Taipumuskoesuunnitelmia

Lauantaina saimme kannustusta taipumuskokeeseen osallistumiselle. Siinä onkin sitten seuraava koiraharrastustavoite. Valmistautuminen saa vauhtia 8.3, jolloin alkaa UMN:n taipumuskoekurssi. Sieltä saamme toivottavasti lisää eväitä itsenäiseen harjoitteluun. Toinen isompi etappi on Muuramen nou/nome-leiri vapun jälkeen. Jos kaikki menee hyvin, osallistumme taippareihin jo kesällä.

Itse koe koostuu neljästä osiosta: sosiaalinen käyttäytyminen, vesityöskentely, haku ja jäljestäminen. Vesinoudon ja sosiaalisuuden uskon Mangolla jo olevan ihan hyväksyttävällä tasolla. Kaksi muuta osa-aluetta ovat vielä osittain arvoituksia. Jäljestystä ei ole vielä kertaakaan kokeiltu. SNJ:n sivuilta löytyvät seuraavat hylkäämisperusteet:

- täysin riittämätön työskentelyhalu
-> tuskin ongelma

- selvä laukausarkuus
-> ei ongelmaa

- kieltäytyminen riistan noudosta, noutojen jättäminen kesken tai jatkuva pudottelu
-> riistan vaihtamisesta päästävä eroon ja vahvistettava palautuksia

-riistan vahingoittaminen
-> riepottelu vähentynyt, mutta pitää saada lisää kokemusta kanista ja lokista.

-kieltäytyminen vesityöstä
-> ei ongelmaa

-aggressiivisuus ihmisiä tai toisia koiria kohtaan
-> ei ongelmaa

- jatkuva häiritsevä vinkuminen tai haukkuminen
-> ei ongelmaa

- karkaaminen ohjaajan hallinnasta
-> kontaktia pitää vielä parantaa huomio- ja kutsutreenillä

- niin puutteellinen yhteistyö, ettei kokeen suorittaminen onnistu
-> tuskin ongelma

Iloinen koira

Olen parissa aikaisemmassa kirjoituksessa maininnut, että olemme talvella ihmetelleet Mangon flegmaattisuutta ja rauhallisuutta. Hanna nosti asian taas puheeksi viikonloppuna, mutta nyt eri syystä. Mangon käytös on muuttunut taas aktiivisemmaksi. Esimerkkejä on monia: Ruokailun jälkeen koiran kanssa on lähes pakko leikkiä. Se tulee lelun kanssa nenän eteen tuojottamaan ja jos suussa ei ole vinkulelu, aloittaa Mango itse vinkumisen kunnes saa huomiota. Porraskäytävän kierrerappusetkaan eivät pelota enää ollenkaan ja istuskelutauot lenkeillä ovat vähentyneet. Huonompi puoli on se, että koiran ulkoiluhepuleista on tullut yhä hallitsemattomampia (ks. esim viime perjantain kirjoitus). Olemme saaneet osa-aikariiviön takaisin!

Ilmeisesti kyseessä oli juoksun jälkeinen hormooniheilahdus. Juoksun päättymisestä on nyt noin kaksi ja puoli kuukautta aikaa. Jos Mango olisi tullut kantavaksi, olisivat pennut nyt syntyneet. En tiedä koirien hormoonielämästä paljoakaan, mutta ehkä koira luonnostaan rauhoittaa menoa siltä varalta että pentuja olisi tulossa.

Sukulaisia tapaamassa

Saavuimme lauantaina Espoon Vaakkoihin hyvissä ajoin. Parkkikselta oli juuri poistumassa iso lauma kultaisianoutajia ja seassa näkyi myös tokoharjoituksista tavattuja UMN:n jäseniä. Koiran ilmoista ei ollut viime viikon sunnuntain tapaan tietoakaan - aurinko paisteli täydeltä terältä. Pian paikalle alkoi kaartaa autoja ja niistä nousi eri labradoritapahtumista tuttuja ihmisiä.

Treeniporukan olivat koonneet Susanna T, Sidewild-kennelin Ulla ja Eva Vilamo, jonka olimme tavanneet Kirkkonummella näyttelyssä. Sidewildillä ja Ullalla on Mangon taustoihin melko paljon kytköksiä. Mangon isomummo Leila on nimittäin lähtenyt Aprilmistista Ullalle. Linja on jatkunut Sidewildissa ja Aprilmistille on Lunan, eli Mangon emän sisarusparvi syntynyt Leilan pennusta Lolasta. Molemmat mummot olivat Vaakkoissa paikalla.



Itse treeni keskittyi pääasiassa hakuruutuun. Koiria oli paljon paikalla, joten meille tarjoutui hyvä tilaisuus seurata miten eri koirat ja ohjaajat työskentelivät ruudussa. Mangolle ei tehty täyttä ruutua, koska sillä ei vielä ollut paljoa kokemusta riistasta ja itsenäisestä etsimisestä. Parempi näin. Tällä tavalla on koiralle helpompi tarjota onnistumisen kokemuksia. Mangon mielestä touhu oli niin jännää, että karvat nousivat pystyyn. Ulla heitti Mangolle ensin kaksi varista melko lähelle niin, että koira markkeerasi molemmat. Kun ne oli noudettu, lähetettiin koira pidemmälle hakuruutuun etsimään lisää variksia. Niitä Mango taisi palauttaa vielä kaksi. Isäntä oli ylpeä kehuista, joita Mango sai Ullalta. Ihan hyvinhän se meni. Nyt ei esiintynyt pahemmin riistan retuuttamista. Tosin palautuksissa oli viivettä ja koira ehkä hieman rupesi omimaan riistaa. Samaa ei tapahdu dameilla, joten linnunraatoihin pitää Mangon saada lisää kosketusta. Pitääpä lopettaa omien varisten paapominen pakkasessa ja ottaa niitä mukaan treeneihin.

Nomeharjoituksen ja hetken seurustelun jälkeen lähdimme pienelle lenkille Susannan kanssa. Lola oli menossa Susannalle hoitoon, joten Mango, Lola ja Mooses päästelivätkin hetken kuluttua kunnolla höyryjä metsässä.

Sunnuntaina kävimme SSG:n ampumaradalla. Otin hetken mielijohteesta myös koiran matkaan ja kävelytin sitä kivääriradan parkkiksella. Pari kertaahan sitä on jo kokeiltu, mutta nyt se on varmaa. Mango ei todellakaan pelkää pauketta.

Kuvia Vaakkoista

Viikonloppua viettämään

Kulutin koiran kanssa taas (Mangon mielestä) pitkän päivän toimistolla. Tapamme mukaan kävimme iltapäivälenkillä työpaikan lähellä olevan lammen ympäri. Mango sai hepulit ja viiletti niin kovaa kuin labradorin jaloista pääsee sadan metrin spurtteja. Spurtin päätepisteinä sattui olemaan pari kertaa lampi ja pari kertaa lampeen johtava oja. Mango oli niin onnellisen näköinen, että en viitsinyt edes suuttua luvattomista uimaretkistä. Onneksi auton takaluukussa oli pyyhe.

Töiden päätyttyä viskasin koiran kotiin ja suuntasin potkunyrkkeilyharjoituksiin. Huomenna onkin sitten Mangon vuoro treenata. Saimme kutsun Espooseen harjoittelemaan taippareita ja nomea. Sama teema jatkuu sunnuntaina, kun isäntä lähtee harjoittelemaan sorsan pudotusta Sipoon ampumaradalle.

Reilu kuukausi sitten kävimme kuvauttamassa Mangon lonkat ja kyynärpäät. Tänään tuli vihdoin tulokset. Mitään katastrofiahan ei ollut odotettavissa, mutta oli kiva saada varmistus. Nyt on sitten tytöllä terveen paperit. Lonkista tuli arvosana B/B, eli lonkat on lähes normaalit tai "rajatapaukset". Kyynärpäät saivat 0/0-tulokset, joka taas tarkoittaa normaalia/ei muutoksia.

Patikointiretki

Sunnuntaipäivä kului taas rattoisasti Nuuksiossa. Keli oli hieno ja kävelimme nelisen tuntia. Retkiporukkaan kuului Kirsti, Susanna T, Hanna ja minä. Koirista mukanamme kulkivat Luna, Rosa, Mooses ja Mango. Luna asennoitui retkeilyyn vähintään yhtä hyvällä asenteella kuin tyttärensä Mango. Ne ravasivat vuoroin edessä ja vuoroin takana. Milloin tytöt eivät könynneet keskenään, roikkuivat ne Mooseksen kaulassa. Rosa, jolla on hieman varautuneempi luonteenlaatu, tyytyi pääasiassa seuraamaan tilannetta emäntänsä viereltä. Mooses taas ei tuntunut oikein osaavan päättää että viitsiikö leikkiä sukulaistyttöjen kanssa, vai kosiskeleeko Rosaa.

Oli tosi kiva, että saimme myös Lunan mukaan. Palautimme sen kotiinsa puoli viiden aikaan ja tässä vaiheessa äitiystoipilaan askellus näytti jo hieman huteralta. Intoa taisi riitää enemmän kuin kuntoa. Mango sitävastoin jaksoi vielä illallakin haastaa leikkimään. Se tuntuu nyt mukavan energiseltä ja hyväntuuliselta. Kohtuullisen paljosta liikunnasta huolimatta Mangolle on tullut puolitoista kiloa lisää painoa. Ruokintaa pitää ehkä hieman vähentää.

Viikonloppu oli kokonaisuusessaan ulkoilupainotteinen. Lauantaina kiertelimme Vantaanjoen ja Tuomarinkylän maastoja Quattron, Sannan ja Wilkun kanssa. Quattro ja Wilkku olivat Sunnuntaina olleet Mölli-tokossa*. Koe oli mennyt hyvin joten onnea!

Kuvia Kattilajärveltä ja Vääräjärveltä.

Luna ja Mango rökittää Moosesta:


*Mölli tarkoittaa harjoitus- tai epävirallista koetta.

Dumbo

Tammikuun näyttelyn arvostelussa mainittiin muiden ulkomuotoseikkojen ohella Mangon korvat. Luonnehdinta taisi englanniksi olla "big ears". Asiaa tarkkailtuani olen samaa mieltä. Korvalehdet tosiaan saattavat olla hieman keskimääräistä laajemmat pinta-alaltaan. Kehitinkin selityksen ajoittaisille tottelemattomuusongelmille: Ehkä kookkaat korvat imuroivat enemmän tuulta, ja kun vauhti kasvaa, lisääntyy humina koiran kaikukopassa eksponentiaalisesti. Kuuleminenhan on tuollaisessa pauhussa mahdotonta. Jos ei kuule, ei voi myöskään ottaa vastaan käskyjä... Totta puhuen koira aiheutti eilen nolon tilanteen ja pienet sydämentykytykset. Nyt taitaa olla pienen kurinpalautuksen aika.

Tutustuimme syksyllä Aatu-labradoriin, joka oli juuri muuttanut isäntänsä ja emäntänsä kanssa Joensuusta Helsinkiin. Aatu on Mangon kokoinen, kiltti, keltainen labradori, joka harrastaa isäntänsä kanssa aktiivisesti metsästystä. Aatu oli saanut pari kuukautta sitten kaverikseen toisen uroksen Eemelin. Nyt nelikuukautinen Eemeli tuli Aatun jengiin opaskoirakoulusta ja siitä on luonnollisesti myös tulossa metsästyskoira.

Aatun ja Eemelin isäntä oli eilisen iltalenkkimme varrella ja päästimme koirat leikkimään keskenään. Puolen tunnin riehumisen jälkeen pellon laitaan tuli neljäs nuori koira. Kun kolme labradoria ryntäsi tervehtimään sitä, meni siltä pupu pöksyyn ja se säntäsi juoksuun. Suunta osoitti parin kunniakierroksen jälkeen uhkaavasti läheistä tietä kohti, jolloin ryhdyin kutsumaan Mangoa pois tilanteesta. Mango ei tosiaankaan kuunnellut. Se ajoi uuden tulokkaan keskelle autotietä ja jatkoi matkaansa tien toisella puolella olevan kerrostalon pihalle. Kyseessä oli myöhäinen ajankohta, tie oli umpikuja ja liikennettä ei onneksi sillä hetkellä ollut. Noin viidennen kerran huudettuani, meni viesti läpi ja koira tuli takaisin. Leikki katkesi kuitenkin Mangon osalta siihen. Se laitettiin läheiseen puuhun kiinni samalla kun jäimme Hannan kanssa seurustelemaan muiden koirien ja isäntiensä kanssa. Kun Mango oli rauhoittunut ja osoittanut pienten tottelevaisuussulkeisten jälkeen, että se ehkä sittenkin osaa kuunnella, päästimme sen vielä hetkeksi juoksemaan. Untoakaan, jonka nimi selvisi jutustelutuokion lomassa, ei tässä vaiheessa enää pelottanut. Unto paljastui 5 kk vanhaksi, puoliksi virolaiseksi ja puoliksi pinseriksi. Vauhdikas veikko.

Illan opetus oli, että hyvä käytös tokotreeneissä ei ole sama asia kuin tottelevaisuus. Käskyjä pitää harjoitella eri tilanteissa ja erilaisissa paikoissa.

