Sukat hukassa

Mango ei tykkää kierreportaista. Viimeksi alkusyksyllä se liukastui rappusissa niin, että ei halunnut enää kulkea niissä. Tällaisiin ongelmiin keksimme ratkaisuksi lasten jarrusukat. Sukat etujalkoihin aina kun pitää kävellä alas, ja meno meno maistuu taas. Menettelytapa on kuitenkin tuonut yhden ongelman: sukkia kuluu ja hukkuu aika paljon ja tarpeeksi pieniä on vaikea löytää. Hanna on onneksi löytänyt jostain kaksi paria juuri sopivia, valkoisia sukkia. Niihin ei tarvitse viritellä kuminauhoja ympärille ja jarrunystyröitä on tarpeeksi paljon. Hävitin kaikki neljä kappaletta pihalle loppusyksyllä, mutta lumien sulettua löysin niistä kolme.

Pari iltaa sitten lähdin koiran kanssa iltalenkille. Valkoiset sukat puettiin jalkaan asianmukaisesti, mentiin ulos, rähjättiin pupuille, nuuskuteltiin ja tultiin jonkin ajan päästä takaisin kotiin. Seuraavana aamuna sukkia ei löytynyt mistään. Ne olivat joko tippuneet illalla taskustani, tai olin unohtanut ottaa ne Mangon jaloista pois. Kävelin eilen saman lenkin ja yritin etsiä sukkia tuloksetta. Valkoiset sukat häviävät lumeen aika täydellisesti.

Kuinka ollakaan Hanna löysi tänään yhden sukan. Se oli kävelytiellä ja osui vahingossa Hannan näkökenttään. Sukka pistettiin taskuun, ja matka jatkui. Kotiovelle päästyään Hanna kiinnitti huomionsa Mangoon, jolla oli jotain suussaan. Varmaan arvaattekin mikä se oli - Tietenkin se toinen hävinnyt sukka!

Kylmää keliä ja hämmentäviä hommia

Lauantaina oli upea pakkaspäivä ja matkustin illansuussa Haltialaan. Pitkäkosken suunta tuntuu olevan tällaisina päivinä hiihtäjien valtaama ja peltojen reunaa pitkin on vaikea kävellä. Kiersimmekin nyt koiran kanssa ryteikkölenkin kalastajien polkuja pitkin. Poluilla tapasimme yhden vastaantulijan, joten tilaa oli mukavasti. Napsin joen varressa muutaman valokuvan ja lisäisin ne Haltiala-Pitkäkoski -kansioon.

Aikaisemmin päivällä ohjelmaan kuului Mangon siemennys. Homma hoitui kai suht helposti. Tosin Hanna oli melkein yhtä hermostunut kuin Mango ja joutui poistumaan paikalta kesken toimenpiteen. Mango siis hermoili myös. Se kiemurteli, ulisi ja tärisi, mutta alistui lopulta kohtaloonsa. Kun Hanna oli siirtynyt odotushuoneen puolelle, lopetti Mango kiemurtelun ja ulinan, ja haki lohtua työntämällä kuononsa kainalooni. Ehkä se oli vaistonnut Hannan hermostuneisuuden.

Mango ei onneksi ole pitkävihainen. Heti 10-15 minuuttia kestäneen operaation jälkeen Hanna ansaitsi veikeät hännänheilutukset ja minullekin heiluteltiin taas häntää kun Mango päästettiin autosta kotipihalla.