Tammikuun näyttelyn arvostelussa mainittiin muiden ulkomuotoseikkojen ohella Mangon korvat. Luonnehdinta taisi englanniksi olla "big ears". Asiaa tarkkailtuani olen samaa mieltä. Korvalehdet tosiaan saattavat olla hieman keskimääräistä laajemmat pinta-alaltaan. Kehitinkin selityksen ajoittaisille tottelemattomuusongelmille: Ehkä kookkaat korvat imuroivat enemmän tuulta, ja kun vauhti kasvaa, lisääntyy humina koiran kaikukopassa eksponentiaalisesti. Kuuleminenhan on tuollaisessa pauhussa mahdotonta. Jos ei kuule, ei voi myöskään ottaa vastaan käskyjä... Totta puhuen koira aiheutti eilen nolon tilanteen ja pienet sydämentykytykset. Nyt taitaa olla pienen kurinpalautuksen aika.
Tutustuimme syksyllä Aatu-labradoriin, joka oli juuri muuttanut isäntänsä ja emäntänsä kanssa Joensuusta Helsinkiin. Aatu on Mangon kokoinen, kiltti, keltainen labradori, joka harrastaa isäntänsä kanssa aktiivisesti metsästystä. Aatu oli saanut pari kuukautta sitten kaverikseen toisen uroksen Eemelin. Nyt nelikuukautinen Eemeli tuli Aatun jengiin opaskoirakoulusta ja siitä on luonnollisesti myös tulossa metsästyskoira.
Aatun ja Eemelin isäntä oli eilisen iltalenkkimme varrella ja päästimme koirat leikkimään keskenään. Puolen tunnin riehumisen jälkeen pellon laitaan tuli neljäs nuori koira. Kun kolme labradoria ryntäsi tervehtimään sitä, meni siltä pupu pöksyyn ja se säntäsi juoksuun. Suunta osoitti parin kunniakierroksen jälkeen uhkaavasti läheistä tietä kohti, jolloin ryhdyin kutsumaan Mangoa pois tilanteesta. Mango ei tosiaankaan kuunnellut. Se ajoi uuden tulokkaan keskelle autotietä ja jatkoi matkaansa tien toisella puolella olevan kerrostalon pihalle. Kyseessä oli myöhäinen ajankohta, tie oli umpikuja ja liikennettä ei onneksi sillä hetkellä ollut. Noin viidennen kerran huudettuani, meni viesti läpi ja koira tuli takaisin. Leikki katkesi kuitenkin Mangon osalta siihen. Se laitettiin läheiseen puuhun kiinni samalla kun jäimme Hannan kanssa seurustelemaan muiden koirien ja isäntiensä kanssa. Kun Mango oli rauhoittunut ja osoittanut pienten tottelevaisuussulkeisten jälkeen, että se ehkä sittenkin osaa kuunnella, päästimme sen vielä hetkeksi juoksemaan. Untoakaan, jonka nimi selvisi jutustelutuokion lomassa, ei tässä vaiheessa enää pelottanut. Unto paljastui 5 kk vanhaksi, puoliksi virolaiseksi ja puoliksi pinseriksi. Vauhdikas veikko.
Illan opetus oli, että hyvä käytös tokotreeneissä ei ole sama asia kuin tottelevaisuus. Käskyjä pitää harjoitella eri tilanteissa ja erilaisissa paikoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti