Pentuhaaveet konkretisoituvat

Kuten kirjoittelinkin kolmisen kuukautta sitten, haaveilu ja suunnittelu uuden koiran suhteen käynnistyi jo syksyllä. Suunnitelmat ovat eläneet ja muuttuneet ajan kanssa. Aluksi lähdimme ajatuksesta, että uusi tulokas olisi näyttelylinjainen koira käytössä meritoituneilta vanhemmilta. Sitten kartoitettiin sekalinjaisia vaihtoehtoja, mutta marraskuussa oltiinkin jo siinä tilanteessa, että meille oli hilkulla tulla käyttölinjainen uros ihan hyvästä yhdistelmästä. Tiukan pohdinnan jälkeen jäimme kuitenkin vielä ilman koiraa. Ajankohta oli hieman hankala ja jäimme odotuskannalle koska halusimme katsoa läpi pari muuta vaihtoehtoa. Nyt nämä muut vaihtoehdot alkavat konkretisoitua. Jos kaikki menee nappiin, meillä on pentu joko jo huhtikuussa tai sitten kesän korvilla.

Ensimmäisenä syntyväksi odotettu pentue on sekalinjainen yhdistelmä. Uros on keltainen (++!). Sitä on käytetty aktiivisesti metsästyksessä ja se on edennyt voittajaluokkaan WT-tulosten perusteella. Musta narttu on nelivuotias ja on läpäissyt taipparit sekä osallistunut pariin WT-kokeeseen. Molemmat ovat siis sekalinjaisia ja miellyttävät tällaisen "pullukkalinjaan" tottuneen silmää. Etuna tässä pentueessa olisi myös se, että kasvattaja on aktiivinen harrastaja, tosi mukava tyyppi ja vanha tuttumme, joka lisäksi asuu asuu melko lähellä.

Toinen vaihtoehto on metsästyskoeharrastuksen näkökulmasta todella lupaavasta yhdistelmästä. Molemmat vanhemmat ovat mustia ja käyttölinjaisia. Nuorehko uros on voittanut kokeita ulkomailla ja narttu on menestynyt eri koemuodoissa voittajaluokkaa myöten. Kasvattaja, vaikkakaan ei ihan lähinurkilla asusta, on erittäin aktiivinen ja järjestää esimerkiksi paljon erilaisia tapaamisia ja koulutuksia. Kävimme tutustumassa häneen ja hänen kasvattiensa omistajiin ja koiriin joulukuun alussa järjestetyssä koulutustapahtumassa. Mukavaa porukkaa oli kaikki sielläkin!

Katsotaan miten nämä astutukset onnistuvat. Jos molemmat tärppää ja pysymme kasvattajien "listoilla", niin valinta tulee olemaan vaikea!

Metsästysmuistoja

Vietin viikko sitten Kuhmossa muutaman päivän. Tuttu mökki ja tutut maastot kirvoittivat muistoja mieleen. Tälläkin reissulla koiraa olisi tarvittu. Asia tuli mieleen kun juoksimme toista sataa metriä suolla haavakkoteeren perässä.

Kuhmo 2010 - Mangon ensimmäinen kanalintunouto



Kuhmo 2011 - Tällä reissulla lintuja noudettiin jo hieman enemmänkin: kolme teertä ja yksi pyy

Jatkosuunnitelmia koiralliseen elämään

Vaikka tämä on alun perin Mangon blogi ja tekstejäkin on tullut viime vuosina vähänlaisesti, ajattelin jatkaa tänne kirjoittelua silloin tällöin. Olkoon tämän blogin jatkaminen vaikka pieni kunnianosoitus sille ajalle, jonka saimme viettää Mangon kanssa.

Koiraharrastaminen on itse asiassa ollut nyt koirattomana muuttunut taas aktiivisemmaksi. Mango eli viimeiset pari vuotta harrastuksista eläköityneenä ihan kotikoiran elämää. Tosin pyrimme lenkkeilemään ja samoilemaan metsissä aina kun löytyi mahdollisuus. Viimeinen nouto sille taisi tulla syksyllä 2014 teerijahdissa. Nyt elokuun jälkeen olen käynyt kahdessa metsästyskokeessa, koiranäyttelyssä, jutellut eri kasvattajien kanssa ja ilmoittautunut tottis-kurssille kuunteluoppilaaksi.

Aktivoituminen johtuu tietenkin siitä, että mielessä siintää seuraavan koiran hankinta. Nyt pitäisi siis löytää sopiva kasvattaja tai oikeastaan ensin pitäisi päättää mitä haluaisimme seuraavalta koiralta. Tietenkin koiran pitää ensisijaisesti olla lapsiperheeseen sopeutuva ”hyvä tyyppi”. Tällä kertaa enemmän painoa laitetaan kuitenkin myös käyttöominaisuuksiin, eli tulokkaalla pitäisi olla potentiaalia rodunomaiseen työskentelyyn kokeita, ja myös metsästystä silmällä pitäen. Lisäksi kriteereihin tulee luonnollisesti terve sukulinja. Hännän huippuna kriteeripatteristossa tulevat koiran ulkoiset tekijät, joista meillä on joku mielipide, mutta joilla ei välttämättä loppujen lopuksi ole suurta merkitystä: koko, väri ja sukupuoli.

Valintaan vaikuttaa myös paljon ”ulkokoirallisia” tekijöitä:

• kasvattajan pitää olla aktiivinen ja hyvä tyyppi ja mielellään asua kohtuullisen välimatkan päässä,
• meidän pitää olla kasvattajan mielestä hyviä tyyppejä ja sopivia ostamaan hänen koiransa,
• luovutusaika pitäisi osua jollain tavalla järkevästi loma-aikaan, eli kevään ja alkusyksyn välille

Labradorit ovat melko vahvasti jakautuneet ns. englantilaismalliseen näyttelylinjaan, jota Mangokin edusti, ja hoikkarakenteisempaan käyttölinjaan. Edellä mainitut kriteerit huomioiden tulokas voisi olla näyttelylinjainen, mutta silloin sen sukulinjoissa pitäisi olla melko vahvoja näyttöjä menestyksestä rodunomaisissa kokeissa tai metsällä. Käytännössä on melko vaikeaa löytää näyttelylinjaista pentuetta, joiden vanhemmilla molemmilla olisi esim. avoimen luokan metsästyskoetuloksia, puhumattakaan tuloksista useammassa polvessa.

 

Toinen lähtökohta olisi hakea käyttölinjaista pentua. Silloin olisi todennäköisempää, että koiralla olisi haluttuja käyttöominaisuuksia. Toki käyttölinjaisistakin löytyy myös niitä, jotka eivät löydä kaikkia intiaaneja kanootista ja muumitkin pureskellaan laaksosta. Joskus kaltaisiani käyttölinjaista harkitsevia pelotellaan kertomalla hermoheikoista työkoneista, jotka räjäyttävät asunnon jos eivät pääse metsälle.

 

Tässä kohtaa voisi tehdä luonnollisen johtopäätöksen ja mennä sitä kultaista keskitietä. Sillä onhan myös kasvattajia, jotka ovat yhdistäneet näitä kahta linjaa. En ole kuitenkaan vielä onnistunut täysin vakuuttamaan itseäni siitä, että tämäkään on fiksuin vaihtoehto. Tyypillisen pelottelukertomuksen mukaan tällainen koira saattaa periä molempien linjojen huonot ominaisuudet. Optimistina kuitenkin haluaisin ajatella, että päinvastainenkin, tai ainakin tyydyttävä kompromissi on mahdollista saavuttaa.

 

ps. kuvassa suklaapallo Upwards-kennelin Z-pentueesta. Tapasimme heidät elokuussa.

Järki voitti, mutta sydän särkyi

Mangon poismenoa on sulateltu jo kuukauden päivät. Alkupäivien ahdistus vaihtui nopeasti kaipaukseksi. Kaipaus on vaihtumassa lämpimiksi muistikuviksi, joiden ei haluaisi haalistuvan, mutta jotka tuntuvat päivä päivältä hieman kaukaisemmilta. Haamukoira on kuitenkin läsnä lähes joka päivä. Joskus keltainen tyyny muuttuu silmäkulmassa koiraksi. Iltaisin nukkumaan mennessä kävelee ylivarovasti sängyn päädy ohi, ettei astu nukkuvan koiran päälle. Samoin kotiin tullessaan aina hetken odottaa kuulevansa seinään paukkaavan hännän tai kynsien rapinan parketilla.

Mangon lähtöön vaikutti pari eri tekijää. Sillä havaittiin puolitoista vuotta sitten munuaisten vajaatoiminta. Saimme munuaisarvojen heikkenemisen pysähtymään erikoisruoan avulla. Tämä erikoisruoka ei sisältänyt juurikaan proteiinia, ja se vaikutti Mangon lihaskuntoon. Samoin munuaisten vajaatoiminnan takia tavalliset kipulääkkeet eivät sopineet Mangolle. Eräänä iltana heinäkuun alussa olimme nuoremman poikani ja Mangon kanssa iltalenkillä. Olimme kävelleet noin kilometrin lenkin kun tapasimme nuoren Tupu-labradorin isäntineen. Mango innostui juoksentelemaan Tupun kanssa kunnes se yhtäkkiä lopetti juoksun ja linkutti luokseni kolmella jalalla. En ajatellut paljoakaan vielä haverista, vaan könkkäsimme kotiin lepuuttamaan jalkaa. Kun vaiva ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan aamullakaan, soitin Mangon kasvattajalle Mirkulle, joka on eläinlääkäriasemalla töissä. Mirkku arvasi oireiden perusteella jo puhelimessa, että nyt on sattunut pahasti.

Lääkäriasemalla Mango nukutettiin ja jalka kuvattiin. Mitään luustovammoja ei näkynyt vaan arvio oli katkennut polven ristiside. Leikkaushoito olisi mahdollinen. Hintaa olisi ilmeisesti tullut pari tuhatta euroa. Leikkauksen jälkeen olisi elettävä varovasti useampi viikko. Lisäksi olisi melko suuri riski, että toisen takajalan polvi menee myös koska se rasittuu tuplasti kun koira hyppii kolmella jalalla. Tämä kaikki tuntui melko raskaalta jo hieman ikääntyneelle koiralle. Tuntui raastavalta miettiä, että ei haluaisi koiran kärsivän, ei haluaisi elää siinä epävarmuudessa ja epämukavuudessa useaa viikkoa. Toisaalta mielessä poukkoili ajatus, että rakkaalle koirallemme pitää antaa mahdollisuus.

Koiran ottaminen ja omistaminen ei ole järjellä tehtävä valinta. Koiraan menee paljon rahaa, se sitoo vapaa-aikaa, sotkee paikkoja, sairastuu ja sen kanssa on ulkoiltava satoi tai paistoi. Tällä kertaa järki kuitenkin voitti päätöksenteossa. Silti ottaisin sen keltaisen koheltavan pennun takaisin millon vain ja aloittaisin tämän yhdeksän vuoden mittaisen taipaleen alusta.

Koirattomuus on jättänyt meidän arkeen tyhjiön. Ajankäytöllisesti tyhjiö on toki lapsiperheessä helppo täyttää, mutta kun koiraan on kerran tottunut, olisi sellainen oltava. Tähtäimessä on hankkia pentu ensi vuonna ja sopivien pentuesuunnitelmien kartoitus on aloitettu. Rotu on 80% varmuudella labradori. Viisitoista prosenttia on varattu kultaiselle ja viisi springerille. Väri ja sukupuoli on vielä auki, mutta tällä kertaa tavoitellaan ehkä hieman käyttöpainotteisempia sukujuuria.

Jäähyväiset (itkuvaroitus)

Istuskelen olkkarin sohvalla. Istun siinä kohtaa, josta yleensä pystyi koskettamaan Mangoa jos roikutti oikeaa jalkaa sohvan reunalta. Olen hieman väsynyt koska vietin viime yön lattialla lasten varapatjalla koiran kanssa vierekkäin. Mangokaan ei nukkunut kovin hyvin. Kipujen tai kipulääkkeiden takia se läähätti, kuolasi ja vaihtoi asentoa monta kertaa. Puoli viiden maissa Mango vikisi hieman, joten kannoin sen (33,5 kg nykyisin) alakerran kautta ulkoilemaan. Emme kuitenkaan päässeet kuin parikymmentä metriä ovelta. Istuimme pellon reunalla ja katselimme lokkien parveilua läheisellä pellolla.

Aamulla Mango heräsi ajoissa lasten kanssa. Itse tuhlasin pari tuntia viimeisestä yhteisestä päivästämme ja menin omaan sänkyyni nukkumaan. Kömmin ylös hieman ennen yhdeksää. Aamupalamysli oli jäädä kurkkuun kiinni koska tiesin, että sen jälkeen pitäisi tehdä puhelu Mangon kasvattajalle.

Pystyin soittamaan puhelun ja puhumaan suhteellisen selkeästi. Määräajaksi asetettiin kello 14. Olimme molemmat väsyneitä, joten torkuskelimme olkkarin lattialla. Mango kyyhötti kainalossani ja minä rapsutin ja paijasin sydämeni kyllyydestä. Haimme aina välillä pari nakin palaa ja leikimme kaninturkilla, johon Mango on aina ollut aivan hulluna. Vanhempani tulivat yhden maissa hyvästelemään Mangoa ja hoitamaan lapsia. Kaikilla oli pala kurkussa. Mango koki velvollisuudekseen yrittää lohduttaa ja kyöhnäsi jaloissa.

Teimme ennen lähtöä pienen kävelylenkin kolmisin Hannan ja Mangon kanssa. Mango piristyi ja otti jopa juoksuaskeleita perässämme. Tämä pisti ajatukseni todella sekaisin. Ryhdyin epäilemään päätöksemme järkevyyttä ja punnitsemaan lisäaikaa.

Saavuimme lääkäriasemalle hyvissä ajoin. Mango hangoitteli ensin hieman vastaan, mutta Mangon kasvattaja Mirkku oli paikan päällä ja Mango könkkäsi loppujen lopuksi mielellään sisälle. Juttelimme hetken. Vaikka Mango oli meidän koira, tuntuu että loppujen lopuksi päätös sinetöitiin kolmisin.

Mango söi vielä aimo annoksen Sörkän Prinsessoja (nakkimerkki). Juttelimme, itkimme ja nauroimme yhdessä. Rapsuttelimme, halailimme ja istuimme hiljaa. Lopulta aika oli tullut. Mango nukahti syliini ja tunsin kädelläni kun sen sydän lopetti toimimasta.

Nyt ei tarvitse miettiä ja jännittää onko koiralla kipuja ja onko sen elämä hyvää ja mikä paikka ehkä hajoaa seuraavaksi. Nyt on jäljellä enää muistot ja suunnattoman tuntuinen ikävä. Ehkä sitä voi helpottaa kirjoittamalla aina välillä jonkun muiston tähän blogiin.

Missä on damikassi?

Meitä on nyt 4 ja koira. Viimeisin perheenlisäys tuli elokuun alussa ja olen ottanut nyt sen kannan, että seuraava tulokas, jos niitä nyt vielä tulee, on varustettu neljällä jalalla. Toistaiseksi vapaa-ajan allokointi ei kuitenkaan taida tuottaa ongelmia, joten parempi pysyä labbiskerhon nettisivujen pentulistoilta poissa. Kerrottakoon kaikesta huolimatta, että Ihanalle Unalle on astutus suunnitteilla seuraavasta juoksusta.

Meidän perheen kesä on sujunut pääasiassa koirattomana. Mango on viettänyt melkein koko kesän mökkeilemässä vanhempieni luona. Arki on ollut helpompaa, mutta haittapuolena ovat olleet ajoittaiset haikeuskohtaukset, joita on ollut puolin ja toisin. Mango on mököttänyt mökillä aina kun olemme lähteneet takaisin kaupunkiin ja kotonakin ollaan kaivattu lenkkikaveria ja rapsuteltavaa.

Kun koira lopulta lopetti lomailunsa tämän viikon alussa, palasi se kotiin juoksuisena, mutta pirteänä ja riehakkaana. Vaikka onkin mieleltään virkeä, koiran on olemus ehkä hieman lässähtänyt mökkielämän seurauksena. Jonkinlainen kuntokuuri taitaa olla paikallaan. Koska koiralla kuitenkin tuntuu riittävän intoa, päätin ottaa tänään damit mukaan iltalenkille. Kymmenen minuutin etsinnän jälkeen damikassi löytyi kaapin perältä ja Mangon häntä nousi innokkaasti pystyyn kun se havaitsi mitä lähdemme tekemään.

Mitään kauhean vaativaa kuviota emme lähteneet suorittamaan. Kokeilin hieman linjalle lähettämistä, jonka motivointi onnistui hyvin kanidamin avulla. Muutama hämärämarkkeerauskin onnistui ja pieni haku rapsipellossa. Ehkä pitää jättää damikassi esille myöhempää käyttöä varten.

Lokakuun alussa olisi tiedossa metsästysreissu Lieksaan. Katsotaan olisiko Mangosta mukaanlähtijäksi.

Kesä on täällä taas

Sipoonkorven kansallispuistosta ja viereisestä Bisajärven ulkoilualueesta on tullut Mangon ja minun vakiopaikka. Talvella ulkoilu on lumen takia rajoittunut lähinnä Kalkinpolttajan reitin kiertämiseen ja lumikenkäilijöiden jälkien seuraamiseen. Syksyisin olemme tuoneet jokaiselta lenkiltä pienen muovikassillisen suppilovahveroita ja kevään tutkimusmatkat olen hyödyntänyt hyvien maastopyöräreittien bongailuun.

Pieni miinus Sipoonkorvessa on se, että Mangolle ei tahdo löytyä kunnollisia uintipaikkoja. Tai oikeastaan uintipaikkoja löytyy, mutta ei sellaisia, joiden jälkeen koiran voisi heittää puhtaana auton perään. Kalkkiruukista voi polkuja pitkin kävellä melkein huomaamattaan Kuusijärvelle asti. Tosin jos sattuu poikkeamaan polulta, on todennäköistä löytää itsensä ja koiransa suosta tai läpitunkemattomasta kuusikosta.

Eilisestä, eli sunnuntaista käytimme kolme tuntia taas Bisajärven maastoissa. Mangolla oli kaverina Milo-kultainennoutaja, joka oli meillä muutaman päivän hoidossa. Kolme tuntia menikin hujauksessa turvemössössä ryömiessä, havunneulasissa peuhtaroidessa ja käen kukkumista kuunnellessa. Todellinen tenkkapoo kuitenkin koitti kotona, kun Milon turkista löytyi vaikka mitä matkan varrella eteen sattunutta.

Kuvia seikkailusta löytyy täältä

Ps. Piiitkästä blogikatosta huolimatta Mango on yhä keskuudessamme, voi hyvin ja on oma ihana itsensä. Koiraharrastustoiminta tosin on nyt ollut muun elämän ruuhkavuosista johtuen ollut hieman katkolla.