Jäähyväiset (itkuvaroitus)

Istuskelen olkkarin sohvalla. Istun siinä kohtaa, josta yleensä pystyi koskettamaan Mangoa jos roikutti oikeaa jalkaa sohvan reunalta. Olen hieman väsynyt koska vietin viime yön lattialla lasten varapatjalla koiran kanssa vierekkäin. Mangokaan ei nukkunut kovin hyvin. Kipujen tai kipulääkkeiden takia se läähätti, kuolasi ja vaihtoi asentoa monta kertaa. Puoli viiden maissa Mango vikisi hieman, joten kannoin sen (33,5 kg nykyisin) alakerran kautta ulkoilemaan. Emme kuitenkaan päässeet kuin parikymmentä metriä ovelta. Istuimme pellon reunalla ja katselimme lokkien parveilua läheisellä pellolla.

Aamulla Mango heräsi ajoissa lasten kanssa. Itse tuhlasin pari tuntia viimeisestä yhteisestä päivästämme ja menin omaan sänkyyni nukkumaan. Kömmin ylös hieman ennen yhdeksää. Aamupalamysli oli jäädä kurkkuun kiinni koska tiesin, että sen jälkeen pitäisi tehdä puhelu Mangon kasvattajalle.

Pystyin soittamaan puhelun ja puhumaan suhteellisen selkeästi. Määräajaksi asetettiin kello 14. Olimme molemmat väsyneitä, joten torkuskelimme olkkarin lattialla. Mango kyyhötti kainalossani ja minä rapsutin ja paijasin sydämeni kyllyydestä. Haimme aina välillä pari nakin palaa ja leikimme kaninturkilla, johon Mango on aina ollut aivan hulluna. Vanhempani tulivat yhden maissa hyvästelemään Mangoa ja hoitamaan lapsia. Kaikilla oli pala kurkussa. Mango koki velvollisuudekseen yrittää lohduttaa ja kyöhnäsi jaloissa.

Teimme ennen lähtöä pienen kävelylenkin kolmisin Hannan ja Mangon kanssa. Mango piristyi ja otti jopa juoksuaskeleita perässämme. Tämä pisti ajatukseni todella sekaisin. Ryhdyin epäilemään päätöksemme järkevyyttä ja punnitsemaan lisäaikaa.

Saavuimme lääkäriasemalle hyvissä ajoin. Mango hangoitteli ensin hieman vastaan, mutta Mangon kasvattaja Mirkku oli paikan päällä ja Mango könkkäsi loppujen lopuksi mielellään sisälle. Juttelimme hetken. Vaikka Mango oli meidän koira, tuntuu että loppujen lopuksi päätös sinetöitiin kolmisin.

Mango söi vielä aimo annoksen Sörkän Prinsessoja (nakkimerkki). Juttelimme, itkimme ja nauroimme yhdessä. Rapsuttelimme, halailimme ja istuimme hiljaa. Lopulta aika oli tullut. Mango nukahti syliini ja tunsin kädelläni kun sen sydän lopetti toimimasta.

Nyt ei tarvitse miettiä ja jännittää onko koiralla kipuja ja onko sen elämä hyvää ja mikä paikka ehkä hajoaa seuraavaksi. Nyt on jäljellä enää muistot ja suunnattoman tuntuinen ikävä. Ehkä sitä voi helpottaa kirjoittamalla aina välillä jonkun muiston tähän blogiin.

Missä on damikassi?

Meitä on nyt 4 ja koira. Viimeisin perheenlisäys tuli elokuun alussa ja olen ottanut nyt sen kannan, että seuraava tulokas, jos niitä nyt vielä tulee, on varustettu neljällä jalalla. Toistaiseksi vapaa-ajan allokointi ei kuitenkaan taida tuottaa ongelmia, joten parempi pysyä labbiskerhon nettisivujen pentulistoilta poissa. Kerrottakoon kaikesta huolimatta, että Ihanalle Unalle on astutus suunnitteilla seuraavasta juoksusta.

Meidän perheen kesä on sujunut pääasiassa koirattomana. Mango on viettänyt melkein koko kesän mökkeilemässä vanhempieni luona. Arki on ollut helpompaa, mutta haittapuolena ovat olleet ajoittaiset haikeuskohtaukset, joita on ollut puolin ja toisin. Mango on mököttänyt mökillä aina kun olemme lähteneet takaisin kaupunkiin ja kotonakin ollaan kaivattu lenkkikaveria ja rapsuteltavaa.

Kun koira lopulta lopetti lomailunsa tämän viikon alussa, palasi se kotiin juoksuisena, mutta pirteänä ja riehakkaana. Vaikka onkin mieleltään virkeä, koiran on olemus ehkä hieman lässähtänyt mökkielämän seurauksena. Jonkinlainen kuntokuuri taitaa olla paikallaan. Koska koiralla kuitenkin tuntuu riittävän intoa, päätin ottaa tänään damit mukaan iltalenkille. Kymmenen minuutin etsinnän jälkeen damikassi löytyi kaapin perältä ja Mangon häntä nousi innokkaasti pystyyn kun se havaitsi mitä lähdemme tekemään.

Mitään kauhean vaativaa kuviota emme lähteneet suorittamaan. Kokeilin hieman linjalle lähettämistä, jonka motivointi onnistui hyvin kanidamin avulla. Muutama hämärämarkkeerauskin onnistui ja pieni haku rapsipellossa. Ehkä pitää jättää damikassi esille myöhempää käyttöä varten.

Lokakuun alussa olisi tiedossa metsästysreissu Lieksaan. Katsotaan olisiko Mangosta mukaanlähtijäksi.

Kesä on täällä taas

Sipoonkorven kansallispuistosta ja viereisestä Bisajärven ulkoilualueesta on tullut Mangon ja minun vakiopaikka. Talvella ulkoilu on lumen takia rajoittunut lähinnä Kalkinpolttajan reitin kiertämiseen ja lumikenkäilijöiden jälkien seuraamiseen. Syksyisin olemme tuoneet jokaiselta lenkiltä pienen muovikassillisen suppilovahveroita ja kevään tutkimusmatkat olen hyödyntänyt hyvien maastopyöräreittien bongailuun.

Pieni miinus Sipoonkorvessa on se, että Mangolle ei tahdo löytyä kunnollisia uintipaikkoja. Tai oikeastaan uintipaikkoja löytyy, mutta ei sellaisia, joiden jälkeen koiran voisi heittää puhtaana auton perään. Kalkkiruukista voi polkuja pitkin kävellä melkein huomaamattaan Kuusijärvelle asti. Tosin jos sattuu poikkeamaan polulta, on todennäköistä löytää itsensä ja koiransa suosta tai läpitunkemattomasta kuusikosta.

Eilisestä, eli sunnuntaista käytimme kolme tuntia taas Bisajärven maastoissa. Mangolla oli kaverina Milo-kultainennoutaja, joka oli meillä muutaman päivän hoidossa. Kolme tuntia menikin hujauksessa turvemössössä ryömiessä, havunneulasissa peuhtaroidessa ja käen kukkumista kuunnellessa. Todellinen tenkkapoo kuitenkin koitti kotona, kun Milon turkista löytyi vaikka mitä matkan varrella eteen sattunutta.

Kuvia seikkailusta löytyy täältä

Ps. Piiitkästä blogikatosta huolimatta Mango on yhä keskuudessamme, voi hyvin ja on oma ihana itsensä. Koiraharrastustoiminta tosin on nyt ollut muun elämän ruuhkavuosista johtuen ollut hieman katkolla.

Hyvää joulua, uuttavuotta, pääsiäistä yms...

Blogipäivitysten välissä on vierähtänyt kokonainen vuosi tai jos Mangolta kysytään, niin seitsemän vuotta. Vuosi on koiraharrastamisen osalta hiljainen. En enää tämän vuoden puolella jatkanut yhdistyksemme nome-toimikunnassa ja koiran kanssa treenitkin on varmaan laskettavissa yhden ihmisen sormilla. Emäntäkin on jo patistellut tekemään pakkaseen tilaa poistamalla sitä jo toista vuotta täyttäneitä lintuja.

Viime syksyn kohokohtiin kuului metsästysreissu Lieksaan ja Kuhmoon. Mango pääsi töihin ja isäntäkin sai saalista. Samanlainen reissu on toivottavasti edessä tänä syksynä. Raportoidaan siitä sitten myöhemmin.

Talvi oli taas kylmä ja lunta riitti. Mangolle tämä sopi enemmän kuin hyvin. Pingviiniliu'ut ja delfiinisukellukset hangessa olivat jokapäiväinen harrastus. Liikunnantarpeesta huolehdittiin esimerkiksi heittelemällä kevyttä lentopalloa nietoksiin. Mango juoksi palloa hakemaan aina yhtä innokkaasti ja jätti koiran levyisiä uria hankeen. Uusin perheenjäsenemme erottautui Mangon liikkumistavasta joulun tienoilla ja ryhtyi kulkemaan lähes pelkästään takajaloillaan. Tästä aiheutui puolin ja toisin kaikenlaisia kommelluksia. Liian tuttavallista lasta ei pääsekään enää niin helposti karkuun ja toisaalta touhottava labradori taklaa kolminkertaisella painollaan pikkulapsen aika huomaamatta.

Keväällä aloitettiin uimakausi heti kun jäät häipyivät. Huomattiin samalla, että koiran elopaino oli talvella hypähtänyt muutaman kilon ylös päin. Pikkuihmisen ruoan tähteet ja hieman vähempi liikkuminen olivat ilmeisesti tehneet tehtävänsä. Liikunnan lisäys ja tarkemmat ruokailut pudottivat painon kuitenkin takaisin lähelle kolmeakymppiä. Loppukeväästä koimme myös muutamia hätäännyksen hetkiä kun koiralle tuli akuutti vatsatauti, joka tuntui rasittavan Mangoa todella rankasti. Mango piti nesteyttää kahteen otteeseen ja se joutui viikon lääkekuurille. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Mangon liikkeistä on pysynyt kesäkuun alusta alkaen hyvin perillä kun on vain seurannut karvan pöllähdyksiä. Koira tiputti varmaan kaikki karvansa viimeisen parin kuukauden aikana ja näytti jossain vaiheessa käyttölinjaisen labradorin ja kiinanharjakoiran sekoitukselta. Mango vietti kesällä noin kuukauden yhteen pötköön mökillä, jossa hyttyset ja paarmat yrittivät hyödyntää karvatonta olotilaa. Mangoa se ei kuitenkaan haitannut. Mökillä on ihana möllöttää ja leikkiseuraakin riitti kun serkkuni bokseri Cia tuli kyläilemään.

Sittemmin pulahdukset savolaisiin järviin ovat taas vähentyneet ja korvautuneet viilentävillä uintiretkillä Keravanjoessa. Mangon isännän tavoitteena on nyt lisätä hieman damien ja pillin käyttöä ja valmistautua tuleviin metsästyskoitoksiin.

Kiirettä pitää

Kuten blogin päivitysnopeudesta voi ehkä päätellä, on elämä Mangon perheessä ollut melko kiireistä. Tämänkin tekstin kirjoitus on aloitettu näköjään kesäkuussa, mutta julkaisu venyi heinäkuun puolväliin. Mango on ollut energinen ja hieman harmittaa, että sen kanssa ei ole ehtinyt paljoa treenaamaan tai kokeisiin. Kotiniityllä on kuitenkin saatu jotain pientä tehtyä ja ohjauksissa on hieman edistytty.

Toukokuun loppupuolella koira aloitti tiputtamaan karvojaan ja niitä pöllysi pitkälti yli juhannuksen. Karvavuori siirtyi jo ennen juhannusta vanhempieni kanssa mökille jossa se onkin vietellyt kesälomaansa jo kuukauden verran. Mökkireissujen yhteydessä jälleennäkeminen on aina yhtä riemukasta ja eroaminen yhtä vaikeaa. Heinäkuun alusta lähtien vietimme mökillä puolitoista viikkoa ja eilen kun lähdimme taas kotiin, mökötti Mango sydäntä särkevästi. Ensi viikolla perheen kaksijalkaiset lähtevät kuitenkin naapurimaahan reissulle, joten mökkihoito jatkuu vielä viikon ajan.

Mökillä parasta on tietenkin uiminen. Helle on kova ja koira on vähintään puolet päivästä turkki märkänä. Onneksi turkki on sen verran ohentunut, että se kuivuu nopeammin ja hiostaa vähemmän. Siskoni koira oli Mangon seurana muutaman päivän ja se toi hieman lisää vauhtia ajanviettoon. Täysin ilman haavereitakaan ei selvitty. Rannassa juostun rallin päätteeksi Mangon etujalan varpaassa roikkui vanha uistin. Viehe oli ilmeisesti jäänyt joskus rantakivikkoon ja tarttui sieltä kyytiin. Eläinlääkärille tehdyn reissun jälkeen syötiin kymmenen päivää antibiootteja, mutta muuten toipuminen oli nopeaa.

Paljon on taas vettä virrannut

Huhtikuu on hujahtanut puoleen väliinsä ja lumi häipyi maisemasta jopa nopeammin kuin ilmestyi. Mango vaihtoi kesäturkkiin melkein heti kun joen jäässä oli koiran mentävä aukko. Jos kaikkea ulkoilutusta ei halua tehdä remmin kanssa, on koiran kuivana pitäminen melkein mahdotonta. Ihan kuin Mango tarkkailisi ulkoiluttajansa tutkaa herkeämättä ja heti jos hetkeksi herpaantuu, on koira vilistämässä pää viidentenä jalkana kohti jokea. Tilastollisen tutkimustyön johtopäätöksenä olen huomannut, että joka kolmannella kerralla sen saa pysäytettyä jos oikein kovaa karjuu.

Nome-harjoittelu ei ole sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Mangon tavaksi käynyt juoksudepis on rajoittanut treenisessiot aina pariin ohjaukseen tai markkeeraukseen. Isännällä sen sijaan on jos jonkinlaista nome-viritystä. Menneenä viikonloppuna olin mukana järjestelemässä WT-koetta. Parin viikon päästä organisoimme Uudenmaan Ohjuksen ja lisäksi on tiedossa treenijärjestelyitä, riistapäivää, varustekauppaa ja nome-toimikunnan kokousteluja.

Mangosta on muuten tullut täti. Sen sisko Nala sai neljä keltaista pentua. Pentujen isä on Ullan C-P. Pentuja tuntuu nyt tupsahtelevan siellä ja täällä. Mangollekin on pian tulossa uusi ruskea koirakaveri. Kaveri ei tosin tule samaan talouteen (isännän kroonisesta pentu-kuumeesta huolimatta). Ihmispennun kanssa riittää vielä tekemistä joksikin aikaa.

Kuva 5.4.2010 - "Ottakaahan vaan tämä hihna pois, niin juoksen suoraan jokeen"

Päivän linkkivinkki

Hauska selviytymistarina karanneesta vetokoirasta.