Teinikapinaa

Mango on tosiaan palautunut loppukesän ja syksyn käytösmalleihin. Mielenkiintoiset asiat usuttavat sitä pienille karkuretkille. Viimeisen viikon aikana olen turhaan huutanut kissaa ja toista koiraa jahtaavan Mangon perään. Olen myös onkinut sitä ojasta ja lammesta. Samalle listalle olisivat epäilemättä päässet rusakot, oravat ja muut vastaavat houkutukset, mikäli niitä olisi sattunut Mangon tutkaan. Karkumatkat ovat olleet lyhyitä ja koira ei ole millään tavalla aggressiivinen. Voisi siis ajatella että "Mitä väliä? Antaa toisen juosta!". Tärkein syy kutsun kuunteluun on kuitenkin koiran oma turvallisuus. Se kun ei ymmärrä että autotiet tai heikot jäät voivat olla vaarallisia.

Tähän mennessä olemme yrittäneet vahvistaa luoksetuloa tavallisilla kutsu-palkinto -harjoituksilla. Parista karkaamisesta on myös rangaistu jäähyllä yksin metsässä ja kirsupuhuttelulla. Näissä tapauksissa olen mennyt koiran luokse. Mangoa ei ole ikinä rangaistu, mikäli se on kuitenkin viiveellä tai kierrellen tullut luokse. Olemme myös yrittäneet välttää koiralle epämieluisten asioiden tekemistä luoksekutsun jälkeen.

Mirkku ehdotti piiloutumista koiran lähtiessä omille teilleen. Ongelmana on vain se, että usein tilanne on sellainen, että ei viitsisi jättää koiraa norkoamaan yksinään. Tämän takia tilanne pitäisi pyrkiä lavastamaan jollain tavalla turvallisessa paikassa. Hyvä harjoitus voisi jossain vaiheessa olla myös tämä. Lisäksi voisi olla fiksua arkistoida reissussa ryvettynyt "täällä" komento ja korvata se jollain uudella. Tähän mennessä olemme kutsuissa käyttäneet myös "sivu" -komentoa, "tule" -kehoitusta ja pillikutsua "pip pip".

Mikäli karkailu ei pian lopu, pitänee ottaa kovempia keinoja käyttöön ja harkita esimerkiksi pientä jääkautta. Toisaalta jääkausi saattaisi tuntua omistajista ihan yhtä pahalta kuin koirasta ja sen hyödyt voisivat olla pieniä kun Mango ei muuten yritä pomottaa.

Sunnuntain kävelylenkki

Päivän lenkkikohde oli taas Pitkäkoski. Kävin poimimassa Lunan kyytiin ja tapasimme Haltialassa Sannan, Wilkun ja Quattron. Reissu meni hyvin (Mangon yhtä harharetkeä lukuunottamatta) ja koirat saivat juosta taas sydämensä kyllyydestä. Kuvia lisätty Pitkäkoskikansioon.

Illan adrenaliinipiikki

Iltalenkillä harjoiteltiin luoksetuloja lelu- ja namipalkalla. Urheilukentällä Mango hyppäsi pienen puuaidan yli ja rupesi jäystämään siellä töröttäviä pensaantynkiä. Hanna komensi koiran nopeasti pois ja jatkoimme matkaa. Parinkymmenen metrin päässä ryhdyin ihmettelemään Mangon käytöstä: se kynti lunta suu auki ja kakoi. Koira aukoi suutaan ja yritti tunkea etutassuaan suuhun. Säikähdimme melkoisesti ja Hanna ehti soittaa koirahätälinjalle, eli kaverillemme Sinille, joka on eläinlääkäri. Samalla kun Hanna keskusteli Sinin kanssa, yritin tutkia Mangon suuta ja luulin oikeasti, että se on tukehtumassa. Lisäksi sen kieli näytti aivan siniseltä. Pienen paniikkihetken jälkeen huomasimme, että koira pystyy kuitenkin kävelemään ja hengittämään normaalisti.

Kävelimme kotiovelle ja Hanna kipaisi yläkertaan hakemaan lompakkoa ja auton avaimia, jotta pääsemme Viikin eläinsairaalaan. Päätin sillä välin kuitenkin odottaa rapussa ja koittaa hieman paremmassa valossa katsoa koiran kitaan. Sain leuat auki ja huomasin, että suussa tosiaan on joitain. Sieltä löytyi noin 10 cm pitkä ja sentin paksu puukeppi, joka oli juuttunut poikittain kitalakeen. Keppi irtosi melko helposti, kun sain siitä kiinni. Mango oli yrittänyt kielellään irrottaa keppiä ja sen takia kielikin oli värjäytynyt tummaksi. Kotona Mango sai juustopalan kepin tilalle ja isäntäväki harkitsee vakavasti päivän päättämistä konjakkilasillisella. HUH!