Ramppikuumetta ilmassa

Paljon on taas vettä virrannut Vantaanjoessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Mango on todennäköisesti ollut tekemisissä melko ison osan kanssa siitä vesimäärästä. Älkää siis ihmetelkö alajuoksulla jos vastaan kelluu keltaisia koirankarvoja.




Kesäkuussa vietin lomaa. Loma alkoi juhannuksena ja Mango pääsi elämänsä pisimmälle veneretkelle: Helsingistä Tammisaareen ja takaisin. Koira ei mitä ilmeisimmin nauttinut pomppuisista venekyydeistä (se hyppäsi Porkkalan selällä Markon syliin turvaan), mutta Tammisaaressa sillä tuntui olevan hauskaa. Se osallistui juhannushulinoihin täysillä ja oli jussin jälkeen vähintään yhtä väsynyt kuin isäntäväkensä. Montaa lepopäivää ei koiralle suotu, vaan se pakattiin parin päivän köllöttelyn jälkeen autoon ja kuljetettiin mökille. Mökillä Mangoa vastassa hyppi Dolly ja Hamppu, joiden kanssa se riehuikin lähes taukomatta koko seuraavan viikon. Yritin ujuttaa väliin muutaman nome-harjoituksen ja niissä onnistuttiin auttavasti.




Helsinkiin palattuamme jatkoimme heti harjoitelua. Treenasimme Ammin+Brien ja Kirstin+Rosan kanssa Espoossa erittäin (ihmiselle) haasteellisessa suomaastossa. Teimme markkeerauksia ja ohjauksia vedessä ja maalla (jos sitä maaksi voi sanoa). Harjoitukset menivät melkein nappiin. Ikuinen murheenkryyni, eli ohjaukseen lähetykset eivät vain suostu koiralle tarpeeksi hyvin maistumaan.


Heinäkuun alkupuolella jouduin takaisin töihin, mutta koiran kanssa on silti tullut touhuiltua melkolailla. Olemme melkein joka ilta käyneet Haltialassa lenkillä ja tehneet aina pientä harjoittelua samalla. Muutin ohjaukseen lähetyksen harjoittelutapaa hieman ja siellä suunnassa tuntuisi tapahtuvan (pientä) edistystä. Sen sijaan, että motivoisin ohjauksia aina viemällä noutoesineen koiran nähden hakupaikalle olen välillä lähettänyt koiran sokkona eteenpäin. Jos se lähtee etenemään oikein, olen heittänyt tennispallon sen nenän eteen. Sanomattakin on selvää, että tällä tavalla ei kovin pitkiä linjoja tehdä, mutta pääsimmepähän vähän harjoittelussa eteenpäin.

Nomesta puheenollen: ajattelin potkaista homman käyntiin koerintamalla ja lopettaa ainaisen jahkailun. Mangon eka Nome-startti on ensi sunnuntaina Antskogissa. Omasta mielestä se ei ole valmis, mutta ehkä se ei ole sitä ikinä. Menestyminen on kiinni auringonpilkuista ja kuunkierrosta. Hieman jännittää, mutta annetaan koiralle mahdollisuus.


Loppukevennyksenä voisin kertoa, että olen taas tavannut Mangon pentuja. Murmeleista on tullut pieniä leijonanpentuja. Pari viikkoa sitten näin peräti kolme kappaletta Tuomarinkylässä: Edin, Elsan ja Callen. Viime sunnuntaina törmäsimme vielä uudestaa Elsaan, joka oli lenkillä Wiivin (Mangon sisko-puoli) ja emäntänsä Helenan kanssa. Mango heilutti pennuille häntää ja taisi ohimennen antaa pusunkin, mutta siihen ne äidinvaistot sitten loppuivatkin. Wiivin kanssa painiminen oli huisisti hauskempaa.

Kuvat: pari ekaa napsin mökiltä ja alimmaisen Copyright kuuluu Mirja Ikoselle. Kiitos kuvasta Mirkku ;)