Pennun kehityksen seuraamista

Sisulla on nyt 12 viikkoa täynnä. Uskomattoman nopeasti tuollainen pentu kehittyy, mutta usein saan myös itseni kiinni odottamasta liikoja. Tämä johtuu varmaan siitä että koiraelämä ikään kuin jatkuu siitä mihin jäätiin aikuisen koiran kanssa. Monessa kohtaa pitää muistuttaa itselleen että Sisu on pieni pentu joka ei vielä osaa kaikkia kommervenkkejä.

Istumisen opettelu aloitettiin jo aika nopeasti noin kymmenen viikon iässä. Samoin perusasennon alkeita ryhdyttiin alustamaan heti alussa. Ruokailuun ryhdyttiin noin viikko sitten tuomaan paikallaan oloa, eli pentu pääsee syömään luvalla kun odottaa ensin hetken istualtaan. Ruokakippo on niin vahva motivaattori, että paikallaan pysymisen koira oppi tosi nopeasti. Viime viikkoihin liittyy myös erilaisiin maastoihin totuttelua. On kävelty sänkiniityllä, korkeassa heinikossa, suolla, kallioilla ja vaikeakulkuisessa metsässä. Tämän viikon uusi juttu on noutajataluttimeen totuttelu.

Eilen kävimme moikkaamassa lääkäriä. Sisu sai ensimmäisen rokotuksen ja oli muutenkin palleja myöten hyvässä tikissä. Huono uutinenkin kuitenkin tuli; koiralta on jossain katkennut yksi kulmahammas ja hammas pitää ilmeisesti poistaa koska on mennyt niin juuresta poikki. Paino oli junnannut edellisen viikon aika samoissa lukemissa. Tämä ilmeisesti johtui matolääkityksen aiheuttamasta ripulista. Edellisen viikonlopun aikana paino kuitenkin kipusi puolisen kiloa ihan hujauksessa. Ilmeisesti nestetasapaino palautui normaaliksi ja on nyt n. 7,5 kiloa. Olemme kerran viikossa rekisteröineet koko pentueen painoja yhteisessä keskusteluryhmässä ja Sisu tuntuu nyt olevan aika saman kokoinen veljiensä kanssa.

Yksi turhauttavimmista asioista Sisun kanssa on ollut yksinoloon totuttelu. Koira on mennyt aivan hulluksi kun se on jätetty häkkiin tai aidan taakse. Sama hulluus on iskenyt lähdin sitten ovesta ulos tai vain yläkerrassa käymään. Aloitimme harjoittelun hellästi ja lyhyitä aikoja kerrallaan. Siitä ei käytännössä tullut mitään sen parin viikon aikaja jonka ehdin viettää lomalla. Loman loputtua meillä oli tarkoitus jättää koira päivisin aitaukseen, mutta parin päivän jälkeen huomattin että se ei toimi. Ensimmäisen päivän jälkeen koira löytyi aitauksen ulkopuolelta ja makuuhuoneesta löytyi pureskeltuja sähköjohtoja. Toista päivää varten aitausta vahvistettiin ja korotettiin. Nytkin koira oli päässyt jostain läpi ja löytyi aitauksen ulkopuolelta vekki kuonossaan. Viimeisten päivien aikana asiassa on onneksi edistytty. Kauppareissujen ja lasten kanssa ulkoilujen ajaksi se on jätetty häkkiin nukkumaan ja nyt se on nukkunut häkissään täysin tyytyväisen oloisena ja hiljaa. Heinäkuun loppuun asti koiralla on onneksi taas seuraa kotona.

Ympyröitä sulkeutuu

Sisun kanssa on mennyt melko hyvin. Välillä tosin lapsiperhearjen ja koiranpennun yhdistelmä tuntuu raskaalta. Varsinkin nuoremman lapsemme perään pitää katsoa lähes koko ajan. Se ei osaa vielä antaa koiralle sen vaatimaa tilaa ja rauhaa. Koiran päivärytmikään ei ole vielä ihan se mitä tavoitellaan. Tänään esimerkiksi koira heräsi kello 4.30. Tämä saattoi tosin johtua siitä että sillä oli kakkahätä ja se pyysi ulos.

Ikää on nyt 11 viikkoa ja painoa noin 7 kiloa. Sisäsiisteys ei ole kovin paljoa edistynyt. Välillä koira pyytää ulos, mutta pissoja tulee silti sisällekin melko usein. Isommat hädät ovat onneksi tulleet ulos koko ajan. Koulutusrintamalla olemme harjoitelleet paikallaoloa, istumista ja hihnassa kävelyä. Luoksetulo koiralla on jo aika hyvä, mutta on sitäkin välillä vahvistettu. Lisäksi olemme totutelleet erilaisiin maastoihin ja leikkineet välillä tennispallon piilotusta virkistysmielessä..

Tapasimme Sisun kanssa kuluvalla viikolla sattumalta lähistöllä asuvan Tupu-labbiksen. Päästimme koirat tervehtimään ja juttelimme hetken. Sisu suhtautuu jo varsin hyvin muihin koiriin - varovaisen ystävällisesti. Lähes päivälleen vuotta aiemmin tapasimme Tupun Mangon kanssa. Koirat leikkivät keskenään, ja se jäikin Mangon viimeiseksi leikkihetkeksi. Tällainen pieni ympyrä on siis sulkeutunut.

Sisun ensimmäinen viikko

Pentu on ollut meillä nyt reilut viikon päivät. Ensimmäisen viikon aikana on tutustuttu uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin sekä harjoiteltu yksin oloa ja sisäsiisteysjuttuja. Myös pantaan ja hihnaan totuttelussa on otettu ensimmäiset askeleet. Sisällä ja oman perheen kanssa Sisu on jo varsin varaukseton ja reipas poika.

Yksin oleminen ja varsinkin häkkiin tai aitaukseen joutuminen on kuitenkin todella vaikeaa ja tällaisissa tilanteissa huuto on melkoinen. Minulla on nyt puolitoista viikkoa aikaa totuttaa Sisua aitaukseensa. Sen jälkeen se joutuu olemaan työviikon verran päivät yksin kotona. Totutteluun olen soveltanut Tuire Kaimion pentukirjan oppeja. Homma etenee pienin askelin niin että rauhallinen pentu laitetaan aitaukseen ja ollaan ensin itse aitauksen vieressä. Kerta toisensa jälkeen tilanteesta tehdään haastavampi esim. aikaa pidentämällä, siirtymällä kauemmas tai pukemalla vaatteita päälle ulko-ovella. Olemme tällä hetkellä vasta alussa ja Sisu kestää kohtuullisesti parin metrin päässä oleskelua. Mielenkiintoista on se, että aitauksen ulkopuolella se kestää yksin jättämisen paljon paremmin. Koti-irtaimistoa säästääkseni en kuitenkaan haluaisi jättää sitä pitkiksi ajoiksi vapaana sisälle.

Sisu oli pentueensa varovaisin poika. Sen huomaa varsinkin ulkona. Se ei todellakaan ole kiinnostunut muista koirista tai tuntemattomista ihmisistä. Jos se kuulee ison koiran haukuntaa pitkänkin matkan päästä, se ryntää heti kotiväen jalkojen väliin tai syliin turvaan. Tähän asiaan pitää puuttua kun hihnahommat alkavat luistaa. Silloin suuntaamme kaupungin keskustan ihmisvilinään ja lempeiksi tiedettyjen koirakavereiden seuraan.

Blogin nimi vaihtuu

Bloggailu jatkuu nyt samalla teemalla, mutta eri otsikolla. Rapsuttelin eilen uusia koiratuttavuuksia Mikkelissä ja yksi heistä on nyt valikoitunut muuttamaan meille. Uuden tyypin kutsumanimeksi tulee Sisu. Vielä emme tiedä tuleeko Sisusta sisukas, mutta toiveissa on rauhallinen ja itsensä ylittävä työmyyrä. Tällä hetkellä se on hieman pyylevä, pehmeä ja musta töpsyttelijä. Pentueessa oli neljä urosta, ja sisu on niistä tällä hetkellä kookkain ja rauhallisin. Se ei ollut ensimmäisenä kantamassa lintua tai tutustumassa pihan kaukaisimpiin nurkkiin. Muiden pentujen esimerkistä se kuitenkin tarttui puuhaan jos toiseenkin ja tuntui ennen kaikkea sosiaaliselta ja varauksettomalta pennulta.

Viikonloppuna vietin pari päivää Middle Rivers kennelkerhon nome-leirillä katselemalla koulutuksia. Suurimman vaikutuksen minuun teki Susanna Fontell joka tarjosi hyvin perusteltuja näkökulmia koirien viettien hyväksikäyttöön ja viretilan säätelyyn. Kävin katsomassa melko samalla teemalla vedetyn koulutuksen kahteen kertaan ja näin miten erilaiset koirat suhtautuivat harjoituksiin. Yhtenä esimerkkinä nostan harjoituksen jossa koiran viretilaa lasketaan laittamalla koira kyljelleen ja pitelemällä sitä (sitkeästi mutta hellästi) maassa kunnes koira nukahtaa. Samassa yhteydessä Susanna käyttää tiettyä ääntä (Ssshhh..). Kun tätä on tehty koiran kanssa usein, ehdollistuu koira rauhoittumaan jo pelkästään tuosta äänestä. 

Tutustuin tässä viime viikkoina myös Sisun veljien tuleviin omistajiin. Kaikki ovat innokkaita harrastajia ja metsästäjiä, Toivottavasti tapailemme jatkossakin samoissa merkeissä!

Taidetta koteihin

Tällainen yllätys oli eräänä päivänä vaimolla mukana. Eli hän kiikutti kotiin lyijykynäpiirroksen Mangosta. Aika hieno!

Signeeraus puuttuu, mutta tämän lyijykynäpiirroksen on tehnyt Mia Åstrand

Haulikkokoulussa

Nyt kun kerran noutaja on tulossa, pitää varmaan varautua myös hankkimaan sille töitä. Metsällä on tullut käytyä harvakseltaan ja ampumassa sitäkin vähemmän. Huomasin että syksyn metsästysreissuilla jätin suosiolla haulikon mökkiin ja hakeuduin kivääriholleille.

Haulikkoampujana olen itseoppinut ja tämäkin koulutus on aloitettu aika myöhään. Tänä vuonna asialle olisi ehkä tehtävissä jotain, joten päätin aloittaa "puhtaalta pöydältä" ja ilmoittauduin ammattiapuun. Viikonlopun lauantai kului siis Kärkölässä haulikkokoulussa.

Päivä aloitettiin mukavasti kahvia siemaillen ja rupatellen. Aamupäivän ohjelmaan kuului teoriaa ihan aseen ja ammusten perusteista lähtien ja kävimme läpi eri ampumatekniikoita sekä turvallisuusasioita. Lounaan jälkeen siirryimme itse asiaan, eli astelimme läheiselle pellolle ampumaan. Ohjaajat tarkastivat mm. tähtäyssilmän, haulikon osumakohdan ja ampuma-asennon yleisesti. Sen jälkeen ryhdyttiin tiputtamaan kiekkoja. Pääsimme muun muassa ampumaan pitkin maata pomppivia jäniskiekkoja. Hauskaa hommaahan se oli ja osumaprosenttikin oli ihan kohtuullinen!

Kouluttajat saivat nopeasti neuvottua pari yksinkertaista, mutta tärkeää asiaa omasta ampumisestani. Kohdistin esimerkiksi katseeni enemmän jyvään kun maaliin ja tämä aiheutti piipun nykimistä. Samoin olen luullut olevani "swingiampuja", eli yritän yleensä liikuttaa tähtäyspistettä takaa maalin ohi, mutta kokeiltuani ennakolla ampumista, taidan harjoitella tätä tyyliä jatkossa.

Paikalta löytyi järjestäjän toimesta lainaksi varusteita ja jopa haulikoita. Paria Berettaakin tuli käpisteltyä ja kyllähän ne omaan välineistöön verrattuna tuntuivat melkoisen mukavilta käteen. Kesällä pitäisi sitten käydä radalla ja räiskiä mahdollisimman paljon ja ajatuksella.

Tapahtuman järjestänyt taho oli siis Haulikkokoulu, joka järjestää myös kivääriammunnan koulutusta ja löytyy osoitteesta kivaarikoulu.fi

Majavajahtia laihoin tuloksin

Ystäväni sen sanoi: Majavametsästys on maailman tylsin harrastus. Ajoimme autoilla toista tuhatta kilometriä. Kiersimme korpia ja vaaroja metrisessä hangessa. Istuimme tunteja varrella virran ja jäähdyttelimme varpaita passissa. Siitä huolimatta emme saaneet ainoatakaan havaintoa tästä mystisestä eläimestä.

Saaliittomuuteen vaikutti varmaan paljon tekijöitä. Osittain maanomistajat olivat hankaloittaneet hommaa raivaamalla yhdeltä tärppipaikalta joen reunustat sileiksi. Masselle ei siis ollut ruokaa ja meille ei ollut vinkkejä vanhojen syönnösten muodossa. Toisessa paikassa purot ja järvi olivat vielä paksussa umpijäässä ja kolmas paikka lienee ollut tyhjäksi metsästetty. Ainakin törmäsimme siellä toisiin majavanmetsästäjiin, joiden kanssa pääsimme hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Toiminta-alueellamme on kuulemma hirviluvat olleet viime kaudella kortilla. Tämä on saattanut myös lisätä metsästyspainetta muuhun riistaan.

Kaikki tämä pistää kyllä miettimään: miksi tulin matkalta niin iloisena takaisin? Vastaus lienee se kliseisin: Saalis ei ole pääasia. Ulkoilu, luonto,
ystävät, sauna ja matkan taittaminen palkitsee itsessäänkin, vaikka mitään legendaarista sankaritarinaa ei jäisikään varastoon. Sitäkin enemmän saimme saunomisen lomassa tehtyä suunnitelmia uusille tuleville metsästysseikkailuille.