Uroskoiralle nimeä keksimään

Olimme henkisesti valmistautuneita siihen, että seuraava tulokas on narttu. Nyt kävikin niin, että pentueessa ei ollut yhtään tyttöjä ja meille tuleekin uros. Ei siinä mitään, uroskin sopii meille varsin mainiosti, mutta emme ole millään keksineet uroskoiralle nimeä. Vaimo oli jo saanut tahtonsa läpi ja koirasta oli tulossa Ebba. Ebba ei kuitenkaan sovi poikakoiran nimeksi. No meillä on varmaan se seitsemisen viikkoa aikaa miettiä nimeä. Pennut nimittäin syntyivät tänään ja luovutus on kesäkuun alkupuolella. Samalla kun keksitään koiralle nimi, pitää varmaan muuttaa tämän blogin otsikkoa.

Pentueessa oli tosiaan neljä urosta - kaksi mustaa ja kaksi keltaista. Kaikki kuulemma reippaita, voimakkaita ja terveitä. Kuvista päätelleen joukkoon sattui pari mörssäriä. Keltainen olisi omaan silmään nätimpi väri, mutta katsotaan miten ja mikä pentu meille valikoituu. Tärkeämpää olisi, jos pennuista olisi jo ennen luovutusta nähtävissä hieman luonteenpiirteitä ja sieltä löytyisi meille sopivan luontoinen koira. Itse en tällaisesta pentujen arvioimisesta tai testauksesta paljoa ymmärrä, mutta pitänee tutustua tarkemmin asiaan että olisi sitten asiaan mielipiteitä jos niitä pääsee esittämään. Pari ihan hyvää aihealuetta sivuavaa perusartikkelia löysin jo täältä (pentutestaus) ja täältä (koiran luonne).

Torstaina minulla on lähtö Pohjois-Karjalaan. Päästään pitkästä aikaa majavia katselemaan. Tiedustelutoiminta ei ole tuottanut ainakaan vielä mitään kovin konkreettista, joten saaliin löytäminen, ja varsinkin saaminen on todella epävarmaa. Kivaa ulkoilua ja kevään ihastelua on kuitenkin varmasti tiedossa koko rahalla. Toivottavasti välillä pilkahtelee myös aurinko, niin voin napsia hieman valokuvia. Seuraavassa blogitekstissä on siis pentukuulumisten lisäksi tiedossa matkakertomusta farkkujen vaihtamisesta verkkarihousuun.

Pentusuunnitelmia ja metsästysjuttuja

Koirasuunnitelmat ovat kaventuneet niin, että meidän haarukassa jäljellä on enää yksi pentue. Otimme nyt riskin ja jätimme sen ensimmäisen pentueen (josta kirjoittelin viimeksi) väliin. Tässä toisessa on meille parempi ajoitus vaikka muuten vaakakupit olivat eri tekijöiden yhteissummana melko tasan. No toivottavasti riskinotto kannatti ja ei tarvitse palata alkuruutuun. Jos kaikki onnistuu, pentue syntyy pääsiäisenä ja luovutus olisi kesäkuun alkupuolella.

Itse olen valmistautunut koiran tuloon kertaamalla perusasioita, lukemalla vähän kirjallisuutta ja käymällä muutamilla luennoilla. Kevättä kohti yhdistysten kurssi- ja luentotarjonta on taas vilkastunut. Esimerkiksi Labradorinnoutajakerho on järjestänyt Uudellamaalla todella hyviä luentoja, joissa on ollut puhumassa Ulla Alhava ja Tomi Sarkkinen. Ulla puhui pentujen kanssa elämisestä yleensä, ja Tomi pennun ja nuoren noutajan kouluttamisesta. Voin suositella molempia luentoja; hyvä tunnelma, mukavat puhujat ja paljon hyödyllistä tietoa. Keväällä jatkan koeturistin uraani ja ajattelin lisäksi hankkiutua pitkästä aikaa taas talkoohommiin. Tuli koiraa tai ei, seuraava koestartti tulee aikaisintaan vasta 2018.

Metsästysuutisiakin pukkaa taas hieman. Tammikuussa pääsin kaverin mukana pienimuotoiseen fasaanijahtiin Hämeeseen. Minulla oli kieltämättä hieman ennakkoasenteita fasaanijahteja kohtaan, mutta mukavaa hommaahan se oli. Meillä oli mukana neljä koiraa, joista yksi toimi ylösajajana. Nuoretkin koirat toimivat hyvin ja kaikille saatiin saalista. Yhtä haavakkoa jouduimme etsimään hieman pidempään, mutta sekin löytyi koirien ja ihmisten yhteistyöllä kuusen oksalta. Päivää leimasi myös pieni kissa ja hiiri -leikki paikallisen ketun kanssa. Se ehti napata yhden linnun, jonka koira kuitenkin löysi ehjänä pusikosta.

Huhtikuulle, ennen majavakauden päätöstä, meillä on myös pientä viritystä Pohjois-Karjalan suuntaan. Kirjoittelen siitä lisää myöhemmin jos reissu toteutuu!

Lapset ja koirat

Olemme nyt siis siinä oudossa tilanteessa, että tämän koirablogin kirjoittajalla ei ole koiraa. Koirat on kuitenkin meidän perheessä enemmän ja vähemmän tapetilla ja niistä keskustellaan välillä aikuisten ja välillä koko perheen kesken.

Nuorimman (3 v.) mieltä askarruttaa eniten tuleva koira. Pentua tietenkin odotetaan, mutta samalla pikkupoikaa huolettaa esimerkiksi se että riittääkö koiralle sen omat lelut vai syökö se mahdollisesti myös legoja tai muovirobotteja. Tulevalle koiralle on myös valittu joitain pehmoleluja, jotka se kuulemma saa pitää. Nuorimman aikakäsitys hieman vielä epämääräinen. Yllättävä rapina tai kolina alakerrasta tulkitaan helposti väärin uudeksi koiraksi. Samoin kun ystävämme tuli kahden labradorin kanssa vierailulle, oli ensimmäinen huudahdus tälläinen "Nytkö se uusi koira tuli!?" Huolistaan huolimatta tämä kuopus on kuitenkin koiramies ja suhtautuu positiivisesti muihinkin eläimiin.

Esikoinen (kohta 7 v.) taas on asenteeltaan hieman varautuneempi. Koirat ovat hänen mielestään ihan ok, kunhan eivät aiheuta hänelle häiriötä tai vaivaa. Koiran ulkoilutus on hänen mielestään ehkä maailman tylsintä tekemistä. Hän myös selvästi hieman aristelee vieraita koiria ja ei pidä liian nopeasti tuttavuutta tekevistä nelijalkaisista. Jos jalkapallokortteihin hurahtanut esikoinen päättäisi uuden koiramme nimen, olisi se varmaan Messi tai Ronaldo. Myös FIFA kuulemma kävisi. Odotan jännittyneenä sitä hetkeä kun koiranpennun suusta löytyy mutusteltu futiskortti.

Edellinen koiramme Mango oli jo aikuinen kun lapset saapuivat perheeseen. Se osasi suhtautua todella asiallisesti lapsiin. Kokonaisuudessaan lasten ja Mangon konfliktit taisivat rajoittua pariin urahdukseen. Tähdensimme usein lapsille, että koiralla pitää olla oma tila ja vaikka koira innostuisi leikkimään, sen kanssa ei riehuta miten sattuu. Nyt jos meidän perheeseen tulee uusi koira, sille ja lapsille pitää opettaa uudelleen nämä samat säännöt.

Muistan itse omasta lapsuudestani kauan odotetun pennun tulon ja sen kuinka energinen ja vaikeaselkoinen eläin koira lapsen mielestä loppujen lopuksi oli. Tämän takia yritän pitää uuden pennun saapuessa mahdollisimman pitkän loman, jotta saamme paljon tutustumisaikaa ja uuden lauman suhteiden rakentelun turvallisesti alkuun.

Pentuhaaveet konkretisoituvat

Kuten kirjoittelinkin kolmisen kuukautta sitten, haaveilu ja suunnittelu uuden koiran suhteen käynnistyi jo syksyllä. Suunnitelmat ovat eläneet ja muuttuneet ajan kanssa. Aluksi lähdimme ajatuksesta, että uusi tulokas olisi näyttelylinjainen koira käytössä meritoituneilta vanhemmilta. Sitten kartoitettiin sekalinjaisia vaihtoehtoja, mutta marraskuussa oltiinkin jo siinä tilanteessa, että meille oli hilkulla tulla käyttölinjainen uros ihan hyvästä yhdistelmästä. Tiukan pohdinnan jälkeen jäimme kuitenkin vielä ilman koiraa. Ajankohta oli hieman hankala ja jäimme odotuskannalle koska halusimme katsoa läpi pari muuta vaihtoehtoa. Nyt nämä muut vaihtoehdot alkavat konkretisoitua. Jos kaikki menee nappiin, meillä on pentu joko jo huhtikuussa tai sitten kesän korvilla.

Ensimmäisenä syntyväksi odotettu pentue on sekalinjainen yhdistelmä. Uros on keltainen (++!). Sitä on käytetty aktiivisesti metsästyksessä ja se on edennyt voittajaluokkaan WT-tulosten perusteella. Musta narttu on nelivuotias ja on läpäissyt taipparit sekä osallistunut pariin WT-kokeeseen. Molemmat ovat siis sekalinjaisia ja miellyttävät tällaisen "pullukkalinjaan" tottuneen silmää. Etuna tässä pentueessa olisi myös se, että kasvattaja on aktiivinen harrastaja, tosi mukava tyyppi ja vanha tuttumme, joka lisäksi asuu asuu melko lähellä.

Toinen vaihtoehto on metsästyskoeharrastuksen näkökulmasta todella lupaavasta yhdistelmästä. Molemmat vanhemmat ovat mustia ja käyttölinjaisia. Nuorehko uros on voittanut kokeita ulkomailla ja narttu on menestynyt eri koemuodoissa voittajaluokkaa myöten. Kasvattaja, vaikkakaan ei ihan lähinurkilla asusta, on erittäin aktiivinen ja järjestää esimerkiksi paljon erilaisia tapaamisia ja koulutuksia. Kävimme tutustumassa häneen ja hänen kasvattiensa omistajiin ja koiriin joulukuun alussa järjestetyssä koulutustapahtumassa. Mukavaa porukkaa oli kaikki sielläkin!

Katsotaan miten nämä astutukset onnistuvat. Jos molemmat tärppää ja pysymme kasvattajien "listoilla", niin valinta tulee olemaan vaikea!

Metsästysmuistoja

Vietin viikko sitten Kuhmossa muutaman päivän. Tuttu mökki ja tutut maastot kirvoittivat muistoja mieleen. Tälläkin reissulla koiraa olisi tarvittu. Asia tuli mieleen kun juoksimme toista sataa metriä suolla haavakkoteeren perässä.

Kuhmo 2010 - Mangon ensimmäinen kanalintunouto



Kuhmo 2011 - Tällä reissulla lintuja noudettiin jo hieman enemmänkin: kolme teertä ja yksi pyy

Jatkosuunnitelmia koiralliseen elämään

Vaikka tämä on alun perin Mangon blogi ja tekstejäkin on tullut viime vuosina vähänlaisesti, ajattelin jatkaa tänne kirjoittelua silloin tällöin. Olkoon tämän blogin jatkaminen vaikka pieni kunnianosoitus sille ajalle, jonka saimme viettää Mangon kanssa.

Koiraharrastaminen on itse asiassa ollut nyt koirattomana muuttunut taas aktiivisemmaksi. Mango eli viimeiset pari vuotta harrastuksista eläköityneenä ihan kotikoiran elämää. Tosin pyrimme lenkkeilemään ja samoilemaan metsissä aina kun löytyi mahdollisuus. Viimeinen nouto sille taisi tulla syksyllä 2014 teerijahdissa. Nyt elokuun jälkeen olen käynyt kahdessa metsästyskokeessa, koiranäyttelyssä, jutellut eri kasvattajien kanssa ja ilmoittautunut tottis-kurssille kuunteluoppilaaksi.

Aktivoituminen johtuu tietenkin siitä, että mielessä siintää seuraavan koiran hankinta. Nyt pitäisi siis löytää sopiva kasvattaja tai oikeastaan ensin pitäisi päättää mitä haluaisimme seuraavalta koiralta. Tietenkin koiran pitää ensisijaisesti olla lapsiperheeseen sopeutuva ”hyvä tyyppi”. Tällä kertaa enemmän painoa laitetaan kuitenkin myös käyttöominaisuuksiin, eli tulokkaalla pitäisi olla potentiaalia rodunomaiseen työskentelyyn kokeita, ja myös metsästystä silmällä pitäen. Lisäksi kriteereihin tulee luonnollisesti terve sukulinja. Hännän huippuna kriteeripatteristossa tulevat koiran ulkoiset tekijät, joista meillä on joku mielipide, mutta joilla ei välttämättä loppujen lopuksi ole suurta merkitystä: koko, väri ja sukupuoli.

Valintaan vaikuttaa myös paljon ”ulkokoirallisia” tekijöitä:

• kasvattajan pitää olla aktiivinen ja hyvä tyyppi ja mielellään asua kohtuullisen välimatkan päässä,
• meidän pitää olla kasvattajan mielestä hyviä tyyppejä ja sopivia ostamaan hänen koiransa,
• luovutusaika pitäisi osua jollain tavalla järkevästi loma-aikaan, eli kevään ja alkusyksyn välille

Labradorit ovat melko vahvasti jakautuneet ns. englantilaismalliseen näyttelylinjaan, jota Mangokin edusti, ja hoikkarakenteisempaan käyttölinjaan. Edellä mainitut kriteerit huomioiden tulokas voisi olla näyttelylinjainen, mutta silloin sen sukulinjoissa pitäisi olla melko vahvoja näyttöjä menestyksestä rodunomaisissa kokeissa tai metsällä. Käytännössä on melko vaikeaa löytää näyttelylinjaista pentuetta, joiden vanhemmilla molemmilla olisi esim. avoimen luokan metsästyskoetuloksia, puhumattakaan tuloksista useammassa polvessa.

 

Toinen lähtökohta olisi hakea käyttölinjaista pentua. Silloin olisi todennäköisempää, että koiralla olisi haluttuja käyttöominaisuuksia. Toki käyttölinjaisistakin löytyy myös niitä, jotka eivät löydä kaikkia intiaaneja kanootista ja muumitkin pureskellaan laaksosta. Joskus kaltaisiani käyttölinjaista harkitsevia pelotellaan kertomalla hermoheikoista työkoneista, jotka räjäyttävät asunnon jos eivät pääse metsälle.

 

Tässä kohtaa voisi tehdä luonnollisen johtopäätöksen ja mennä sitä kultaista keskitietä. Sillä onhan myös kasvattajia, jotka ovat yhdistäneet näitä kahta linjaa. En ole kuitenkaan vielä onnistunut täysin vakuuttamaan itseäni siitä, että tämäkään on fiksuin vaihtoehto. Tyypillisen pelottelukertomuksen mukaan tällainen koira saattaa periä molempien linjojen huonot ominaisuudet. Optimistina kuitenkin haluaisin ajatella, että päinvastainenkin, tai ainakin tyydyttävä kompromissi on mahdollista saavuttaa.

 

ps. kuvassa suklaapallo Upwards-kennelin Z-pentueesta. Tapasimme heidät elokuussa.

Järki voitti, mutta sydän särkyi

Mangon poismenoa on sulateltu jo kuukauden päivät. Alkupäivien ahdistus vaihtui nopeasti kaipaukseksi. Kaipaus on vaihtumassa lämpimiksi muistikuviksi, joiden ei haluaisi haalistuvan, mutta jotka tuntuvat päivä päivältä hieman kaukaisemmilta. Haamukoira on kuitenkin läsnä lähes joka päivä. Joskus keltainen tyyny muuttuu silmäkulmassa koiraksi. Iltaisin nukkumaan mennessä kävelee ylivarovasti sängyn päädy ohi, ettei astu nukkuvan koiran päälle. Samoin kotiin tullessaan aina hetken odottaa kuulevansa seinään paukkaavan hännän tai kynsien rapinan parketilla.

Mangon lähtöön vaikutti pari eri tekijää. Sillä havaittiin puolitoista vuotta sitten munuaisten vajaatoiminta. Saimme munuaisarvojen heikkenemisen pysähtymään erikoisruoan avulla. Tämä erikoisruoka ei sisältänyt juurikaan proteiinia, ja se vaikutti Mangon lihaskuntoon. Samoin munuaisten vajaatoiminnan takia tavalliset kipulääkkeet eivät sopineet Mangolle. Eräänä iltana heinäkuun alussa olimme nuoremman poikani ja Mangon kanssa iltalenkillä. Olimme kävelleet noin kilometrin lenkin kun tapasimme nuoren Tupu-labradorin isäntineen. Mango innostui juoksentelemaan Tupun kanssa kunnes se yhtäkkiä lopetti juoksun ja linkutti luokseni kolmella jalalla. En ajatellut paljoakaan vielä haverista, vaan könkkäsimme kotiin lepuuttamaan jalkaa. Kun vaiva ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan aamullakaan, soitin Mangon kasvattajalle Mirkulle, joka on eläinlääkäriasemalla töissä. Mirkku arvasi oireiden perusteella jo puhelimessa, että nyt on sattunut pahasti.

Lääkäriasemalla Mango nukutettiin ja jalka kuvattiin. Mitään luustovammoja ei näkynyt vaan arvio oli katkennut polven ristiside. Leikkaushoito olisi mahdollinen. Hintaa olisi ilmeisesti tullut pari tuhatta euroa. Leikkauksen jälkeen olisi elettävä varovasti useampi viikko. Lisäksi olisi melko suuri riski, että toisen takajalan polvi menee myös koska se rasittuu tuplasti kun koira hyppii kolmella jalalla. Tämä kaikki tuntui melko raskaalta jo hieman ikääntyneelle koiralle. Tuntui raastavalta miettiä, että ei haluaisi koiran kärsivän, ei haluaisi elää siinä epävarmuudessa ja epämukavuudessa useaa viikkoa. Toisaalta mielessä poukkoili ajatus, että rakkaalle koirallemme pitää antaa mahdollisuus.

Koiran ottaminen ja omistaminen ei ole järjellä tehtävä valinta. Koiraan menee paljon rahaa, se sitoo vapaa-aikaa, sotkee paikkoja, sairastuu ja sen kanssa on ulkoiltava satoi tai paistoi. Tällä kertaa järki kuitenkin voitti päätöksenteossa. Silti ottaisin sen keltaisen koheltavan pennun takaisin millon vain ja aloittaisin tämän yhdeksän vuoden mittaisen taipaleen alusta.

Koirattomuus on jättänyt meidän arkeen tyhjiön. Ajankäytöllisesti tyhjiö on toki lapsiperheessä helppo täyttää, mutta kun koiraan on kerran tottunut, olisi sellainen oltava. Tähtäimessä on hankkia pentu ensi vuonna ja sopivien pentuesuunnitelmien kartoitus on aloitettu. Rotu on 80% varmuudella labradori. Viisitoista prosenttia on varattu kultaiselle ja viisi springerille. Väri ja sukupuoli on vielä auki, mutta tällä kertaa tavoitellaan ehkä hieman käyttöpainotteisempia sukujuuria.