Päivä käynnistyi normaalin lauantaiaamun tapaan. Tehtiin Mangon kanssa lenkki ja käytiin koirapuistossa pyörähtämässä. Mango painiskeli siellä puolisen tuntia ja kotimatka pitikin jo hölkätä, koska tuli kiire UMN:n taipparikurssin alkuinfoon. Luennot olivat ihan antoisia ja oli hauska katsella ja kuunnella toisten koiraihmisten juttuja.
Palasimme kotiin kolmen jälkeen. Normaalin olohuoneesta sinkoavan hännänpaukuttajan sijaan meitä tervehti makuuhuoneesta kömpivä alakuloinen koira. Nostelin kulmakarvojani ja mieleen tuli jostain syystä ajatus, että Mango on tehnyt (ensimmäisen kerran) jotain tuhmaa ja on sen takia niin vaisu. Näimme kuitenkin nopeasti että tyttö ei ole ihan kunnossa. Se elehti niin kuin sitä oksettaisi ja jos keltainen labradori voi näyttää harmaalta, niin se väri kuvaa olemusta aika tarkasti. Otimme nopeasti hihnan käteen suunnaten ulos. Oven ulkopuolella Mango lysähti lumihankeen makaamaan, eikä suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Sain sen kuitenkin takaisin rappuun ja kököttelimme siinä hetken punniten tilannetta.
Soittelimme neuvoa Mirkulta, joka kehoitti meitä lähtemään eläinlääkärin pakeille. Loppujen lopuksi päädyimme Viikin pieneläinsairaalaan, vaikkakin meitä hieman jännitti että onkohan tämä nyt tarpeeksi vakavaa päivystykseen menemisen syyksi. Päivästä tulikin sitten pitkä. Pääsimme ensimmäiseksi kandin vastaanotolle reippaan parin tunnin odottelun jälkeen. Sitten tunnusteltiin vatsaa ja kaulaa, otettin verikokeita, odoteltiin lisää ja istuskeltiin taas tunti-pari. Loppujen lopuksi huoneeseen tupsahti päivystävä eläinlääkäri ja käytiin taas asioita lävitse. Verikokeista oli selvinnyt että maksa-arvot olivat selvästi koholla ja proteiiniarvot olivat taas alhaisia. Lisäksi koiralla oli hieman kuumetta. Lääkäri otti Mangon toiseen huoneeseen tutkittavaksi ja löysi huulten limakalvoilta pieniä verenpurkaumia. Tämä viittasi trombosyyttiarvon vähäisyyteen ja siitä piti tehdä oma testi. Jätimme koiran sairaalan hoivaan ja lähdimme syömään. Kello oli tässä vaiheessa kahdeksan illalla ja edellinen ateria oli molemmilla ollut aamupala.
Ennen kymmentä illalla lääkäri soitteli ja kertoi, että Mangon voi hakea kotiin. Hän oli ottanut ultran vatsasta märkäkohdun varalta ja tutkinut trombosyyttien määrää. Testi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi selkeä tarkan trombosyyttilukeman saamiseksi. Tyttö oli jo hieman pirteämpi kun näki meidät sairaalan aulassa. Se otti pientä hyppyaskelta etutassuilla ja heilutti häntäänsä. Kotiin päästyämme se löntysteli perässä joka paikkaan ja jäi jalkoihin istumaan työntäen poskea reittä vasten. Kyllä se osaa olla sydäntä särkevä otus.
Tutkimuksia jatketaan maanantaina. Sitä ennen Mango joutuu lepäämään ja ottamaan aika ison läjän erilaisia lääkkeitä. Syytä sairastumiseen ei tiedetä ja tuntuu siltä, että se ei välttämättä edes selviä. Perjantain iltalenkillä Mango oli löytänyt jotain syötävää maasta ja sitä ei saatu koiran suusta ajoissa pois. Eräs selitys oireille voi olla rotanmyrkky. Oli syy mikä hyvänsä, olisimme ikionnellisia jos kyseessä ei ole mikään pysyvä sairaus tai vamma ja jos Mango paranisi tuosta nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti