Majavajahtia laihoin tuloksin

Ystäväni sen sanoi: Majavametsästys on maailman tylsin harrastus. Ajoimme autoilla toista tuhatta kilometriä. Kiersimme korpia ja vaaroja metrisessä hangessa. Istuimme tunteja varrella virran ja jäähdyttelimme varpaita passissa. Siitä huolimatta emme saaneet ainoatakaan havaintoa tästä mystisestä eläimestä.

Saaliittomuuteen vaikutti varmaan paljon tekijöitä. Osittain maanomistajat olivat hankaloittaneet hommaa raivaamalla yhdeltä tärppipaikalta joen reunustat sileiksi. Masselle ei siis ollut ruokaa ja meille ei ollut vinkkejä vanhojen syönnösten muodossa. Toisessa paikassa purot ja järvi olivat vielä paksussa umpijäässä ja kolmas paikka lienee ollut tyhjäksi metsästetty. Ainakin törmäsimme siellä toisiin majavanmetsästäjiin, joiden kanssa pääsimme hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Toiminta-alueellamme on kuulemma hirviluvat olleet viime kaudella kortilla. Tämä on saattanut myös lisätä metsästyspainetta muuhun riistaan.

Kaikki tämä pistää kyllä miettimään: miksi tulin matkalta niin iloisena takaisin? Vastaus lienee se kliseisin: Saalis ei ole pääasia. Ulkoilu, luonto,
ystävät, sauna ja matkan taittaminen palkitsee itsessäänkin, vaikka mitään legendaarista sankaritarinaa ei jäisikään varastoon. Sitäkin enemmän saimme saunomisen lomassa tehtyä suunnitelmia uusille tuleville metsästysseikkailuille.

Uroskoiralle nimeä keksimään

Olimme henkisesti valmistautuneita siihen, että seuraava tulokas on narttu. Nyt kävikin niin, että pentueessa ei ollut yhtään tyttöjä ja meille tuleekin uros. Ei siinä mitään, uroskin sopii meille varsin mainiosti, mutta emme ole millään keksineet uroskoiralle nimeä. Vaimo oli jo saanut tahtonsa läpi ja koirasta oli tulossa Ebba. Ebba ei kuitenkaan sovi poikakoiran nimeksi. No meillä on varmaan se seitsemisen viikkoa aikaa miettiä nimeä. Pennut nimittäin syntyivät tänään ja luovutus on kesäkuun alkupuolella. Samalla kun keksitään koiralle nimi, pitää varmaan muuttaa tämän blogin otsikkoa.

Pentueessa oli tosiaan neljä urosta - kaksi mustaa ja kaksi keltaista. Kaikki kuulemma reippaita, voimakkaita ja terveitä. Kuvista päätelleen joukkoon sattui pari mörssäriä. Keltainen olisi omaan silmään nätimpi väri, mutta katsotaan miten ja mikä pentu meille valikoituu. Tärkeämpää olisi, jos pennuista olisi jo ennen luovutusta nähtävissä hieman luonteenpiirteitä ja sieltä löytyisi meille sopivan luontoinen koira. Itse en tällaisesta pentujen arvioimisesta tai testauksesta paljoa ymmärrä, mutta pitänee tutustua tarkemmin asiaan että olisi sitten asiaan mielipiteitä jos niitä pääsee esittämään. Pari ihan hyvää aihealuetta sivuavaa perusartikkelia löysin jo täältä (pentutestaus) ja täältä (koiran luonne).

Torstaina minulla on lähtö Pohjois-Karjalaan. Päästään pitkästä aikaa majavia katselemaan. Tiedustelutoiminta ei ole tuottanut ainakaan vielä mitään kovin konkreettista, joten saaliin löytäminen, ja varsinkin saaminen on todella epävarmaa. Kivaa ulkoilua ja kevään ihastelua on kuitenkin varmasti tiedossa koko rahalla. Toivottavasti välillä pilkahtelee myös aurinko, niin voin napsia hieman valokuvia. Seuraavassa blogitekstissä on siis pentukuulumisten lisäksi tiedossa matkakertomusta farkkujen vaihtamisesta verkkarihousuun.