Blogin nimi vaihtuu

Bloggailu jatkuu nyt samalla teemalla, mutta eri otsikolla. Rapsuttelin eilen uusia koiratuttavuuksia Mikkelissä ja yksi heistä on nyt valikoitunut muuttamaan meille. Uuden tyypin kutsumanimeksi tulee Sisu. Vielä emme tiedä tuleeko Sisusta sisukas, mutta toiveissa on rauhallinen ja itsensä ylittävä työmyyrä. Tällä hetkellä se on hieman pyylevä, pehmeä ja musta töpsyttelijä. Pentueessa oli neljä urosta, ja sisu on niistä tällä hetkellä kookkain ja rauhallisin. Se ei ollut ensimmäisenä kantamassa lintua tai tutustumassa pihan kaukaisimpiin nurkkiin. Muiden pentujen esimerkistä se kuitenkin tarttui puuhaan jos toiseenkin ja tuntui ennen kaikkea sosiaaliselta ja varauksettomalta pennulta.

Viikonloppuna vietin pari päivää Middle Rivers kennelkerhon nome-leirillä katselemalla koulutuksia. Suurimman vaikutuksen minuun teki Susanna Fontell joka tarjosi hyvin perusteltuja näkökulmia koirien viettien hyväksikäyttöön ja viretilan säätelyyn. Kävin katsomassa melko samalla teemalla vedetyn koulutuksen kahteen kertaan ja näin miten erilaiset koirat suhtautuivat harjoituksiin. Yhtenä esimerkkinä nostan harjoituksen jossa koiran viretilaa lasketaan laittamalla koira kyljelleen ja pitelemällä sitä (sitkeästi mutta hellästi) maassa kunnes koira nukahtaa. Samassa yhteydessä Susanna käyttää tiettyä ääntä (Ssshhh..). Kun tätä on tehty koiran kanssa usein, ehdollistuu koira rauhoittumaan jo pelkästään tuosta äänestä. 

Tutustuin tässä viime viikkoina myös Sisun veljien tuleviin omistajiin. Kaikki ovat innokkaita harrastajia ja metsästäjiä, Toivottavasti tapailemme jatkossakin samoissa merkeissä!

Taidetta koteihin

Tällainen yllätys oli eräänä päivänä vaimolla mukana. Eli hän kiikutti kotiin lyijykynäpiirroksen Mangosta. Aika hieno!

Signeeraus puuttuu, mutta tämän lyijykynäpiirroksen on tehnyt Mia Åstrand

Haulikkokoulussa

Nyt kun kerran noutaja on tulossa, pitää varmaan varautua myös hankkimaan sille töitä. Metsällä on tullut käytyä harvakseltaan ja ampumassa sitäkin vähemmän. Huomasin että syksyn metsästysreissuilla jätin suosiolla haulikon mökkiin ja hakeuduin kivääriholleille.

Haulikkoampujana olen itseoppinut ja tämäkin koulutus on aloitettu aika myöhään. Tänä vuonna asialle olisi ehkä tehtävissä jotain, joten päätin aloittaa "puhtaalta pöydältä" ja ilmoittauduin ammattiapuun. Viikonlopun lauantai kului siis Kärkölässä haulikkokoulussa.

Päivä aloitettiin mukavasti kahvia siemaillen ja rupatellen. Aamupäivän ohjelmaan kuului teoriaa ihan aseen ja ammusten perusteista lähtien ja kävimme läpi eri ampumatekniikoita sekä turvallisuusasioita. Lounaan jälkeen siirryimme itse asiaan, eli astelimme läheiselle pellolle ampumaan. Ohjaajat tarkastivat mm. tähtäyssilmän, haulikon osumakohdan ja ampuma-asennon yleisesti. Sen jälkeen ryhdyttiin tiputtamaan kiekkoja. Pääsimme muun muassa ampumaan pitkin maata pomppivia jäniskiekkoja. Hauskaa hommaahan se oli ja osumaprosenttikin oli ihan kohtuullinen!

Kouluttajat saivat nopeasti neuvottua pari yksinkertaista, mutta tärkeää asiaa omasta ampumisestani. Kohdistin esimerkiksi katseeni enemmän jyvään kun maaliin ja tämä aiheutti piipun nykimistä. Samoin olen luullut olevani "swingiampuja", eli yritän yleensä liikuttaa tähtäyspistettä takaa maalin ohi, mutta kokeiltuani ennakolla ampumista, taidan harjoitella tätä tyyliä jatkossa.

Paikalta löytyi järjestäjän toimesta lainaksi varusteita ja jopa haulikoita. Paria Berettaakin tuli käpisteltyä ja kyllähän ne omaan välineistöön verrattuna tuntuivat melkoisen mukavilta käteen. Kesällä pitäisi sitten käydä radalla ja räiskiä mahdollisimman paljon ja ajatuksella.

Tapahtuman järjestänyt taho oli siis Haulikkokoulu, joka järjestää myös kivääriammunnan koulutusta ja löytyy osoitteesta kivaarikoulu.fi

Majavajahtia laihoin tuloksin

Ystäväni sen sanoi: Majavametsästys on maailman tylsin harrastus. Ajoimme autoilla toista tuhatta kilometriä. Kiersimme korpia ja vaaroja metrisessä hangessa. Istuimme tunteja varrella virran ja jäähdyttelimme varpaita passissa. Siitä huolimatta emme saaneet ainoatakaan havaintoa tästä mystisestä eläimestä.

Saaliittomuuteen vaikutti varmaan paljon tekijöitä. Osittain maanomistajat olivat hankaloittaneet hommaa raivaamalla yhdeltä tärppipaikalta joen reunustat sileiksi. Masselle ei siis ollut ruokaa ja meille ei ollut vinkkejä vanhojen syönnösten muodossa. Toisessa paikassa purot ja järvi olivat vielä paksussa umpijäässä ja kolmas paikka lienee ollut tyhjäksi metsästetty. Ainakin törmäsimme siellä toisiin majavanmetsästäjiin, joiden kanssa pääsimme hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Toiminta-alueellamme on kuulemma hirviluvat olleet viime kaudella kortilla. Tämä on saattanut myös lisätä metsästyspainetta muuhun riistaan.

Kaikki tämä pistää kyllä miettimään: miksi tulin matkalta niin iloisena takaisin? Vastaus lienee se kliseisin: Saalis ei ole pääasia. Ulkoilu, luonto,
ystävät, sauna ja matkan taittaminen palkitsee itsessäänkin, vaikka mitään legendaarista sankaritarinaa ei jäisikään varastoon. Sitäkin enemmän saimme saunomisen lomassa tehtyä suunnitelmia uusille tuleville metsästysseikkailuille.

Uroskoiralle nimeä keksimään

Olimme henkisesti valmistautuneita siihen, että seuraava tulokas on narttu. Nyt kävikin niin, että pentueessa ei ollut yhtään tyttöjä ja meille tuleekin uros. Ei siinä mitään, uroskin sopii meille varsin mainiosti, mutta emme ole millään keksineet uroskoiralle nimeä. Vaimo oli jo saanut tahtonsa läpi ja koirasta oli tulossa Ebba. Ebba ei kuitenkaan sovi poikakoiran nimeksi. No meillä on varmaan se seitsemisen viikkoa aikaa miettiä nimeä. Pennut nimittäin syntyivät tänään ja luovutus on kesäkuun alkupuolella. Samalla kun keksitään koiralle nimi, pitää varmaan muuttaa tämän blogin otsikkoa.

Pentueessa oli tosiaan neljä urosta - kaksi mustaa ja kaksi keltaista. Kaikki kuulemma reippaita, voimakkaita ja terveitä. Kuvista päätelleen joukkoon sattui pari mörssäriä. Keltainen olisi omaan silmään nätimpi väri, mutta katsotaan miten ja mikä pentu meille valikoituu. Tärkeämpää olisi, jos pennuista olisi jo ennen luovutusta nähtävissä hieman luonteenpiirteitä ja sieltä löytyisi meille sopivan luontoinen koira. Itse en tällaisesta pentujen arvioimisesta tai testauksesta paljoa ymmärrä, mutta pitänee tutustua tarkemmin asiaan että olisi sitten asiaan mielipiteitä jos niitä pääsee esittämään. Pari ihan hyvää aihealuetta sivuavaa perusartikkelia löysin jo täältä (pentutestaus) ja täältä (koiran luonne).

Torstaina minulla on lähtö Pohjois-Karjalaan. Päästään pitkästä aikaa majavia katselemaan. Tiedustelutoiminta ei ole tuottanut ainakaan vielä mitään kovin konkreettista, joten saaliin löytäminen, ja varsinkin saaminen on todella epävarmaa. Kivaa ulkoilua ja kevään ihastelua on kuitenkin varmasti tiedossa koko rahalla. Toivottavasti välillä pilkahtelee myös aurinko, niin voin napsia hieman valokuvia. Seuraavassa blogitekstissä on siis pentukuulumisten lisäksi tiedossa matkakertomusta farkkujen vaihtamisesta verkkarihousuun.

Pentusuunnitelmia ja metsästysjuttuja

Koirasuunnitelmat ovat kaventuneet niin, että meidän haarukassa jäljellä on enää yksi pentue. Otimme nyt riskin ja jätimme sen ensimmäisen pentueen (josta kirjoittelin viimeksi) väliin. Tässä toisessa on meille parempi ajoitus vaikka muuten vaakakupit olivat eri tekijöiden yhteissummana melko tasan. No toivottavasti riskinotto kannatti ja ei tarvitse palata alkuruutuun. Jos kaikki onnistuu, pentue syntyy pääsiäisenä ja luovutus olisi kesäkuun alkupuolella.

