Kesä on täällä taas

Sipoonkorven kansallispuistosta ja viereisestä Bisajärven ulkoilualueesta on tullut Mangon ja minun vakiopaikka. Talvella ulkoilu on lumen takia rajoittunut lähinnä Kalkinpolttajan reitin kiertämiseen ja lumikenkäilijöiden jälkien seuraamiseen. Syksyisin olemme tuoneet jokaiselta lenkiltä pienen muovikassillisen suppilovahveroita ja kevään tutkimusmatkat olen hyödyntänyt hyvien maastopyöräreittien bongailuun.

Pieni miinus Sipoonkorvessa on se, että Mangolle ei tahdo löytyä kunnollisia uintipaikkoja. Tai oikeastaan uintipaikkoja löytyy, mutta ei sellaisia, joiden jälkeen koiran voisi heittää puhtaana auton perään. Kalkkiruukista voi polkuja pitkin kävellä melkein huomaamattaan Kuusijärvelle asti. Tosin jos sattuu poikkeamaan polulta, on todennäköistä löytää itsensä ja koiransa suosta tai läpitunkemattomasta kuusikosta.

Eilisestä, eli sunnuntaista käytimme kolme tuntia taas Bisajärven maastoissa. Mangolla oli kaverina Milo-kultainennoutaja, joka oli meillä muutaman päivän hoidossa. Kolme tuntia menikin hujauksessa turvemössössä ryömiessä, havunneulasissa peuhtaroidessa ja käen kukkumista kuunnellessa. Todellinen tenkkapoo kuitenkin koitti kotona, kun Milon turkista löytyi vaikka mitä matkan varrella eteen sattunutta.

Kuvia seikkailusta löytyy täältä

Ps. Piiitkästä blogikatosta huolimatta Mango on yhä keskuudessamme, voi hyvin ja on oma ihana itsensä. Koiraharrastustoiminta tosin on nyt ollut muun elämän ruuhkavuosista johtuen ollut hieman katkolla.