Stereona taas

Meillä on ollut taas ilo pitää Lunaa vieraanamme muutaman päivän ajan. Kuten kirjoittelinkin aikaisemmin, olisi Lunan kanssa tarkoitus osallistua Antskogin taipumuskokeisiin parin viikon päästä. Harjoittelu on sujunut kohtuullisen hyvin. Tosin ensisijaisena tavoitteena on nyt ollut lähinnä havaita mahdollisia ongelmia yhteistyössä.

Suuria ongelmia ei ole esiintynyt. Lähinnä hieman väärinkäsityksiä, koska äiti ei luonnollisestikaan toimi aivan samalla tavalla kuin tyttärensä. Oikeastaan ainoa huoli minulla on hakuruudusta. Lunan työskentelyinto heilahtelee hieman enemmän kuin Mangon. Siinä missä Mangon hakutyöskentely on viime aikoina lähtenyt vauhdikkaasti ja hiipunut tasaisesti, on Lunalla ajoittaisia täys-stoppeja. Se saattaa palauttaa kaksi damia ja jää sitten viiden metrin päähän nyhjäämään. Minuutin parin odottelun jälkeen sen saa usein lähetettyä taas täydellä vauhdilla ruudun takaosaan asti. Mirkun ja Ullan kommenttien mukaan Lunaa pitäisikin painostaa takaisin ruutuun, jotta luovuttamismentaliteetti ei menisi selkärankaan.

Koska harjoitusaika on rajallinen, ei meillä ole ollut aikaa hieroa lähetyksiä tarkoiksi.
Luna saattaa lähteä ruutuun poiketen 90 astetta osoittamastani suunnasta ja usein se lähtee seuraavaan hakuun ennen kuin ehdin edes lähettää. Tämä ei sinänsä ole ongelma, kunhan koira palauttaa tavaraa. Mieleeni kuitenkin juolahti, että voisiko empimiskohtaukset johtua epätietoisuudesta: koira säntää ruutuun ja ryhtyykin sen jälkeen miettimään, että mitäköhän siltä taas odotettiinkaan. Ennen tarkkoja lähetyksiä täytyisi saada perusasento ja maltti kuntoon, ja niitä ollaan myös hieman harjoiteltu.

Vesinoutoja olemme harjoitelleet pariin otteeseen. Niissä ei ole ongelmia näkynyt. Ullan suosiollisella avustuksella, saimme myös laahausjäljen tehtyä. Alku oli mielenkiintoinen: Luna ei lähetyksessä suostunut haistelemaan lähtömakausta. Kun päästin sen irti, säntäsi se jäljen kulkusuunnan sijasta loppumakauksen vieressä tiellä odottavaa Ullaa kohti. Kymmenen metrin päässä se koukkasi takaisin metsään, ilmeisesti jäljelle ja suunnisti suoraan kanille. Sekavuutta lisäsi vielä se, että ensin luulin sen juoksevan suoraan tietä pitkin Ullan luokse ja yritin kutsua sitä takaisin. Onneksi se ei totellut. Vaikka lähettäminen meni hieman mielenkiintoiseksi, oli lopputulos hyvä. Luna käyttää vahvasti ilmavainua ja eipä sen silloin tarvitse millilleen jäljellä kulkea.

Arki on kahden koiran kanssa ollut iloista, mutta ajoittain myös hermoja raastavaa. Koiran kanssa elämisen ilot ja pikku hankaluudet on eletty stereona. Esimerkkinä voin kertoa eilisen iltapäivälenkin tapahtumia. Lähden ovesta ulos ja korjaan hetken päästä stereopökäleet naapurin nurmikolta. Ylitämme läheisen tien ja keskellä tietä päättää Mango ryhtyä nylkyttämään emäänsä. Kaivan rautakangen takataskusta ja saan koirat eroon toisistaan ilman, että jäämme lähestyvän bussin alle. Tien toisella puolella Luna antaa samalla mitalla takaisin ja hyppää Mangon selkään. Luna onneksi irrottautuu lempeämmin ottein ja saamme nopeasti jatkettua matkaamme.

Seuraavat parikymmentä minuuttia sujuvat muutamaa nylkyttämisepisodia lukuun ottamatta aika hyvin. Päästän koirat välillä vähän telmimään vapaana, mutta lämmin ilma ei houkuta niitä mihinkään suurempiin riehumisiin. Kun kytken ne takaisin hihnaan, riehaantuu Mango kuitenkin taas painimaan ja onnistuu työntämään alaleukansa Lunan kaulapannan alle kierähtäen samalla 180 astetta ympäri. Lopputuloksena on umpisolmu, jossa toisella pihisee henki ja toisella on leuka jumissa. Onneksi saan pidettyä kaksikon rauhallisina ja solmu aukeaa vajaan minuutin selvittelyn jälkeen. Erilaisia kymmenen jalan ja kahden remmin solmuja on viime päivinä selvitelty, mutta ei vielä tällaista, jossa on leukakin mukana.

Istahdan vähäksi aikaa puiston penkille ja koirat jäävät varjoon makailemaan hihnoissaan. Hetken päästä olen uppoutuneena tekstarin kirjoittamiseen, kun kaksi erittäin vaarallisen näköistä pikkupoikaa juoksee ohitsemme alle kymmenen metrin päästä. Tämähän on niin hälyyttävä tilanne, että niille pitää rähistä ja sännätä heidän peräänsä. Vasen käteni venyy noin 10 senttimetriä yllättävästä kahden koiran nykäisystä, jonka jälkeen koirat kuulevat kunniansa.
Paluumatkalla otetaan taas nylkytystuokio keskellä tietä. Onneksi useimmilla lenkeillä on vähemmän tapahtumia.

Yhden koiran kanssa lenkkeillessä ei ole tarvinnut kiinnittää niin paljon huomiota "remmikuriin". Nyt kahden koiran kanssa hihnakäyttäytyminen on paljon tärkeämpää. Vaikka Luna kävelisi nätisti, saattaa Mango provosoida sen kiehnäämään. Lunan kanssa taas koirien ohitukset ovat välillä vaikeita. Namin kanssa ne menevät hyvin, mutta sitten onkin kaksi koiraa kilpailemassa namista.

Keskinäisistä kiehnäyksistään huolimatta Mango ja Luna ovat selvästikin tiimi. Ne puolustavat toisiaan koiraporukassa, seuraavat toisiensa liikkeitä, nukkuvat vierekkäin ja näyttävät yleensäkin nauttivan toistensa seurasta. Ehkä meidänkin perheessä on joskus kaksi koiraa. Tosin asunnon on vaihduttava tätä ennen hieman paremmin tarkoitukseen sopivaksi.