Karvat pöllyää, mutta vinkuuko hippulat?

Nyt pääsen taas kirjoittelemaan suosikkiaiheestani: Mangon hormonitoiminnasta. Sillä on oudon maanis-depressiivinen luonne. Välillä se tuntuu tottelevaiselta ilopilleriltä ja toisinaan mököttävältä möhömahalta. Mökötysvaihe alkaa aina vähän ennen juoksua ja pillerivaihe taas starttailee siitä parin-kolmen kuukauden päästä. Touko- ja kesäkuu tuntuivat olevan viimeksi näitä tavallista vilkkaampia kuukausia. Nyt on menty puolivaloilla pari kuukautta ja ylämäki on mitä ilmeisimmin alkamassa. Esimerkiksi kotiin kannattaa tulla hissutellen, koska muuten on matot ja parketit rullalla kun koira ottaa ylikierroksia. Ehkäpä kohta pääsee taas tekemään kunnollisia nome-treenejä.

Viime viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa kiertämässä Kattilajärveä. Saatiin mukava lenkki aikaiseksi Quattron porukoiden kanssa. Koirat juoksentelivat sydämensä kyllyydestä, mutta uiminen ei jostain kumman syystä näillä keleillä enää maistunut. Seuraava Nuuksion retki tehdäänkin varmaan jo lumisessa maisemassa.

Viikolla saatiin myös suru-uutisia kun kuulimme, että Mangon pennun Elsan maallinen temmellys jouduttiin lopettamaan näin jo alkumetreillä. Elsa oli valloittavan tuntuinen tapaus. Toivotamme tsemppiä Helenalle.

Mökkimatkalla

Alkuviikosta otin muutaman päivän lomaa ja matkasin Mango mukanani mökille. Päivät kuluivat tulevaa talvea ihmetellessä ja lintujen perässä tarpoessa. Tällä(kin) kertaa oli tarjolla lähinnä liikuntaa ja reipasta mieltä. Iltaisin ei tarvinnut pahemmin unta odotella. Ohessa pari kuvaa reissulta.

Mökkireissun jälkeen Mango pääsi lepäilemään pariksi päiväksi. Sen jälkeen se joutui taas hommiin kun osallistuimme UMN:n nome-koulutuspäivään. Mango teki ihan ok-suorituksia, joskin intoa pitäisi kaivaa taas jostain kolosta lisää. Pääasia kuitenkin oli, että ohjaaja oppi taas joitain uutta. Kouluttajana toimi Miso Sipola Kaakon noutajakoirayhdistyksestä.

Saunamajuri ja muita kuulumisia

Mango tosiaan muutti mukanamme uuteen paikkaan. Vanhojen nurkkien koirakavereita on jo tullut hieman ikävä (ainakin hihnan toisessa päässä). Mango on tullut jo siihen ikään, että kavereita ei synny tuosta vaan. Mangon mielestä uuden ympäristön koiria pitää hieman kyräillä ja usein niille on hyvä vähän murahtaakin - Oppivathan olemaan. Uusi ympäristö on muuten kyllä tosi mukava. Niitty on niin lähellä, että damilaukku lähtee mukaan lähes joka pissalenkille. Lisäksi fasaaneja löytyy runsaasti, joten nuuskuteltavaa riittää.

Nome-treenaus on taas viimeaikoina ollut hieman vähäisempää. Juoksun jälkeen ei aikaisemmin nähtyä megamasennusta ole nyt ilmennyt, mutta silti käytös on vaisua. Toistoja pitää tehdä tosi vähän kun innostusta ei ole tarpeeksi. Nyt odotellaan taas sitä seuraavaa hormonihissiä, joka vie meidät uuteen kehitysvaiheeseen.

Kesän mökkireissujen aikana Mangon saunainnostus on kasvanut uusiin mittoihin. Aikaisemmin se tyytyi makoilemaan lauteiden alla tai korkeintaan käväisemään keskilauteella. Nyt tilanne alkaa olla se, että ihmisille tulee ylälauteilla ahdasta. Koira tapittaa surullisilla silmillään lasioven läpi kunnes lupa heltiää. Tämän jälkeen hypätään parilla loikalla suoraan ylälauteelle ja isännän kainaloon. Napakammissa löylyissä Mangonkin korvia rupeaa kipristelemään. Silloin se tuhisee ja ravistaa päätään. Supisuomalaiseen tapaan luovuttaa ei vapaaehtoisesti voi. Löylyissä istuttaisiin vaikka viimeiseen asti. Heti kun koira alkaa enemmän läähättämään, on sen löylyvuoro kuitenkin käytetty. Tällöin pitää turvautua tavallista tiukempaan käskysarjaan, tanakkaan kanto-otteeseen tai namipalaan.

