tiistai 16. lokakuuta 2018

Piiput ja koira kuumana

Puoli vuotta on hujahtanut ilman blogipäivityksiä ja sinä aikana on touhuttu melko paljon. On käyty erinäisillä kursseilla, leireillä ja koulutuksissa. Alkukesällä oli ajatuksena että startattaisiin labradori derbyssä. Ihan sille tasolle ei kuitenkaan ehditty, että olisin kokenut tuon reissun hyödylliseksi. Vaikka koira sinänsä oppii hyvin ja tekee kaiken täysillä, yhteistä säveltä ei ole aina löytynyt. Derbyn tuloksia seuratessa sai kuitenkin iloita muiden Sisun veljien puolesta, koska kaksi neljästä veljeksestä osallistui kokeeseen ja molemmat selvisivät finaaliin saakka.

Kahdestaan Sisun kanssa harjoitellessa pääsemme yleensä hyviin suorituksiin. Muiden koirien läsnäolo kuitenkin saa pakan hajoamaan melko nopeasti. Koira kuumenee liikaa, kontakti huononee ja ääntäkin saattaa irrota. Tyypillisin oire on ikuisuusongelmamme eli huonot palautukset. Tätä harjoitellaan vieläkin päivittäin vähintään sisällä ja melkein joka päivä myös ulkonakin.

Kun Sisu vielä vuotiaanakin oli hieman herkän ja pehmeän oloinen, on tilanne nyt kääntynyt päälaelleen. Vaikka en mikään koirien luonnetutkimusten asiantuntija ole, sanoisin että Sisu on nyt labradoriksi melko kovaluontoinen. Jos se keksii jonkun epätoivotun toimintatavan, sitä voi olla erittäin vaikea saada toimimaan toisin. Järjen juoksusta se ei suoranaisesti ole kiinni. Olen melko varma, että koira kyllä ymmärtää mitä siltä odotettaisiin. Se ei vaan yksinkertaisesti halua aina toimia opetetulla tavalla.

No jotta ei menisi ihan negatiivispainotteiseksi, niin hyviä uutisia seuraavaksi. Terveystulokset käytiin ottamassa elokuun lopussa (lonkat, kyynärät ja silmät olivat kaikki terveitä). Syyskuun alussa suoritettiin noutajien taipumuskoe ja eilen oltiin ensimmäistä kertaa oikeissa noutohommissa. Sisu nouti pari markkeeraamaansa pudotusta ja lisäksi teimme sille pari ohjausta juuri tiputetuilla sorsilla. Samassa jahdissa oli todella kokeneita noutajaharrastajia ja tästä Sisu selvisi ilman että olisi ihan tarvinnut hävetä silmiä päästään. Ja omasta suorituksesta sen verran, että itsekin taisin johonkin sorsaan osua. Tosin sain kyllä myös hyvää lisämotivaatiota lähteä haulikkoradalle kiekkoja tiputtelemaan.

Syyskuun lopussa meillä oli perinteinen Pohjois-Karjalan kanalintureissu. Sisu pääsi istumaan iltalentopassissa ja teeripassissa ja selvisi tästä tehtävästä hyvin. Apuna oli tällä kertaa myös pari pystäriä, mutta harmillisesti lintuja ei kovasta työstä huolimatta narrattu.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Sisu starttaa ja kaihon karavaani kulkee

Viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen on taas tapahtunut kaiken näköistä. Aloitimme helmikuussa parin kaverin kanssa viikoittaiset kimppatreenit. Tämä tulikin tarpeeseen ja kehitystä on sen jälkeen tapahtunut roimasti. Omien treenien lisäksi olemme käyneet pari kertaa Mikkelin "middistreeneissä", Ulla Pihlajan treeneissä ja välillä myös Tomi Sarkkisella tukiopetuksessa.

On siis keräilty paljon eri näkemyksiä ja toimintaohjeita. Osittain ohjeet ovat olleet hieman ristiriitaisia, mutta siinähän tämän homman suola on; pitäisi löytää se minun ja koiran oma juttu. Koulutuksissa kerätään työkalupakkia ja myöhemmin poimitaan sieltä sitten eri toimintatapoja kokeiltavaksi. Usein pärjää perus jakoavaimella, välillä pitää etsiä juuri tiettyyn kantaan sopiva kiintoavain. Sisun palautukoulutuksen kanssa tämä retoriikka menisi näin: lähdettiin jakoavaimella liikenteeseen, pultti pyörähti ja pyöristyi. Tämän jälkeen jouduttiin hitsaamaan pultin päähän vääntövarsi, lurauttamaan vähän CRC:tä ja kuumentamaan kierrepuolta niin että saatiin nytkähdys aikaiseksi kun lekalla hakattiin jatkovarresta.

Olemme siis suomeksi kirjoitettuna kokeilleet kaikenlaista. En tiedä mikä loppujen lopuksi sai pultin irtoamaan, mutta luulen että siihen vaikutti ainakin lelulla motivoiminen ja vaatimustason nostaminen. Huomasin että koira osaa, mutta sitä ei huvita tehdä palautusta kunnolla. Ryhdyin siis vaatimaan hyvää palautusta, enkä antanut periksi ennen kuin dami tuli nätisti käteen. Hyvän palautuksen palkitsen aina välillä tennispallolla. Lisäksi sain koulutuksista pari ihan hyvää teknistä neuvoa siihen miten damia ja koiraa käsitellään palautustilanteessa.

