Viikonloppu tuli ja meni. Perjantaina minulle ehti jo tulla lyhyt hetki, jolloin kaduin että olin lupautunut koirakaitsijaksi. Alku tahtoi mennä hieman kaaoksen puolelle. Weeti ryntäili Mangon kaulaan jatkuvasti ja Mango provosoitui kerta toisensa jälkeen painimatseihin. Toinen tiukka paikka oli rappukäytävämme, jota ei ole suunniteltu koiria varten: reunoista avoimet, liukkaat kierreportaat. Weeti ei selvästikään ollut kierreportaisiin tottunut ja aluksi minun pitikin viedä yksi koira kerrallaan rappusissa. Perjantai-ilta vieraallamme meni paikkaa etsien. Se oli hieman ymmällään oudosta ympäristöstä.
Lauantaina olin koirien kanssa liikenteessä koko päivän. Lähdimme pian aamulenkin jälkeen Hannan veljen luokse Espooseen kyläilemään. Hannan veljentyttö oli hieman ymmällään kahdesta Mangosta. Espoosta matka jatkui Tuomarinkylään ratsastuskilpailuja seuraamaan. Kotona olimme seitsemän maissa illalla. Sekä koirat että isäntä oli siinä vaiheessa ryytyneitä, mutta parin tunnin päiväunien jälkeen olikin taas iltalenkin aika - Weetille ei ole vielä kehittynyt seurapiirirakkoa.
Sunnuntaiaamuna haimme Hannan satamasta. Odottelimme eteläsatamassa Silja Symphonyn purkautumista katsellen ihmisvirtaa. Samaan terminaaliin oli aamulla kiinnittynyt Royal Princess -risteilyalus, joka oli täynnä amerikkalaisia turisteja. Siinä olikin hymyssä pidättelemistä, kun kuuntelin leveällä englannilla lausuttuja kommenteja: "Oh! Look at those labs" - "Aren't they cute". Eräs rouva tuli juttelemaan. Hän pyysi lupaa valokuvata koiria ja kertoi, että hänellä on vaalea labradori kotonaan Yhdysvalloissa. Lopuksi hän sanoi yliselkeästi artikuloiden "Now I feel homesick". Vastasin surulliselle amerikkalaiselle ymmärtävällä hymyllä ja jatkoin matkaani Hannaa tähyillen.
Päivän ohjelmassa oli vielä Haltialan lenkki Wilkun, Sannan ja Quattron kanssa. Otin mukaan variksen ja kestokanin. Teimme variksella muutaman lyhyen jäljen, joiden päähän jätimme kahdella damilla täytetyn kaninturkin. Mango ja Quattro selvisivät tehtävästä aika hyvin. Lopuksi vedin vielä Weetille pienen jäljen ja poju nuuskutti jäljen läpi naurettavan helposti. Muutenkin näyttäisi siltä että Weetillä on nenän käyttö kohdillaan. Se on koko ajan nuuskuttelemassa ja seuraamassa hajuja. Pojusta oli vaikea saada valokuvaa ilman, että sillä olisi ollut nenä maassa.
Illalla kävimme takapihalla grillaamassa. Weetikin sai (laihdutuskuuristaan huolimatta) pienen palan makkaraa. Mirkku haki Weetin kotimatkalle grillauksen jälkeen. Outoa, miten nopeasti tuollaiseen pikkuvintiöön kiintyy.
Kuvia viikonlopulta täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti