Vuoden labradorikuulumiset

Kuluvan vuoden aikana Sisun kanssa on touhuttu entiseen malliin ja välillä aika aktiivisestikin. Koira on ehkä saanut hieman aikuisen koiran rauhallisuutta. Se on tosin korvautunut ison miehen egolla ja sukupuolivietillä. Kaikki mikä näyttää tai tuoksuu naaraskoiralta, on Sisun mielestä sen omaisuutta ja silloin ei paljoa muut jutut kiinnosta.Nyt meillä onkin kotona ollut puheenaiheena kastraatio. Itsellä on ollut vielä hieman pidäkkeitä sen suhteen. Ehkä se näyttelytulos pitäisi ainakin hakea ennen operaatiota.

Narttuinnostus kostautui myös Sisun ekassa WT-startissa. Neljä rastia meni aika mukavasti ja kerättiin niiltä yhteensä 75/80 pistettä. Yhdellä rastilla sitten homma tyssäsi johonkin hyvään tuoksuun. Nenä meni maahan ja dami tipahti samalla suusta. Lopputuolos oli siis 75/100p. ja tulos alokasluokan nolla. Vaikka harmitti, niin tuloshan oli ihan ansaittu. Enemmän ehkä olisi harmittanut jos tuo olisi ollut ainutkertainen tilanne. Samanlaisia käpyjä on käynyt kuitenkin treeneissäkin. WT-kokeessa saimme onneksi ilmoita Sisun veljen ja isäntänsä puolesta. Velipoika voitti alokasluokan loistavalla pistemäärällä.

Metsästyksen osalta vuosi ei ollut mikään yliaktiivinen, mutta tuli sitäkin jonkin verran harrastettua sorsastuksissa, yhdessä kanalintureissussa ja fasaanijahdissa. Ensimmäinen sorsastus meni malttitreeninä, koska koiralta oli antura halki. Treeni ei tuottanut mainittua tulosta ainakaan kestäessään, sen verran rauhaton Sisu oli kun pauke alkoi. Kauden viimeinen sorsareissu lokakuussa sitä vastoin sujui jo ihan hyvin. Sisu sai odotella koko jahdin ajan ja markkeeraukset jätettiin muille. Lopuksi otimme ylös pari sorsaa, jotka olin itse markkeerannut.

Kotioloissa koira on siis hieman jo rauhallisempi ja luonteeltaan varsinainen kainalohiiri. Se tykkää valtavasti (oman perheen) ihmiskontaktista ja osaa myös hakea sitä. Vieraita ihmisiä kohtaan Sisu on vieläkin hieman varautunut ja sitä ei oikeastaan kovin paljoa muut ihmiset kiinnosta. En ole asiasta kuitenkaan kovin huolissani; meidän koirahan se on!

Piiput ja koira kuumana

Puoli vuotta on hujahtanut ilman blogipäivityksiä ja sinä aikana on touhuttu melko paljon. On käyty erinäisillä kursseilla, leireillä ja koulutuksissa. Alkukesällä oli ajatuksena että startattaisiin labradori derbyssä. Ihan sille tasolle ei kuitenkaan ehditty, että olisin kokenut tuon reissun hyödylliseksi. Vaikka koira sinänsä oppii hyvin ja tekee kaiken täysillä, yhteistä säveltä ei ole aina löytynyt. Derbyn tuloksia seuratessa sai kuitenkin iloita muiden Sisun veljien puolesta, koska kaksi neljästä veljeksestä osallistui kokeeseen ja molemmat selvisivät finaaliin saakka.

Kahdestaan Sisun kanssa harjoitellessa pääsemme yleensä hyviin suorituksiin. Muiden koirien läsnäolo kuitenkin saa pakan hajoamaan melko nopeasti. Koira kuumenee liikaa, kontakti huononee ja ääntäkin saattaa irrota. Tyypillisin oire on ikuisuusongelmamme eli huonot palautukset. Tätä harjoitellaan vieläkin päivittäin vähintään sisällä ja melkein joka päivä myös ulkonakin.

Kun Sisu vielä vuotiaanakin oli hieman herkän ja pehmeän oloinen, on tilanne nyt kääntynyt päälaelleen. Vaikka en mikään koirien luonnetutkimusten asiantuntija ole, sanoisin että Sisu on nyt labradoriksi melko kovaluontoinen. Jos se keksii jonkun epätoivotun toimintatavan, sitä voi olla erittäin vaikea saada toimimaan toisin. Järjen juoksusta se ei suoranaisesti ole kiinni. Olen melko varma, että koira kyllä ymmärtää mitä siltä odotettaisiin. Se ei vaan yksinkertaisesti halua aina toimia opetetulla tavalla.

No jotta ei menisi ihan negatiivispainotteiseksi, niin hyviä uutisia seuraavaksi. Terveystulokset käytiin ottamassa elokuun lopussa (lonkat, kyynärät ja silmät olivat kaikki terveitä). Syyskuun alussa suoritettiin noutajien taipumuskoe ja eilen oltiin ensimmäistä kertaa oikeissa noutohommissa. Sisu nouti pari markkeeraamaansa pudotusta ja lisäksi teimme sille pari ohjausta juuri tiputetuilla sorsilla. Samassa jahdissa oli todella kokeneita noutajaharrastajia ja tästä Sisu selvisi ilman että olisi ihan tarvinnut hävetä silmiä päästään. Ja omasta suorituksesta sen verran, että itsekin taisin johonkin sorsaan osua. Tosin sain kyllä myös hyvää lisämotivaatiota lähteä haulikkoradalle kiekkoja tiputtelemaan.

Syyskuun lopussa meillä oli perinteinen Pohjois-Karjalan kanalintureissu. Sisu pääsi istumaan iltalentopassissa ja teeripassissa ja selvisi tästä tehtävästä hyvin. Apuna oli tällä kertaa myös pari pystäriä, mutta harmillisesti lintuja ei kovasta työstä huolimatta narrattu.

Sisu starttaa ja kaihon karavaani kulkee

Viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen on taas tapahtunut kaiken näköistä. Aloitimme helmikuussa parin kaverin kanssa viikoittaiset kimppatreenit. Tämä tulikin tarpeeseen ja kehitystä on sen jälkeen tapahtunut roimasti. Omien treenien lisäksi olemme käyneet pari kertaa Mikkelin "middistreeneissä", Ulla Pihlajan treeneissä ja välillä myös Tomi Sarkkisella tukiopetuksessa.

On siis keräilty paljon eri näkemyksiä ja toimintaohjeita. Osittain ohjeet ovat olleet hieman ristiriitaisia, mutta siinähän tämän homman suola on; pitäisi löytää se minun ja koiran oma juttu. Koulutuksissa kerätään työkalupakkia ja myöhemmin poimitaan sieltä sitten eri toimintatapoja kokeiltavaksi. Usein pärjää perus jakoavaimella, välillä pitää etsiä juuri tiettyyn kantaan sopiva kiintoavain. Sisun palautukoulutuksen kanssa tämä retoriikka menisi näin: lähdettiin jakoavaimella liikenteeseen, pultti pyörähti ja pyöristyi. Tämän jälkeen jouduttiin hitsaamaan pultin päähän vääntövarsi, lurauttamaan vähän CRC:tä ja kuumentamaan kierrepuolta niin että saatiin nytkähdys aikaiseksi kun lekalla hakattiin jatkovarresta.

Olemme siis suomeksi kirjoitettuna kokeilleet kaikenlaista. En tiedä mikä loppujen lopuksi sai pultin irtoamaan, mutta luulen että siihen vaikutti ainakin lelulla motivoiminen ja vaatimustason nostaminen. Huomasin että koira osaa, mutta sitä ei huvita tehdä palautusta kunnolla. Ryhdyin siis vaatimaan hyvää palautusta, enkä antanut periksi ennen kuin dami tuli nätisti käteen. Hyvän palautuksen palkitsen aina välillä tennispallolla. Lisäksi sain koulutuksista pari ihan hyvää teknistä neuvoa siihen miten damia ja koiraa käsitellään palautustilanteessa.

Sisu ja veljensä Elmo yksivuotiskuvassa

Viikko sitten Sisulla tuli ensimmäinen elinvuosi täyteen. Juhlaviikon kunniaksi osallistuimme ensimmäiseen metsästyskokeeseemme. Kyseessä oli epävirallinen Uudenmaan ohjus. Kokeessa oli kolme tehtävää: haku, ohjaus ja kaksi markkeerausta. Haku oli meidän ensimmäinen tehtävä ja siitä tuli yllättävän vaikeaa. Koira kävi todella kuumana. Se vinkui ja vikuroi passipaikassa ja kun oma vuoro tuli, se juoksi täyttä laukkaa pitkin hakualuetta. Kahdesti tuomari kehotti minua kutsumaan koiraa takaisin koska se oli juossut reippaasti alueen takaosasta yli. Molemmilla kerroilla Sisu nappasi damin paluumatkalla. Tällaista en osannut odottaa koska harjoituksissa Sisu on käyttänyt todella hyvin nenäänsä. Myös ohjauksessa tuli pieni taantuminen kun koira jäi arpomaan damin luokse ennen kun se lähti palautukseen. Harjoituksissa olemme päässeet tästä tavasta eroon jo pari-kolme viikkoa sitten. Markkeerauksia emme ole juuri harjoitelleet, mutta niistä tulikin nyt melkein täydellisiä. Ainoan mokan teki isäntä, joka lähetti koiran toiselle damille ennen tuomarin antamaa lupaa.

Kokeesta jäi ihan hyvä fiilis. Pisteitä tuli 58/66 ja sijoitus oli puolivälin paremmalla puolella. Mielestäni tämä oli vuotiaalta koiralta ihan hyvä tulos. Tuloslappuun oli kirjoitettu mm. ”kauniit luovutukset” ja ”seuraa erinomaisesti”. Luovutuksia jännitin eniten ja nyt niistä tulikin hyvää palautetta! Seuraaminen on meillä ollut ihan hyvällä tasolla. Muistan kuitenkin kuinka tuskailin seuraamista edellisen koirani Mangon kanssa ja nyt siitä onkin tulossa Sisun ja mun bravuuri. Seuraavaksi otetaan tuo koiran rauhoittelu työn alle ja kerätään siihen työkaluja. Ensiaavistukset kertovat, että tämäkään ei tule olemaan mikään yhden ruuvarin juttu.

Viime viikolla tapasin muuten iltalenkillä Mangon siskon Nalan jälkikasvua kahdessa polvessa. Molemmista koirista tuli vahvasti mieleen Mangon emän sukulinja. Oikein iloisia ja ystävällisiä koiria ja ulkonäkökin oli kohdallaan. Kylläpä oikein sydäntä lämmitti kun sai rapsutella niitä hetken. Pari päivää myöhemmin sain kuulla, että Nalakin astui ajasta ikuisuuteen. Se oli suru-uutinen, mutta leikkisästi on lohduttavaa ajatella, että siellä ne siskokset nyt yhdessä telmivät sateenkaarisillalla.

Kevättä kohti kovaa vauhtia

Loppusyksy tahkottiin Sisun kanssa treeneissä melkolailla paikallaan. Palautusten epämääräisyys esti meitä etenemästä monimutkaisempiin kuvioihin. Harjoittelimme toki muita perusjuttuja siinä sivussa. Omatoimiseen harjoitteluun saimme mukavasti tukea Ulla Pihlajalta, jonka treeniryhmässä kävimme pitkin syksyä. Samoin Sisun kasvattajalta on tullut hyvin neuvoja ja ohjeita.

Vuoden vaihteessa palautus alkoi vihdoin loksahtaa kohdalleen. Missään nimessä se ei ole vielä täydellinen, mutta dami tulee yleensä ilman kiertelyä ja käteen. Pääsimme kuitenkin sille tasolle, että pystyn yhdistämään dameja suuntaharjoituksiin ja linjaharjoitteluun. Harjoittelusta tuli taas kivaa ja sain ehkä parhaat "kiksit" kun onnistuin pari viikkoa sitten pysäyttämään ja ohjaamaan koiran ohijuostulle damille. 

Ohessa linjaharjoituksen lopusta ottamani video parin viikon takaa. Vein dameja metsään ja teimme linjan jään yli. Halusin hakea hieman pidempää matkaa ja totuttaa koiraa maaston vaihteluun. Tätä viimeistä suoritusta oli alustettu pidentämällä matkaa pariin-kolmeen otteeseen.

Muilta osin joulu-tammikuun on ollut haasteellinen. Sisulla oli pitkittynyttä ripulia ja korvatulehdus. Lisäksi se nieli ison läjän muovia jonka järsi juomakupinsa kannesta. Korvat ja vatsa on sittemmin saatu toimimaan ja muovikin tuli lopulta läpi ilman ongelmia. Kaikki näyttää nyt siis taas hyvältä lopputalven ja kevään treenejä ajatellen.

Palautuksen harjoittelu

Damin ja riistan palauttaminen kauniisti ohjaajalle pitäisi olla noutajalle mieluisa tehtävä. On hyvä jos koiralla on korkea viettitaso kun riistaa tai dameja tulee eteen. Korkea viettitaso saattaa kuitenkin purkautua ylivireytenä ja levottomana käytöksenä palautuksessa. Olen puolivuotiaan labradoripennun kanssa tilanteessa, jossa koira jo nuoresta iästään huolimatta jaksaa etsiä ja tonkia puskia damien perässä mutta palautuksesta tulee usein kiertelyä ja pelleilyä.

Ensimmäinen noutajamme oppi melko hyvät palautukset kuin huomaamatta ja olenkin nyt uuden pienen ongelman edessä. Olen koonnut alle koulutustapoja ja ohjeita palautuksen opettamiseen. Osaa olen niistä jo kokeillutkin, mutta edistyminen on toistaiseksi ollut hidasta.

Klikkerimenetelmä

Palautuksen paloittelu ja harjoittelu osissa nameilla ja klikkerillä. Jos koiraa ei aiemmin koulutettu klikkerillä, aloitetaan koiran totuttamisella palkkioon ja palkkiota tarkoittavaan signaaliin. Signaalina voi käyttää klikkerin sijasta myös esim. jotain lyhyttä sanaa (”Jep”, ”jes” tms.). Menetelmä on kuvattu esimerkiksi täällä ja myös Ulla Pihlaja on nettisivuillaan kuvannut oman koiransa kouluttamista tällä menetelmällä.

”Silittelymenetelmä”

En keksinyt tälle mitään fiksumpaa nimeä, mutta ideana on siis se että pennusta lähtien koiraa palkitaan kehumalla ja silittämällä sekä rapsuttelemalla sitä päästä, leuan alta ja kaulasta. Koira tottuu täten tarjoamaan päätään lähelläsi.

Seuraavaksi edetään antamaan koiralle noutoesine suuhun samalla kun palkitaan sitä em. tavalla. Kolmannessa vaiheessa opetetaan noutoesineen irrottaminen ja lopuksi yhdistetään ketjuun vielä esineen tuominen/hakeminen. Kuvattu hyvin täällä.

Nykyisen koiramme kasvattaja on käyttänyt tätä koulutustapaa ilmeisen menestyksekkäästi usealle koiralle.

Erillisiä toisiinsa liittymättömiä yksittäisiä harjoituksia tai yksityiskohtia

-        Voit harjoitella palautusta ensin hihnan kanssa ja läheltä. Näin tilanne ei pääse riistäytymään käsistä.

-        Damin pudottaminen polulle niin että koira löytää sen itsenäisesti ilman että siihen ensin kiinnitetään mitään huomiota. Täten saa nopeammin riisuttua harjoituksesta muita häiritseviä tekijöitä (luoksetulo, paikalla pysyminen, seuraaminen yms.). Anna koiran hetki kantaa damia ja sopivan hetken tullen voit ottaa sen kehujen kera itsellesi. Näin voidaan vähentää mahdollista kuumumista ja esineen löytymisestä saadaan iloinen yllätys ilman suurempaa metakkaa.

-        Joissain tilanteissa, jos koira pelleilee ja pakoilee, voit kokeilla jättää koiran huomiotta ja kulkea poispäin koirasta. Ennemmin tai myöhemmin koira varmasti kyllästyy kantamaan damia ja tarjoaa ehkä sitä sinulle. Ole valmiina! (Tämä muistuttaa jossain määrin edellistä harjoitusta). Tämä on enemmänkin ensiapuna akuuttiin ongelmatilanteeseen. Älä tahallaan tarjoa mahdollisuuksia kuvattuun käytökseen jos koiran osaamistaso on jo aiemmin edistynyt pidemmälle.

-        Jätä dami itsesi ja koiran väliin, jonka jälkeen kutsu koiraa luokse. Koiralla on tällöin valmiiksi vauhti ja suunta ohjaajaa kohti.

-        Palautusväylän valitseminen niin että koiralla ei ole kiertämismahdollisuutta. Tähän tarvitaan esimerkiksi aidoilla tai seinillä rajattu väylä tai polku jonka reunoilla on tiheää kasvillisuutta.

-        Ohjaan asennollakin on vaikutusta. Kumartunut ihminen voi itsessään olla koiralle haaste leikkiin. Voit kokeilla olla palautuksen aikana istualtaan, kyykyssä tai kyykyssä sivuttain.

Ohessa on linkkejä pariin videoon tämän hetkisestä tasostamme. Palataan aiheeseen myöhemmin!

Palautus ja luovutus

Luovutusharjoittelua

 

Sisun puolivuotisraportti

Sisu alkaa näyttää jo hieman oikealta koiralta. Stereotyyppiseltä labradorilta se ei tosin enää näytä ja söpöyspisteet karisevat kovaa tahtia. Näyttölinjaisiin tottunut voisi ajatella että onpa luimunaamainen ja koheltava honkkeli. Vaikka itseänikin koheltaminen aina välillä raivostuttaa, on tuohon koiraan kuitenkin syntynyt vahva tunneside ja yhteistyösuhde. Sisun söpöys onkin enemmän sisäistä kuin ulkoista ja se on paljastunut aikamoiseksi halailijaksi ja sylittelijäksi. Tutustuttuaan se hakeutuu aina ihmisten lähelle ja usein yrittää myös tunkea syliin.