Sisu ja veljensä Elmo yksivuotiskuvassa
Viikko sitten Sisulla tuli ensimmäinen elinvuosi täyteen. Juhlaviikon kunniaksi osallistuimme ensimmäiseen metsästyskokeeseemme. Kyseessä oli epävirallinen Uudenmaan ohjus. Kokeessa oli kolme tehtävää: haku, ohjaus ja kaksi markkeerausta. Haku oli meidän ensimmäinen tehtävä ja siitä tuli yllättävän vaikeaa. Koira kävi todella kuumana. Se vinkui ja vikuroi passipaikassa ja kun oma vuoro tuli, se juoksi täyttä laukkaa pitkin hakualuetta. Kahdesti tuomari kehotti minua kutsumaan koiraa takaisin koska se oli juossut reippaasti alueen takaosasta yli. Molemmilla kerroilla Sisu nappasi damin paluumatkalla. Tällaista en osannut odottaa koska harjoituksissa Sisu on käyttänyt todella hyvin nenäänsä. Myös ohjauksessa tuli pieni taantuminen kun koira jäi arpomaan damin luokse ennen kun se lähti palautukseen. Harjoituksissa olemme päässeet tästä tavasta eroon jo pari-kolme viikkoa sitten. Markkeerauksia emme ole juuri harjoitelleet, mutta niistä tulikin nyt melkein täydellisiä. Ainoan mokan teki isäntä, joka lähetti koiran toiselle damille ennen tuomarin antamaa lupaa.

Kokeesta jäi ihan hyvä fiilis. Pisteitä tuli 58/66 ja sijoitus oli puolivälin paremmalla puolella. Mielestäni tämä oli vuotiaalta koiralta ihan hyvä tulos. Tuloslappuun oli kirjoitettu mm. ”kauniit luovutukset” ja ”seuraa erinomaisesti”. Luovutuksia jännitin eniten ja nyt niistä tulikin hyvää palautetta! Seuraaminen on meillä ollut ihan hyvällä tasolla. Muistan kuitenkin kuinka tuskailin seuraamista edellisen koirani Mangon kanssa ja nyt siitä onkin tulossa Sisun ja mun bravuuri. Seuraavaksi otetaan tuo koiran rauhoittelu työn alle ja kerätään siihen työkaluja. Ensiaavistukset kertovat, että tämäkään ei tule olemaan mikään yhden ruuvarin juttu.

Viime viikolla tapasin muuten iltalenkillä Mangon siskon Nalan jälkikasvua kahdessa polvessa. Molemmista koirista tuli vahvasti mieleen Mangon emän sukulinja. Oikein iloisia ja ystävällisiä koiria ja ulkonäkökin oli kohdallaan. Kylläpä oikein sydäntä lämmitti kun sai rapsutella niitä hetken. Pari päivää myöhemmin sain kuulla, että Nalakin astui ajasta ikuisuuteen. Se oli suru-uutinen, mutta leikkisästi on lohduttavaa ajatella, että siellä ne siskokset nyt yhdessä telmivät sateenkaarisillalla.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Kevättä kohti kovaa vauhtia

Loppusyksy tahkottiin Sisun kanssa treeneissä melkolailla paikallaan. Palautusten epämääräisyys esti meitä etenemästä monimutkaisempiin kuvioihin. Harjoittelimme toki muita perusjuttuja siinä sivussa. Omatoimiseen harjoitteluun saimme mukavasti tukea Ulla Pihlajalta, jonka treeniryhmässä kävimme pitkin syksyä. Samoin Sisun kasvattajalta on tullut hyvin neuvoja ja ohjeita.

Vuoden vaihteessa palautus alkoi vihdoin loksahtaa kohdalleen. Missään nimessä se ei ole vielä täydellinen, mutta dami tulee yleensä ilman kiertelyä ja käteen. Pääsimme kuitenkin sille tasolle, että pystyn yhdistämään dameja suuntaharjoituksiin ja linjaharjoitteluun. Harjoittelusta tuli taas kivaa ja sain ehkä parhaat "kiksit" kun onnistuin pari viikkoa sitten pysäyttämään ja ohjaamaan koiran ohijuostulle damille. 

Ohessa linjaharjoituksen lopusta ottamani video parin viikon takaa. Vein dameja metsään ja teimme linjan jään yli. Halusin hakea hieman pidempää matkaa ja totuttaa koiraa maaston vaihteluun. Tätä viimeistä suoritusta oli alustettu pidentämällä matkaa pariin-kolmeen otteeseen.



Muilta osin joulu-tammikuun on ollut haasteellinen. Sisulla oli pitkittynyttä ripulia ja korvatulehdus. Lisäksi se nieli ison läjän muovia jonka järsi juomakupinsa kannesta. Korvat ja vatsa on sittemmin saatu toimimaan ja muovikin tuli lopulta läpi ilman ongelmia. Kaikki näyttää nyt siis taas hyvältä lopputalven ja kevään treenejä ajatellen.