Itse olen valmistautunut koiran tuloon kertaamalla perusasioita, lukemalla vähän kirjallisuutta ja käymällä muutamilla luennoilla. Kevättä kohti yhdistysten kurssi- ja luentotarjonta on taas vilkastunut. Esimerkiksi Labradorinnoutajakerho on järjestänyt Uudellamaalla todella hyviä luentoja, joissa on ollut puhumassa Ulla Alhava ja Tomi Sarkkinen. Ulla puhui pentujen kanssa elämisestä yleensä, ja Tomi pennun ja nuoren noutajan kouluttamisesta. Voin suositella molempia luentoja; hyvä tunnelma, mukavat puhujat ja paljon hyödyllistä tietoa. Keväällä jatkan koeturistin uraani ja ajattelin lisäksi hankkiutua pitkästä aikaa taas talkoohommiin. Tuli koiraa tai ei, seuraava koestartti tulee aikaisintaan vasta 2018.

Metsästysuutisiakin pukkaa taas hieman. Tammikuussa pääsin kaverin mukana pienimuotoiseen fasaanijahtiin Hämeeseen. Minulla oli kieltämättä hieman ennakkoasenteita fasaanijahteja kohtaan, mutta mukavaa hommaahan se oli. Meillä oli mukana neljä koiraa, joista yksi toimi ylösajajana. Nuoretkin koirat toimivat hyvin ja kaikille saatiin saalista. Yhtä haavakkoa jouduimme etsimään hieman pidempään, mutta sekin löytyi koirien ja ihmisten yhteistyöllä kuusen oksalta. Päivää leimasi myös pieni kissa ja hiiri -leikki paikallisen ketun kanssa. Se ehti napata yhden linnun, jonka koira kuitenkin löysi ehjänä pusikosta.

Huhtikuulle, ennen majavakauden päätöstä, meillä on myös pientä viritystä Pohjois-Karjalan suuntaan. Kirjoittelen siitä lisää myöhemmin jos reissu toteutuu!

Lapset ja koirat

Olemme nyt siis siinä oudossa tilanteessa, että tämän koirablogin kirjoittajalla ei ole koiraa. Koirat on kuitenkin meidän perheessä enemmän ja vähemmän tapetilla ja niistä keskustellaan välillä aikuisten ja välillä koko perheen kesken.

Nuorimman (3 v.) mieltä askarruttaa eniten tuleva koira. Pentua tietenkin odotetaan, mutta samalla pikkupoikaa huolettaa esimerkiksi se että riittääkö koiralle sen omat lelut vai syökö se mahdollisesti myös legoja tai muovirobotteja. Tulevalle koiralle on myös valittu joitain pehmoleluja, jotka se kuulemma saa pitää. Nuorimman aikakäsitys hieman vielä epämääräinen. Yllättävä rapina tai kolina alakerrasta tulkitaan helposti väärin uudeksi koiraksi. Samoin kun ystävämme tuli kahden labradorin kanssa vierailulle, oli ensimmäinen huudahdus tälläinen "Nytkö se uusi koira tuli!?" Huolistaan huolimatta tämä kuopus on kuitenkin koiramies ja suhtautuu positiivisesti muihinkin eläimiin.

Esikoinen (kohta 7 v.) taas on asenteeltaan hieman varautuneempi. Koirat ovat hänen mielestään ihan ok, kunhan eivät aiheuta hänelle häiriötä tai vaivaa. Koiran ulkoilutus on hänen mielestään ehkä maailman tylsintä tekemistä. Hän myös selvästi hieman aristelee vieraita koiria ja ei pidä liian nopeasti tuttavuutta tekevistä nelijalkaisista. Jos jalkapallokortteihin hurahtanut esikoinen päättäisi uuden koiramme nimen, olisi se varmaan Messi tai Ronaldo. Myös FIFA kuulemma kävisi. Odotan jännittyneenä sitä hetkeä kun koiranpennun suusta löytyy mutusteltu futiskortti.

Edellinen koiramme Mango oli jo aikuinen kun lapset saapuivat perheeseen. Se osasi suhtautua todella asiallisesti lapsiin. Kokonaisuudessaan lasten ja Mangon konfliktit taisivat rajoittua pariin urahdukseen. Tähdensimme usein lapsille, että koiralla pitää olla oma tila ja vaikka koira innostuisi leikkimään, sen kanssa ei riehuta miten sattuu. Nyt jos meidän perheeseen tulee uusi koira, sille ja lapsille pitää opettaa uudelleen nämä samat säännöt.

Muistan itse omasta lapsuudestani kauan odotetun pennun tulon ja sen kuinka energinen ja vaikeaselkoinen eläin koira lapsen mielestä loppujen lopuksi oli. Tämän takia yritän pitää uuden pennun saapuessa mahdollisimman pitkän loman, jotta saamme paljon tutustumisaikaa ja uuden lauman suhteiden rakentelun turvallisesti alkuun.