Ystäväni sen sanoi: Majavametsästys on maailman tylsin harrastus. Ajoimme autoilla toista tuhatta kilometriä. Kiersimme korpia ja vaaroja metrisessä hangessa. Istuimme tunteja varrella virran ja jäähdyttelimme varpaita passissa. Siitä huolimatta emme saaneet ainoatakaan havaintoa tästä mystisestä eläimestä. Saaliittomuuteen vaikutti varmaan paljon tekijöitä. Osittain maanomistajat olivat hankaloittaneet hommaa raivaamalla yhdeltä tärppipaikalta joen reunustat sileiksi. Masselle ei siis ollut ruokaa ja meille ei ollut vinkkejä vanhojen syönnösten muodossa. Toisessa paikassa purot ja järvi olivat vielä paksussa umpijäässä ja kolmas paikka lienee ollut tyhjäksi metsästetty. Ainakin törmäsimme siellä toisiin majavanmetsästäjiin, joiden kanssa pääsimme hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Toiminta-alueellamme on kuulemma hirviluvat olleet viime kaudella kortilla. Tämä on saattanut myös lisätä metsästyspainetta muuhun riistaan.
Kaikki tämä pistää kyllä miettimään: miksi tulin matkalta niin iloisena takaisin? Vastaus lienee se kliseisin: Saalis ei ole pääasia. Ulkoilu, luonto,
ystävät, sauna ja matkan taittaminen palkitsee itsessäänkin, vaikka mitään legendaarista sankaritarinaa ei jäisikään varastoon. Sitäkin enemmän saimme saunomisen lomassa tehtyä suunnitelmia uusille tuleville metsästysseikkailuille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti