroskoiralle nimeä keksimään

Olimme henkisesti valmistautuneita siihen, että seuraava tulokas on narttu. Nyt kävikin niin, että pentueessa ei ollut yhtään tyttöjä ja meille tuleekin uros. Ei siinä mitään, uroskin sopii meille varsin mainiosti, mutta emme ole millään keksineet uroskoiralle nimeä. Vaimo oli jo saanut tahtonsa läpi ja koirasta oli tulossa Ebba. Ebba ei kuitenkaan sovi poikakoiran nimeksi. No meillä on varmaan se seitsemisen viikkoa aikaa miettiä nimeä. Pennut nimittäin syntyivät tänään ja luovutus on kesäkuun alkupuolella. Samalla kun keksitään koiralle nimi, pitää varmaan muuttaa tämän blogin otsikkoa.

Pentueessa oli tosiaan neljä urosta - kaksi mustaa ja kaksi keltaista. Kaikki kuulemma reippaita, voimakkaita ja terveitä. Kuvista päätelleen joukkoon sattui pari mörssäriä. Keltainen olisi omaan silmään nätimpi väri, mutta katsotaan miten ja mikä pentu meille valikoituu. Tärkeämpää olisi, jos pennuista olisi jo ennen luovutusta nähtävissä hieman luonteenpiirteitä ja sieltä löytyisi meille sopivan luontoinen koira. Itse en tällaisesta pentujen arvioimisesta tai testauksesta paljoa ymmärrä, mutta pitänee tutustua tarkemmin asiaan että olisi sitten asiaan mielipiteitä jos niitä pääsee esittämään. Pari ihan hyvää aihealuetta sivuavaa perusartikkelia löysin jo täältä (pentutestaus) ja täältä (koiran luonne).

Torstaina minulla on lähtö Pohjois-Karjalaan. Päästään pitkästä aikaa majavia katselemaan. Tiedustelutoiminta ei ole tuottanut ainakaan vielä mitään kovin konkreettista, joten saaliin löytäminen, ja varsinkin saaminen on todella epävarmaa. Kivaa ulkoilua ja kevään ihastelua on kuitenkin varmasti tiedossa koko rahalla. Toivottavasti välillä pilkahtelee myös aurinko, niin voin napsia hieman valokuvia. Seuraavassa blogitekstissä on siis pentukuulumisten lisäksi tiedossa matkakertomusta farkkujen vaihtamisesta verkkarihousuun.

Pentusuunnitelmia ja metsästysjuttuja

Koirasuunnitelmat ovat kaventuneet niin, että meidän haarukassa jäljellä on enää yksi pentue. Otimme nyt riskin ja jätimme sen ensimmäisen pentueen (josta kirjoittelin viimeksi) väliin. Tässä toisessa on meille parempi ajoitus vaikka muuten vaakakupit olivat eri tekijöiden yhteissummana melko tasan. No toivottavasti riskinotto kannatti ja ei tarvitse palata alkuruutuun. Jos kaikki onnistuu, pentue syntyy pääsiäisenä ja luovutus olisi kesäkuun alkupuolella.

Itse olen valmistautunut koiran tuloon kertaamalla perusasioita, lukemalla vähän kirjallisuutta ja käymällä muutamilla luennoilla. Kevättä kohti yhdistysten kurssi- ja luentotarjonta on taas vilkastunut. Esimerkiksi Labradorinnoutajakerho on järjestänyt Uudellamaalla todella hyviä luentoja, joissa on ollut puhumassa Ulla Alhava ja Tomi Sarkkinen. Ulla puhui pentujen kanssa elämisestä yleensä, ja Tomi pennun ja nuoren noutajan kouluttamisesta. Voin suositella molempia luentoja; hyvä tunnelma, mukavat puhujat ja paljon hyödyllistä tietoa. Keväällä jatkan koeturistin uraani ja ajattelin lisäksi hankkiutua pitkästä aikaa taas talkoohommiin. Tuli koiraa tai ei, seuraava koestartti tulee aikaisintaan vasta 2018.

Metsästysuutisiakin pukkaa taas hieman. Tammikuussa pääsin kaverin mukana pienimuotoiseen fasaanijahtiin Hämeeseen. Minulla oli kieltämättä hieman ennakkoasenteita fasaanijahteja kohtaan, mutta mukavaa hommaahan se oli. Meillä oli mukana neljä koiraa, joista yksi toimi ylösajajana. Nuoretkin koirat toimivat hyvin ja kaikille saatiin saalista. Yhtä haavakkoa jouduimme etsimään hieman pidempään, mutta sekin löytyi koirien ja ihmisten yhteistyöllä kuusen oksalta. Päivää leimasi myös pieni kissa ja hiiri -leikki paikallisen ketun kanssa. Se ehti napata yhden linnun, jonka koira kuitenkin löysi ehjänä pusikosta.

Huhtikuulle, ennen majavakauden päätöstä, meillä on myös pientä viritystä Pohjois-Karjalan suuntaan. Kirjoittelen siitä lisää myöhemmin jos reissu toteutuu!

Lapset ja koirat

Olemme nyt siis siinä oudossa tilanteessa, että tämän koirablogin kirjoittajalla ei ole koiraa. Koirat on kuitenkin meidän perheessä enemmän ja vähemmän tapetilla ja niistä keskustellaan välillä aikuisten ja välillä koko perheen kesken.