Aiempia huolenaiheita on karissut pois. Koira tottui yksinoloon melko helposti. Se ei enää suuremmin pelkää toisia koiria ja esimerkiksi ohitustilanteet sujuvat todella mallikkaasti jopa ilman hihnaa. Joiltain osin Sisu on puolivuotiaana jo helpompi koirakansalainen kuin mitä edellinen koiramme Mango oli aikuisena. Toisaalta sisätiloissa näin ei ole. Energiaa koiralla on todella paljon ja Sisua ei ilman valvontaa voi pitää vapaana kotonamme. Toinen ärsyttävä piirre on pissailu, josta jo luulimme päässeemme eroon. Sisu pyytää ulos istumalla oven viereen, mutta jos se ei pääse heti ulos, tulee vahinko melko nopeasti oven viereen.

Sain ystävältä taas tänä syksynä kutsun Kuhmoon metsästämään. Sisu lähti mukaan ja osallistui iltapäivien kävelyjahteihin seurakoirana. Oli hauskaa seurata koiran nenänkäyttöä ja innokkuutta metsässä. Passissa saimme seurata hanhien ja joutsenten syysmuuttoa. Teeriä ja pyitä lenteli jonkin verran, ja meitä monena vuonna kierrellyt metsokin näyttäytyi, mutta kovin hyviä ampumapaikkoja ei tällä kertaa tarjoutunut. Sisu sai matkamuistoksi vatsanpuruja ja oksenteli kolme päivää. Ilmeisesti se oli noukkinut suuhunsa niin paljon keppejä ja heinää.

Tapasimme pari viikkoa takaperin Sisun kasvattajaa Maaritia ja teimme hieman harjoituksia jotta Maarit näki missä mennään. Suurempia ongelmia ei ollut, mutta Maarit kiinnitti huomiota vinkumiseen ja kiertelyyn palautuksissa. Nämä ovat siis nyt painopistealueita. Vinkumiseen puuttuminen tosin on osoittautunut hieman hankalaksi koska Sisu ei yleensä vingu minun lähellä, vaan esim. häkissä kun itse olemme eri kerroksessa. Palautukset lienevät helpompi homma ja niissä ollaankin jo vähän edistytty.

Kirjoittelin aiemmin että tämän vuoden tavoitteena on käydä jossain kokeessa töissä ja kerätä taas kokemusta metsästyskoepuolelta. Se tavoite on edistynyt hyvin. Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus mennä jo vuoden kolmanteen kokeeseen töihin. Pitää verrytellä daminheittokäsi hyvään vireeseen!

Sisun ensimmäinen lintunouto

Sisu on osoittautunut varsin eteväksi noutajan aluksi. Koulutuksissa se osaa ottaa melko rauhallisesti ja kuuntelee ohjaajaa häiriöistä huolimatta. Jos koiralle tarjoaa mitään sen varsinaisiin työtehtäviin liittyvää, kääntyy kuitenkin selvästi isompi sulake päälle: Häntä rupeaa heilumaan vimmatusti, koko kroppa jännittyy ja katse nauliutuu kohteeseen. Eri tahoilta saamani ohjeistuksen perusteella olen kuitenkin pyrkinyt välttämään toistaiseksi kaikkea esineiden heittelyä ja noutamista muutenkin. Ylimääräinen provosointi ja viettien nostattaminen tässä vaiheessa tuottaisi todennäköisesti liian kiihkeän koiran. Lisäksi suu on toistaiseksi todella levoton, joten tavaroiden kantaminen ei ole kovin kaunista katseltavaa. Osasyynä lienee hampaiden vaihtuminen. Jatkossa tiedossa on paljon tavaroiden kantamis- ja nostamisharjoittelua.

Pari viikkoa takaperin olimme ulkoilemassa pelloilla kun törmäsimme kuolleeseen hanheen. Lintu oli ilmeisesti lentänyt viereistä voimalinjaa päin. Annoin Sisun nuuskia aikansa, jonka jälkeen lähdin siirtymään pois koska ohitse oli tulossa toinen koira emäntineen. Sisu lähti pian perääni, mutta
yllätyksekseni niin lähti hanhikin. Ohitsemme kävellyt ulkoilija oli ihmeissään. Neljäkuukautinen noutaja iso hanhi suussaan oli kieltämättä hieman koominen näky.

Sisu painaa tällä hetkellä noin 13 kiloa ja on melkoinen koipeliini. Ohessa noin viikon vanha kuva.