Satunnaisia kohtaamisia

Lueskelin Papu-labbiksen blogia hesarin nettisivuilta. Papun isäntä kirjoitti huhtikuun alussa tilanteista, joihin koiran ulkoiluttaja satunnaisten vastaantulijoiden kanssa joutuu. Ryhdyin myös itse miettimään erilaisia tapauksia, joihin olen koirineni törmännyt. Siis sellaisia (enemmän tai vähemmän) sosiaalisia tilanteita, joihin ilman koiraa tuskin olisi tapahtunut. Antoisimpia nämä tilanteet ovat silloin kun tuloksena on mukava koira-aiheinen keskustelu.

Ulkona juttelemaan tulevat ihmiset voi karkeasti jakaa kahteen porukkaan: Niihin, jotka kommunikoivat normaaliin tapaan ihmisen kanssa ja niihin, jotka yrittävät ainoastaan kommunikoida koiralle. Lienee selvää, että ensimmäinen tapa on lähes aina suositeltavampi. Jokaiselle lapselle teroitetaan kotona, että tuntematonta koiraa ei saa silittää, ainakaan jos ei pyydä ensin sen omistajalta lupaa. Tämä opetus tuntuu monelta aikuiselta unohtuvan. Tuloksena on joskus koomisia ja toisinaan ahdistavia tilanteita.

En ole keksinyt oikeaa suhtautumistapaa vastaantulijaan, joka alkaa aivan yllättäen lepertelemään Mangolle ja lähes aina myös esittää sille tiukkoja kysymyksiä koskien sen ikää tai nimeä. Mango ei yleensä ole osannut vastata. Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että "Sen nimi on Mango ja se on puolitoista vuotta, mutta ei ole vielä oppinut puhumaan". Yleensä olen kuitenkin mutissut jotain vastaukseksi ja jatkanut matkaa. En nyt halua kritisoida koiralle puhumista - Se voi olla ihan terapeuttista ja teen sitä joskus itsekin. Huvittavaa on kuitenkin tapa, jolla koiraa taluttavaan ihmiseen ei edes vilkaista ennen lepertelyn alkamista.

Eilen olin menossa iltalenkille. Kävelin kapeahkoa jalkakäytävää kun huomasin parinkymmenen metrin päässä kolme miestä. Ukot olivat isoja, äänekkäitä ja tukevassa humalassa. Ajattelin ensin vaihtaa toiselle puolelle katua, mutta ylpeys voitti järjen ja jatkoin alkuperäistä reittiäni. Kun kohtasimme miesporukan, tuli yksi heistä eteemme ja ryhtyi lässyttämään koiralle. Koitin kiertää ukon, mutta hän tuli itsepintaisesti kohti. Kun mies oli noin metrin päässä, jouduin pysähtymään. Mango oli tässä vaiheessa aika peloissaan. Se luimisteli korviaan ja otti matalan seisoma-asennon. Mies valmistautui ilmeisesti silittämään Mangon päätä ja siinä vaiheessa vihelsin pelin poikki. Tönäisin miehen käden kauemmas ja sanoin ystävällisesti, mutta napakasti että "Nyt riittää - annahan olla". Tilanne laukesi siihen. Mies pyysi anteeksi ja kompuroi kavereittensa perään. Mango on onneksi aika pehmo. Joku toinen koira olisi voinut jo puolustaa itseään. Toisaalta tahdon ajatella, että Mangolta löytyy edes hitunen puolustushalua tarvittaessa, mutta nyt se luotti isännän hoitavan tilanteen.

Moni ei tiedosta erästä koirien käytökseen liittyvää seikkaa: Ihmisen ei missään nimessä pitäisi hakea kontaktia vieraaseen, vetäytyvään koiraan. Jos koira ei ole ihmisestä kiinnostunut, voi tuppautuva huomion hakeminen pelottaa koiraa ja aiheuttaa puolustautumisen. Dominoiva ja itsevarma koira taas asettaa tällaisen käytöksen edessä itsensä ihmisen yläpuolelle ja todennäköisesti vastaa vielä suuremmalla välinpitämättömyydellä.

Kimppatreeniä Espoossa

Mitä saa, kun yhdistää kahdeksan labradoria, seitsemän ihmistä, kaninraatoja, lokinraatoja, dameja, metsää ja lammen? - No tietenkin kimppatreenit! Kaupan päälle saimme vielä märät housut, pari rähinää ja ison läjän alivalottuneita valokuvia.

Mangon ja mun kohdalla suoritukset eivät menneet aivan täydellisesti, mutta harjoituksen takiahan liikkeellä oltiin. Kokonaisuudessaan suoritukseen pitää olla tyytyväinen. Koira oli innostunut tehtävistä ja kuunteli melko hyvin käskyjä. Olen harjoitellut luoksetuloa pillikutsuna muutaman kerran melkein päivittäin. Samoin ollaan harjoiteltu perusasentoa. Harjoitus näyttäisi tuottavan tulosta juuri oikealla tavalla. Varsinkin vesinoudossa huomasin, että koira hakeutuu perusasentoon nopeasti tietäen että palkintona on nouto.

Harjoittelimme ensin laahausjälkiä. Mango ei ole harjoitellut vielä tällaista jälkeä ja luuli lähtevänsä hakuruutuun. Se siis poukkoili etumaastossa etsien dameja, mutta ei kuitenkaan lähtenyt seuraamaan jälkeä. Keskittymistä häiritsi lisäksi pieni haaveri. Mango juoksi ilmeisesti jotain keppiä päin ja se sattui raapaisemaan alapäähän inhottavan naarmun. Otimme aikalisän ja toistimme harjoituksen motivoituna. Koira sai seurata lähetyspaikalta kun Susanna lähti vetämään jälkeä. Nyt Mango ymmärsi idean ja palautti kanin nätisti.

Seuraavaksi kävelimme läheiselle lammelle ja teimme siellä vesinoutoja lokeilla ja dameilla. Haut onnistuivat hyvin. Sähläsin hieman lokin vastaanottamisessa ja koira pääsi saaliin päälle kiehnäämään. Tätä vastaanotto-osuutta pitää harjoitella myöhemmin. Treenin jälkeen koirat pääsivät lampeen polskimaan ja tunnelma oli kosteahko.

Treeneissä oli (itseni lisäksi ;D) kaksi urosta: Mooses ja Quattro - "Jyrä" ja "Macho". Pari tuntia meni uskomattoman leppoisasti. Pojat pitivät kohteliasta etäisyyttä toisiinsa. Ehdimme jo pariin otteeseen kommentoida koirien hyvää käytöstä kunnes kipinä lensi ruutitynnyriin. Koirat antoivat toisilleen kunnolla tukkapöllyä kahteen otteeseen. Näytti kuitenkin siltä, että yhteentörmäyksestä selvittiin ilman reikiä ja koiratkin palautuivat labradorimaiseen olemukseensa nopeasti.

Kiitos taas Ullalle neuvoista ja Susannalle järjestelyistä. Evalle ja Q:n porukoille kiitokset mukavasta treeniseurasta.

Muutama kuva

Koiraharrastusviikonloppu

Lauantai meni siis WT-kokeessa damilinkona. Hommiin pääsin ensin kakkosrastilla, jossa koirat esittelivät markkeeraustaitojaan. Lähes kaikki koirat onnistuivat löytämään damin. Kerran taisin joutua itse joutua noutohommiin. Dami lähti lentoon aina tuomarin merkistä ja tippui laukauksen saattelemana 10-15 metrin päähän pellolle. Noutoetäisyydeksi arvioin luokasta riippuen noin 75 - 125 metriä. Voittajaluokassa samalle linjalle heitettiin kauempaa vielä toinen dami ja koira joutui hakemaan molemmat.

Markkeerausrastin jälkeen kävimme pienellä tauolla ja sitten ryhdyimme valmistelemaan nelosrastia. Nyt oli vuorossa etsintä. Alokasluokassa alueelle piilotettiin viisi damia, joista koiran piti palauttaa kolme. Avoimessa- ja voittajaluokassa kohteita alueella oli kolme, ja kaikki piti palauttaa. Tällä rastilla tehtäväni oli ruudun täyttäminen aina suorituksen jälkeen. Nyt ei tarvinnut kökkiä pusikossa, vaan sain istua tuomarin vieressä ja kuunnella ohjaajille jaettavaa palautetta.

Päivän päätteeksi seurasi vielä finaali. Finaali tehtiin pellolla walk-uppina. Käveltiin siis kahdessa linjassa. Ensimmäisessä linjassa etenivät ampuja ja heittäjät. Koirakot ja tuomarit seurasivat taaemmassa linjassa. Dameja heitettiin metsän ja pellon puolelle vuorotellen. Tässä kohti täytyi kyllä ihailla koirien työskentelyä. Vaikka damit olivat lentäneet pitkälle metsään pahan ryteikön yli, menivät koirat neulanterävästi suoraa linjaa damille ja palasivat lähes poikkeuksetta yhtä suorasti ohjaajansa luokse. Pari damia jouduin itse hakemaan metsästä. Toisen näistä sen takia, että se roikkui 5 metrin korkeudella puussa.

Kuten kirjoitin jo aikaisemmin, oli päivä opettavainen ja ihan viihtyisä. Iso osa lauantain koirista oli käyttölinjaisia labradoreja. Aikamoisia nouto-ohjuksia tuntuvat nämä pienet ruikulat oikein koulutettuina olevan. ALO- ja VOI- luokkien parhaat pisteet menivätkin käyttölinjaisille koirille (Eagle Owl's Indiana ja Fobos). Avoimessa luokassa eniten pisteitä kuitenkin haali näyttelylinjainen Lucky My Love Metender ja Ulla Pihlaja.

Pitkäkoski

Eiliseksi olin varannut itselleni hieman muuttohommia ja en näin ollen päässyt WT-kokeen toiseen päivään. Roudauksen jälkeen soittelin Sannalle, joka oli juuri lähdössä Wilkun ja Quattron kanssa Pitkäkoskelle. Tuppauduimme Mangon kanssa mukaan.

Teimme matkan varrelle hakuruudun ja markkeerausharjoituksen. Mangolla esiintyneet ongelmat palautuksissa meinasivat jatkua. Ensin se lähti esittelemään markkeerausdamia Sannalle. Sain kuitenkin kutsuttua koiran pois ja sen jälkeen tuli hyviä palautuksia. Samoin kävi ruudussa. Ensimmäisen palautuksen kanssa oli ongelmia, mutta ryntäsin ruutuun keskeyttämään Mangon toilailut. Palasin lähetyspaikalle koiran ja damin kanssa ja lähetin Mangon uuteen noutoon. Nyt homma rupesi toimimaan, joskin hieman verkkaisesti.

Koirat pääsivät myös jokeen uimaan ja aurinko paisteli. Muutama kuva lisätty pitkäkoskikansioon.

Uudenmaan WT

UMN ja Suomen Sileäkarvaiset Noutajat Ry järjestää kuluvana viikonloppuna WT-kokeen. Olin ilmoittautunut UMN:n talkoolistalle ja se tarkoitti sitä, että herätyskello soi tänään kello 05.55. Tuosta hetkestä noin 13 tunnin päästä olin takaisin kotona väsyneenä ja nälkäisenä, mutta myös fiksumpana ja täynnä koirankoulutusintoa. Toimitsijana pääsin näkemään koiria ja ohjaajia laidasta laitaan. Sain myös kuunnella tuomareiden palautteita koirakkojen suorituksista.

Tapahtumassa oli hyvä tunnelma ja mukavia ihmisiä. Naamalla nipistelee vielä auringon tarjoama ultraviolettiannos. Tällä hetkellä silmät painaa siihen malliin että lisäilen huomenna lisää juttua ja kuvia.

Joitain kuvia lauantain kakkosrastilta

Kurittomia palautuksia

Viime viikon torstaina kävimme Mangon kanssa taas taipparikurssin harjoituksissa. Olin sopivasti hehkuttanut koiran edistymistä tässä blogissa, joten odotukset oli korkealla. Lähes kaikki harjoitukset menivätkin sitten penkin alle ja ohjaaja saa syyttää suurelta osin itseään. Ensinnäkin eksyin matkalla harjoituspaikalle ja saavuimme sinne myöhässä. Mango on yleensä yli-innokas tällaisen koirapaljouden keskellä ja tilannetta ei helpottanut myöhässä saapuminen.

Pöllähdimme muiden koirakkojen luokse puolihölkkää ja Mango kuikuili Quattron perään koko alkutapaamisen ajan. Sitten lähdettiin siirtymään ensimmäisten joukossa harjoituspaikalle. Perille saavuttiin viimeisenä, koska Mango kiskoi hihnassa ja jouduin pysähtelemään viiden metrin välein. Harjoitukset koostuivat hakuruudusta ja markkeerausharjoituksesta.

Hakuruutuun Mango lähetettiin ensimmäisenä. Se juoksi suoraan markkeerausdamille. Dami lähti kantoon ja palautuksesta koira rupesi neuvottelemaan vasta vaihdettuaan saalista. Palautuksen jälkeen se otti jo kerran tiputetun markkeerausdamin suuhun ja juoksi ruudun perälle kaikista kauimmaiselle damille. Tämä dami sitten tuotiin kiukusta kihisevälle isännälle ja harjoitus lopetettiin kesken. Markkeerausharjoitus eteni samaan malliin. Hieno markkeeraus, suoraan damille ja sitten juostiin esittelemään saalista muille koirakoille. Pillikutsulla ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta ja Mango palautti damin vasta kun huomasi että muut koirat eivät leiki sen kanssa.

Sunnuntaina otimme vaihtamisen lopettamisen harjoituksen tavoitteeksi. Hanna heitti yhden damin kummallekkin puolelleen ja lähetin Mangon noutamaan. Kun koira yritti vaihtaa, otti Hanna toisen damin sen nenän edestä pois. Kolmannella kerralla Mango ei yrittänyt vaihtaa ja lopetimme harjoituksen riemuisaan palkitsemisjuhlaan. Pitää jatkaa samanlaisia treenejä ennen seuraavaa hakuruutuharjoitusta.

Viikonloppuna kävin taas mökillä ja majavametsällä. Metsästys ei tuottanut taaskaan tulosta, mutta lauantaina teimme verijäljen. Homma eteni aika samalla tavalla kuin edellisenä viikonloppuna. Jälki oli ehkä 150 metriä pitkä ja pari tuntia vanha. Mango aloitti ilmavainulla kunnes koki puolessa välissä taas pienen eksymisen. Näytin koiralle jäljen ja se vaihtoi maavainuun. Tämän jälkeen edettiin loppumakaukselle kuin raiteilla.

Usko, toivo ja koirankoulutus

Koiran kouluttaminen on outoa. Välillä tuntuu, että mikään ei onnistu ja missään ei edistytä. Toisina hetkinä Mango taas yllättää onnistumalla sellaisessa, mitä en siltä osaa odottaa. Edellisen toko-kurssin jälkeen kaikenlainen peruskoulutus jäi paikalleen junnaamaan. Vähitellen olen ainakin itse asennoitunut siihen, että koiraa ei kiinnosta - turha vaatia. Ajattelin, että kokeillaan uusiksi joskus tulevaisuudessa ja aloitetaan harjoittelu vaikka tuhannella toistolla.

Nyt otimme taas muutaman uuden teeman harjoitteluun. Ryhdyin opettamaan uusia pillikäskyjä, damin kantamista ja seuraamista. Varsinkin seuraaminen on ollut vaikeinta itselleni. Sitähän olisi pitänyt harjoitella jo ajat sitten, mutta esteenä on ollut oma negatiivinen asenteeni. Jo pienen harjoittelun jälkeen damin kantaminen ja seuraaminen toimivat parinkymmenen metrin matkoja. Eniten kuitenkin yllätyin kun Mango meni pillistä istumaan noin kymmenen harjoitustoiston jälkeen. Samoin opetin sille huomiovihellyksen ja nyt se toimii: Koira pysähtyy ja kääntää katseensa minuun. Isäntä on ollut koiran oppimisen jarruna. Pitäisi paremmin osata lukea koiraa ja jaksaa vaan yrittää oikealla intensiteelillä. Jos koiraa ei kiinnosta, niin sitten höllätään tahtia ja kokeillaan vaikka viikon päästä uudestaan.

Jos en muista väärin niin Pertti Vilander sanoo kirjassaan (Koirankorjauskirja), että narttukoirat ovat koulutettavimmillaan ensimmäisen ja toisen juoksuajan välillä. Nyt tulikin sitten kiire! Ovi on auki, joten kaadetaan oppia Mangon kupoliin.

Ps. Tee-se-itse -mies teki Mangolle oman jälkiliinan. Vertakin löytyi sitkeiden etsintöjen jälkeen (Kiitos Raija!), joten viikonloppuna saadaan ehkä uusi jälkiharjoitus aikaiseksi.

Verijälki verissä?

Tutustuimme viikonloppuna taas uuteen koiraharrastukseen: metsästyskoirien jälkikoe. Koirien jäljestämiskykyä mitataan myös palveluskoirakokeissa, joissa seurataan ihmisen jälkeä sekä noutajien taipumuskokeessa ja noutajien metsästyskokeiden alokasluokassa, joissa seurataan kanilla tehtyä laahausjälkeä. MEJÄ:ssä on tarkoitus simuloida tilannetta, jossa jäljestetään esimerkiksi hirvikolarissa tai metsästyksen yhteydessä haavoittunutta eläintä. Jälki tehdään narun perässä raahattavalla, verisellä sienellä. Jäljen haastavuuteen vaikuttaa esimerkiksi jäljen tuoreus ja pituus.

Mango ja minä aloitimme tänään MEJÄ-treenauksen uunituoreella, parisataametrisellä jäljellä. Homma hoitui aika hyvin. Puolessa välissä tuli pieni notkahdus, mutta ohjasin koiran takaisin ladulle ja sitten viiletettiin jälki loppuun hölkkävauhtia. Vertailun vuoksi pitää mainita, että kokeneemmat koirat jäljestivät n. 1400 metrin matkan vuorokauden vanhaa jälkeä. Kaiken kaikkian MEJÄ vaikuttaa mielenkiintoiselta harrastukselta. Miinuspuoliakin löytyy: täysmittaisten jälkien tekeminen on työlästä ja vaatii kohtuullista suunnistustaitoa. Mangon emällä on MEJÄ:ssä AVO1-tulos ja samasta pentueesta oleva Mooses on jälkivalio. Perintötekijöiden puolesta Mangolla voisi siis hyvinkin löytyä kykyjä jäljelle. Noh - harjoitellaan hieman lisää ja katsotaan.

Lauantaina teimme pidempiä jälkiä metsään, mutta päivään mahtui myös hakuruututreeni. Se meni suht ok. Tosin palautukset olivat yhä surkeita. Sain Alhavan Ullalta hyvän neuvon. Ullan mielipide oli, että Mango innostuu hausta liikaa ja ryhtyy sen takia omimaan variksia. Otin palautuksen jälkeen koiran viereen ja rauhoittelin sitä. Tämän jälkeen homma rupesi pelittämään.

Saimmepahan taas hyviä neuvoja, riistatreeniä ja uusia kokemuksia.
Kiitos kaikille Nuuksiossa olleille!

Ohessa MEJÄ-linkkejä:
SNJ:n Mejäsivut
Tarja Kiri, Mikä on metsästyskoirien jäljestämiskoe?
Anne Lohvansuu, Mejäharjoittelun lyhyt oppimäärä

Risuja, sohjoa ja muutama vesiperä

Kelit lämpenivät alkuviikosta siihen malliin, että päätin lähteä taas mökille etsimään majavia. Vietimme kaksi iltaa Mangon kanssa majavapassissa. Valitettavasti vanha sananlasku "kolmas kerta toden sanoo" olisi todennäköisesti pitänyt tällä kertaa paikkansa. Olin tehnyt virhearvion ja kökötimme koko ajan pari sataa metriä väärässä paikassa. Löysin nimittäin majavat vasta matkalta autolle toisen illan lopuksi. Vein Mangon vähän matkan päähän odottamaan ja jäin paikalle tähtäilemään risukoita. Kuulohavaintojen perusteella talttahammas ruksutteli koivunrunkoa lähimmillään noin viiden metrin päässä. Valoa oli kuitenkin jo niin vähän, että en edes nähnyt kummalla puolella puuta majava oli. Metsästys piti lopettaa kesken ja kolmatta päivää ei mahtunut tällä kertaa aikatauluun.

Mangolla on pitkä pinna ja se ei näyttänyt olevan moksiskaan tuntien odottelusta. Olisi tietenkin ollut kiva näyttää sille että minkä takia metsässä kökötetään, mutta ehkä tähän tarjoutuu joskus myöhemmin mahdollisuus. Kaiken huipuksi Mango oli tavallaan koko ajan oikeassa: Se pysähtyi jo ensimmäisenä iltana haistelemaan majavan jälkiä lähelle sitä paikkaa, mistä eläin lopulta löytyi. Olisi pitänyt luottaa koiran hajuaistiin ja jäädä siihen passiin. Puutteellisen hajuaistini takia luotin enemmän silmiin ja valitsin paikan kaadettujen puiden määrän perusteella.

Saaliittomuudesta huolimatta keväisessä metsässä istuskelu lepuuttaa hermoja. Läheisellä järvellä huuteli joutsenpariskunta. Linnut tekivät pari näyttävää ylilentoa auringon laskun aikoihin. Parin viikon päästä yritetään taas uudestaan. Ehkä jätän patruunat kotiin, niin vältyn taas riistankäsittelystressiltä.