Nuorimman (3 v.) mieltä askarruttaa eniten tuleva koira. Pentua tietenkin odotetaan, mutta samalla pikkupoikaa huolettaa esimerkiksi se että riittääkö koiralle sen omat lelut vai syökö se mahdollisesti myös legoja tai muovirobotteja. Tulevalle koiralle on myös valittu joitain pehmoleluja, jotka se kuulemma saa pitää. Nuorimman aikakäsitys hieman vielä epämääräinen. Yllättävä rapina tai kolina alakerrasta tulkitaan helposti väärin uudeksi koiraksi. Samoin kun ystävämme tuli kahden labradorin kanssa vierailulle, oli ensimmäinen huudahdus tälläinen "Nytkö se uusi koira tuli!?" Huolistaan huolimatta tämä kuopus on kuitenkin koiramies ja suhtautuu positiivisesti muihinkin eläimiin.

Esikoinen (kohta 7 v.) taas on asenteeltaan hieman varautuneempi. Koirat ovat hänen mielestään ihan ok, kunhan eivät aiheuta hänelle häiriötä tai vaivaa. Koiran ulkoilutus on hänen mielestään ehkä maailman tylsintä tekemistä. Hän myös selvästi hieman aristelee vieraita koiria ja ei pidä liian nopeasti tuttavuutta tekevistä nelijalkaisista. Jos jalkapallokortteihin hurahtanut esikoinen päättäisi uuden koiramme nimen, olisi se varmaan Messi tai Ronaldo. Myös FIFA kuulemma kävisi. Odotan jännittyneenä sitä hetkeä kun koiranpennun suusta löytyy mutusteltu futiskortti.

Edellinen koiramme Mango oli jo aikuinen kun lapset saapuivat perheeseen. Se osasi suhtautua todella asiallisesti lapsiin. Kokonaisuudessaan lasten ja Mangon konfliktit taisivat rajoittua pariin urahdukseen. Tähdensimme usein lapsille, että koiralla pitää olla oma tila ja vaikka koira innostuisi leikkimään, sen kanssa ei riehuta miten sattuu. Nyt jos meidän perheeseen tulee uusi koira, sille ja lapsille pitää opettaa uudelleen nämä samat säännöt.

Muistan itse omasta lapsuudestani kauan odotetun pennun tulon ja sen kuinka energinen ja vaikeaselkoinen eläin koira lapsen mielestä loppujen lopuksi oli. Tämän takia yritän pitää uuden pennun saapuessa mahdollisimman pitkän loman, jotta saamme paljon tutustumisaikaa ja uuden lauman suhteiden rakentelun turvallisesti alkuun.

Pentuhaaveet konkretisoituvat

Kuten kirjoittelinkin kolmisen kuukautta sitten, haaveilu ja suunnittelu uuden koiran suhteen käynnistyi jo syksyllä. Suunnitelmat ovat eläneet ja muuttuneet ajan kanssa. Aluksi lähdimme ajatuksesta, että uusi tulokas olisi näyttelylinjainen koira käytössä meritoituneilta vanhemmilta. Sitten kartoitettiin sekalinjaisia vaihtoehtoja, mutta marraskuussa oltiinkin jo siinä tilanteessa, että meille oli hilkulla tulla käyttölinjainen uros ihan hyvästä yhdistelmästä. Tiukan pohdinnan jälkeen jäimme kuitenkin vielä ilman koiraa. Ajankohta oli hieman hankala ja jäimme odotuskannalle koska halusimme katsoa läpi pari muuta vaihtoehtoa. Nyt nämä muut vaihtoehdot alkavat konkretisoitua. Jos kaikki menee nappiin, meillä on pentu joko jo huhtikuussa tai sitten kesän korvilla.

Ensimmäisenä syntyväksi odotettu pentue on sekalinjainen yhdistelmä. Uros on keltainen (++!). Sitä on käytetty aktiivisesti metsästyksessä ja se on edennyt voittajaluokkaan WT-tulosten perusteella. Musta narttu on nelivuotias ja on läpäissyt taipparit sekä osallistunut pariin WT-kokeeseen. Molemmat ovat siis sekalinjaisia ja miellyttävät tällaisen "pullukkalinjaan" tottuneen silmää. Etuna tässä pentueessa olisi myös se, että kasvattaja on aktiivinen harrastaja, tosi mukava tyyppi ja vanha tuttumme, joka lisäksi asuu asuu melko lähellä.

Toinen vaihtoehto on metsästyskoeharrastuksen näkökulmasta todella lupaavasta yhdistelmästä. Molemmat vanhemmat ovat mustia ja käyttölinjaisia. Nuorehko uros on voittanut kokeita ulkomailla ja narttu on menestynyt eri koemuodoissa voittajaluokkaa myöten. Kasvattaja, vaikkakaan ei ihan lähinurkilla asusta, on erittäin aktiivinen ja järjestää esimerkiksi paljon erilaisia tapaamisia ja koulutuksia. Kävimme tutustumassa häneen ja hänen kasvattiensa omistajiin ja koiriin joulukuun alussa järjestetyssä koulutustapahtumassa. Mukavaa porukkaa oli kaikki sielläkin!

Katsotaan miten nämä astutukset onnistuvat. Jos molemmat tärppää ja pysymme kasvattajien "listoilla", niin valinta tulee olemaan vaikea!

Metsästysmuistoja

Vietin viikko sitten Kuhmossa muutaman päivän. Tuttu mökki ja tutut maastot kirvoittivat muistoja mieleen. Tälläkin reissulla koiraa olisi tarvittu. Asia tuli mieleen kun juoksimme toista sataa metriä suolla haavakkoteeren perässä.

Kuhmo 2010 - Mangon ensimmäinen kanalintunouto



Kuhmo 2011 - Tällä reissulla lintuja noudettiin jo hieman enemmänkin: kolme teertä ja yksi pyy