Iltalennolla

Olemme ehtineet Mangon kanssa metsälle todella harvoin ja lisäksi isännän innostus aiheeseen ei korreloi saalismäärän kanssa. Tästä syystä Mango ei ole vielä päässyt lämpimän riistan kanssa tekemisiin. Mango ei kuitenkaan ole asiasta mököttänyt. Mielellään se on kömpinyt perässäni kanalintujahdissa hirvikärpästen seassa ja kököttänyt hangessa majavapassissa. Luonnossa liikkuminen on tarpeeksi palkitsevaa jo sellaisenaan.

Eilen sitten pedattiin asiat vähän paremmin kun pääsin koiranohjaajaksi vähän matkan päässä järjestettyyn sorsajahtiin. Istuimme pienen lammen päädyssä reunimmaisen passimiehen takana. Linnut antoivat odottaa itseään todella pitkään. Jahdin kannalta viivästys oli ikävää koska, tummaa taustaa vasten lintujen havaitseminen vaikeutui minuutti minuutilta. Lopulta kuitenkin alkoi kuulua lupaavaa siipien havinaa ja itsellänikin tuntui pieni adrenaliinipiikki.

Hieman lintujen laskeutumisen jälkeen alkoi melkoinen tulitus. Yksi sorsa tippui kymmenen metrin päässä maahan. Olimme sopineet, että maalle tippuneet sorsat voi poimia kesken jahdin ja lähetin Mangon noutoon. Mango löysi sorsan nopeasti, mutta sitten tapahtuikin jotain hassua. Sorsa lähti pakoon. Treeneissä ei haavakoita pahemmin näy ja niimpä koiralla meni pasmat täysin sekaisin. Mango seurasi hölmistyneenä kun sorsa kömpi lampeen ja lähti uimasille. Puutuin nopeasti tilanteeseen. Sain Mangon pysäytettyä muutaman metrin ennen rantaviivaa ja samassa viereisestä passipaikasta jyrähti seuraava laukaus epäonnisen sorsan niskaan. Kutsuin koiran takaisin passipaikalle ja odottelimme siinä vielä kymmenisen minuuttia jahdin päättymistä.

Jahti päättyi ja koirakoille annettiin lupa lähteä töihin. Lähdimme heti katsomaan samaa sorsaa, jonka kanssa Mango oli jo tehnyt tuttavuutta. Löysin sen aika nopeasti taskulampulla. Se kellui 10-15 metrin päässä rannasta. En ollut varma tajusiko koira tilanteen, joten laitoin sen linjalla eteenpäin. Sinnehän se painui jorpakkoon ja palasi saalis suussaan takaisin. Helppo nouto, mutta minulle tärkeä. Ensimmäinen Mangon noutama lintu! Mango otti tilanteen tosi coolisti, mutta uskon, että sekin oli salaa tosi ylpeä.

Saalismäärä jäi lopulta yhteensä kahteen sorsaan. Kolmatta epäiltiin, mutta sitä ei neljänkään koiran avulla löydetty. Hieman laihat antimet siis, mutta koiranohjaajat olivat tyytyväisiä. Toisen noudon pääsi myös tekemään ensikertalaisena Sarin ohjaama Sylvi.

Muisto kesästä

Täällä sitä törötetään uuden asunnon lattialla ja surffaillaan netissä. Olemme jo kolmisen viikkoa asuneet evakossa ilman nettiä ja osittain siitäkin syystä blogin päivitykset ovat jääneet väliin. Muutto on taas edessä vajaan parin viikon päästä.

Mangolle uusi asuinpaikka tulee varmasti olemaan mieleinen. Naapureissa asuu paljon koirakavereita ja takapihalta aukeaa näkymä niitylle ja sen takana mutkittelevalle Keravanjoelle.

Kirjoittelen lisää juttuja kun nettiin taas pääsee rauhassa. Monta mehukasta tarinaa on säästössä.

Ensimmäinen Nome-startti

Mango se osaa aina yllättää minut näissä Nome-asioissa. Antskogista ei tullut tulosta, mikä sinällään ei ole huima yllätys tai edes pettymys. Kuitenkaan tämä tapa, jolla nollatulos tehtiin, ei olisi millään osunut omiin etukäteiskuvitelmiin.

Edellinen viikko vietettiin tiiviisti koejärjestelyissä ja työkiireissä. Aina kun oli hieman vapaa-aikaa, lähdin koiran kanssa treenaamaan. Tiistaina kun harjoittelimme Ullan ja Fannyn kanssa Emäsalossa, sain yllätyksekseni todeta, että koira kuumenee aivan liikaa riistasta. Se nyppi höyheniä, riepotteli riistaa ja tiputteli lintuja matkalle. Lisäksi ohjauksissa oltiin taas samassa kököttämistilanteessa (Mango ei lähtenyt jos linja ei ollut vahvasti motivoitu). Tästä sisuuntuneena vietin sen kanssa pari iltaa hioen palautuksia ja linjaa. En kuitenkaan saavuttanut sen suurempia tuloksia. Viimeisen kerran harjoittelimme palautuksia starttia edeltävänä iltana. Toiminta oli edelleen kauhean näköistä.

Koe muodostui neljästä tehtävästä: maamarkkeeraus, ohjaus, vesimarkkeeraus ja haku. Kaikki käynnistyi hyvin. Maamarkkeeraukseen sisältyi pienen ojan ylitys ja riistan nouto tiheästä kaislikosta. Mango markkeerasi hyvin ja toi riistan suhteellisen nopeasti suoraan käteen. Siirryimme seuraavaan tehtävään. Mango seurasi suht hyvin ja tarkkaili ohjauslaukausta kiinnostuneena. Pääsimme lähetyspaikalle ja sain koiran matkaan ensimmäisenllä käskyllä. Alkumatka meni hyvin, mutta juuri ennen riistaa koira kaarsi jyrkästi vasemmalle. En tiedä miksi, mutta kaikki koirat, joiden suoritusta seurasin, juoksivat saamasta kohtaa ohi. Hävittyään hetkeksi näkyvistä, ei Mango kuunnellut kovin hyvin ohjaustani. Se kuitenkin laajensi hakua ja löysi linnun melko nopeasti. Tehtävän loppusilaus oli tyylikäs palautus käteen.

Huokasin jo helpotuksesta. Kolmas tehtävä oli vesimarkkeeraus. Uiminen ja vesitehtävät ovat Mangon bravuureita. Laukaus lähti, lintu tippui veteen ja sain luvan lähettää. Välitin lähtöluvan Mangolle, mutta tämäpä ei suostunutkaan uimasille. Otin sen kolme kertaa takaisin sivulle ja yritin lähettää noutoon. Empivä koira tyssäsi aina vesirajassa olleeseen mutalöllöön. Lopulta sain Mangon uimaan prässäämällä sitä vahvasti vesirajassa. Lähdettyään matkaan, Mango oli jo kauniisti unohtanut putoamispaikan. Se uiskenteli parinkymmenen metrin päähän haistelemaan lumpeenkukkia (luuli niitä ilmeisesti lokiksi), jatkoi siitä vastarannan kaislikon kautta kuivalle maalle ja sai vasta siellä käryt markkeeraussorsasta. Tällöin se polskautti takaisin uimaan ja nappasi sorsan kyytiin. Palautus tuli mallikkaasti käteen.

Mangolla paloi tähän markkeeraustehtävään niin paljon paukkuja, että loppukoe meni puoliteholla. Siirryimme hakuruutuun, josta olisi löydettävissä kuusi riistaa. Koiran mielentilaa varmaan kuvastaa se, että kun pyysin sen sivulle se asettui nätistin vasemmalle puolelleni, mutta niin että kuono osoitti takanani patsastelevaa yleisöä päin. No kaksi ensimmäistä (lokki ja fasaani) tulivat melko nopeasti ja suoraan käteen. Sitten tuli pari-kolme minuuttia etsintää ja huti, pari minuuttia etsintää ja huti, minuutti etsintää ja huti, kunnes koiran usko loppui ja se jäi rantakaislikkoon pyörimään. Tuomari (Tobina Nyman) keskeytti kokeen ja jätti meidät palkinnotta.

Loppukommenteissa tuomari sanoi, että onnistunut haku olisi voinut paikata tyylittömän vesimarkkeerauksen. Kiitoksia saimme nätistä riistan käsittelystä (hyvä kanto-ote ja palautukset käteen) ja hyvästä yhteistyöstä (tämän perusteet jäi minulle avoimeksi ;). Miinukset innottomasta hausta, vastahakoisesta veteen lähdöstä ja yleisestä häröilystä, eli siitä että Mango rupesi väsyessään ottamaan omia vapauksia seuraamisen ja sivulla pysymisen suhteen. Tuomarin mukaan tämä on arvovaltakysymys ja Mango vilkutteli minulle keskaria. Lienenkö siis liian lempeä isäntä. Sitä ehkä pitää miettiä jatkossa.

Nollasta huolimatta olin tyytyväinen siihen, että starttasimme. Saimmepa arvokasta kokemusta ja suuntaviivoja harjoitteluun. Nyt pitää jatkaa taas hakutreeniä ja tehdä enemmän vesimarkkeerauksia vaihtelevissa rannoissa. Lisäksi koira laitetaan tottelevaisuuskuurille. Koitetaan saada tulos vielä tälle kaudelle!

Ps. Kiitos Kirstille ja Susannalle koiranhoitoavusta ja vieraanvaraisuudesta!

Ramppikuumetta ilmassa

Paljon on taas vettä virrannut Vantaanjoessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Mango on todennäköisesti ollut tekemisissä melko ison osan kanssa siitä vesimäärästä. Älkää siis ihmetelkö alajuoksulla jos vastaan kelluu keltaisia koirankarvoja.




Kesäkuussa vietin lomaa. Loma alkoi juhannuksena ja Mango pääsi elämänsä pisimmälle veneretkelle: Helsingistä Tammisaareen ja takaisin. Koira ei mitä ilmeisimmin nauttinut pomppuisista venekyydeistä (se hyppäsi Porkkalan selällä Markon syliin turvaan), mutta Tammisaaressa sillä tuntui olevan hauskaa. Se osallistui juhannushulinoihin täysillä ja oli jussin jälkeen vähintään yhtä väsynyt kuin isäntäväkensä. Montaa lepopäivää ei koiralle suotu, vaan se pakattiin parin päivän köllöttelyn jälkeen autoon ja kuljetettiin mökille. Mökillä Mangoa vastassa hyppi Dolly ja Hamppu, joiden kanssa se riehuikin lähes taukomatta koko seuraavan viikon. Yritin ujuttaa väliin muutaman nome-harjoituksen ja niissä onnistuttiin auttavasti.




Helsinkiin palattuamme jatkoimme heti harjoitelua. Treenasimme Ammin+Brien ja Kirstin+Rosan kanssa Espoossa erittäin (ihmiselle) haasteellisessa suomaastossa. Teimme markkeerauksia ja ohjauksia vedessä ja maalla (jos sitä maaksi voi sanoa). Harjoitukset menivät melkein nappiin. Ikuinen murheenkryyni, eli ohjaukseen lähetykset eivät vain suostu koiralle tarpeeksi hyvin maistumaan.


Heinäkuun alkupuolella jouduin takaisin töihin, mutta koiran kanssa on silti tullut touhuiltua melkolailla. Olemme melkein joka ilta käyneet Haltialassa lenkillä ja tehneet aina pientä harjoittelua samalla. Muutin ohjaukseen lähetyksen harjoittelutapaa hieman ja siellä suunnassa tuntuisi tapahtuvan (pientä) edistystä. Sen sijaan, että motivoisin ohjauksia aina viemällä noutoesineen koiran nähden hakupaikalle olen välillä lähettänyt koiran sokkona eteenpäin. Jos se lähtee etenemään oikein, olen heittänyt tennispallon sen nenän eteen. Sanomattakin on selvää, että tällä tavalla ei kovin pitkiä linjoja tehdä, mutta pääsimmepähän vähän harjoittelussa eteenpäin.

Nomesta puheenollen: ajattelin potkaista homman käyntiin koerintamalla ja lopettaa ainaisen jahkailun. Mangon eka Nome-startti on ensi sunnuntaina Antskogissa. Omasta mielestä se ei ole valmis, mutta ehkä se ei ole sitä ikinä. Menestyminen on kiinni auringonpilkuista ja kuunkierrosta. Hieman jännittää, mutta annetaan koiralle mahdollisuus.


Loppukevennyksenä voisin kertoa, että olen taas tavannut Mangon pentuja. Murmeleista on tullut pieniä leijonanpentuja. Pari viikkoa sitten näin peräti kolme kappaletta Tuomarinkylässä: Edin, Elsan ja Callen. Viime sunnuntaina törmäsimme vielä uudestaa Elsaan, joka oli lenkillä Wiivin (Mangon sisko-puoli) ja emäntänsä Helenan kanssa. Mango heilutti pennuille häntää ja taisi ohimennen antaa pusunkin, mutta siihen ne äidinvaistot sitten loppuivatkin. Wiivin kanssa painiminen oli huisisti hauskempaa.

Kuvat: pari ekaa napsin mökiltä ja alimmaisen Copyright kuuluu Mirja Ikoselle. Kiitos kuvasta Mirkku ;)