Mango näyttää hampaita

Minulla on koirapuistoista hieman ristiriitaisia näkemyksiä. Puistoista voi löytää riemastuttavia leikkikumppaneita Mangolle ja sieltä voi saada myös itselleen jutusteluseuraa. Toisaalta puistoreissu voi joskus päätyä katastrofiin koska koirien käyttäytymistä ei aina pysty ennustamaan. Lisäksi uuden koiran tapaaminen ja sitä seuraava voimasuhteiden selvittäminen aiheuttaa koiralle usein stressiä. Aikaisempi koirani Tella muuttui remmirähjääjäksi todennäköisesti juuri puistosta saadun huonon kokemuksen ja omistajan taitamattomuuden yhteisvaikutuksesta. Tappelun jälkeen Tellaa olisi pitänyt taas totuttaa koirakontakteihin ja siihen, että muita koiria ei tarvitse pelätä. Sen sijaan ryhdyimme välttämään visusti kontakteja muihin koiriin.

Kävelimme eilen iltalenkillä koirapuiston ohi. Puistossa oli kaksi saksanpaimenkoiraurosta ja yksi suurehko naaraskoira. Toisen suuren schäferin Mango oli jo syksyllä tavannut ja kaikki meni tällöin ihan hyvin. Epäilimme Hannan kanssa jonkin aikaa puistoon menemistä, koska nuo kolme koiraa näyttivät jo laumaantuneen keskenään ja olivat Mangoa reilusti suurempia. Päätimme kuitenkin mennä koska koirat käyttäytyivät aidan läpi toisiaan haistellessaan nätisti. Päätös osoittautui virheeksi jo noin minuutin päästä portin sulkemisesta. Mango oli täysin alakynnessä kun toinen uroksista hyppi sen selkään ja toinen murisi niskan vieressä. Ei kestänyt pitkääkään kun Mangolle iski paniikki päälle. Se paljasti purukalustonsa ja louskutti leukojaan nuoremman koiran kaulaa kohti. Vastaavaa irvistystä en ollut Mangolta ennen nähnyt. Mangon säikähtämisestä innostui puolestaan isompi uros ja rupesi murisemaan ja ryntäilemään Mangoa kohti. Katsoimme viisaammaksi poistua puistosta aika nopeasti. Portille kävely ei ollut miellyttävää kun yritin pysyä Mangon ja sen päälle hyppivän nuoren uroksen välissä.

Oli hyvä nähdä että Mangolta löytyy tarvittaessa sisua itsensä puolustamiseen, mutta toisaalta minulle tuli huono omatunto. Mietin olisiko minun pitänyt voimakkaammin puolustaa laumamme pienintä jäsentä, ja ajaa schäferit hanakammin pois. Poistuttuamme Mango oli hetken aikaa pelästyneen oloinen, mutta näytti unohtavan episodin aika nopeasti. Toivottavasti tapaus ei jää kummittelemaan tuleviin koirakohtaamisiin. Säästyimme onneksi ilman reikiä.

Pitkäkoskeilua

Tavaksi käynyt sunnuntairetki Pitkäkoskelle sai tänään kivan loppusilauksen. Pyörähdimme kotimatkalla Mirkun luona ja näimme Mangon emän Lunan ja Lunan pentueen viimeisen kotona oleskelevan uroksen Aprilmist Well Donen. Pikkuveli oli viimeistä päivää Mirkun luona ja matkustaa huomenna Puolaan.


Mango oli riemuissaan, kun pääsi tapaamaan äitiään. Velipuolikin kiinnosti hieman, mutta pienen nuuskuttelun jälkeen se jätettiin rauhaan. Synnyttäminen ja imettäminen näkyivät selvästi Lunassa, joka oli laihtunut ja huonossa karvassa. Tuore äiti oli kuitenkin pirteä ja otti Mangon hyvin vastaan. Pariskunta löi pienen tervetuliaispainin jälkeen nopeasti hynttyyt yhteen ja rupesi yhdessä vahtimaan ympäristöä. Toivotaan, että Luna saa nopeasti taas karvat ja kilot takaisin, jotta saadaan Mangolle lenkkikaveri.

Quattron kanssa vietetyn, parituntisen paini- ja juoksureissun jälkeen koira on taas melko rätti ja makailee ketarat ojollaan sohvan vieressä. Jos se osaisi puhua, se varmaan olisi jo kertonut meille, että tänään oli kiva päivä.