Mangon poismenoa on sulateltu jo kuukauden päivät. Alkupäivien ahdistus vaihtui nopeasti kaipaukseksi. Kaipaus on vaihtumassa lämpimiksi muistikuviksi, joiden ei haluaisi haalistuvan, mutta jotka tuntuvat päivä päivältä hieman kaukaisemmilta. Haamukoira on kuitenkin läsnä lähes joka päivä. Joskus keltainen tyyny muuttuu silmäkulmassa koiraksi. Iltaisin nukkumaan mennessä kävelee ylivarovasti sängyn päädy ohi, ettei astu nukkuvan koiran päälle. Samoin kotiin tullessaan aina hetken odottaa kuulevansa seinään paukkaavan hännän tai kynsien rapinan parketilla.
Mangon lähtöön vaikutti pari eri tekijää. Sillä havaittiin puolitoista vuotta sitten munuaisten vajaatoiminta. Saimme munuaisarvojen heikkenemisen pysähtymään erikoisruoan avulla. Tämä erikoisruoka ei sisältänyt juurikaan proteiinia, ja se vaikutti Mangon lihaskuntoon. Samoin munuaisten vajaatoiminnan takia tavalliset kipulääkkeet eivät sopineet Mangolle. Eräänä iltana heinäkuun alussa olimme nuoremman poikani ja Mangon kanssa iltalenkillä. Olimme kävelleet noin kilometrin lenkin kun tapasimme nuoren Tupu-labradorin isäntineen. Mango innostui juoksentelemaan Tupun kanssa kunnes se yhtäkkiä lopetti juoksun ja linkutti luokseni kolmella jalalla. En ajatellut paljoakaan vielä haverista, vaan könkkäsimme kotiin lepuuttamaan jalkaa. Kun vaiva ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan aamullakaan, soitin Mangon kasvattajalle Mirkulle, joka on eläinlääkäriasemalla töissä. Mirkku arvasi oireiden perusteella jo puhelimessa, että nyt on sattunut pahasti.
Lääkäriasemalla Mango nukutettiin ja jalka kuvattiin. Mitään luustovammoja ei näkynyt vaan arvio oli katkennut polven ristiside. Leikkaushoito olisi mahdollinen. Hintaa olisi ilmeisesti tullut pari tuhatta euroa. Leikkauksen jälkeen olisi elettävä varovasti useampi viikko. Lisäksi olisi melko suuri riski, että toisen takajalan polvi menee myös koska se rasittuu tuplasti kun koira hyppii kolmella jalalla. Tämä kaikki tuntui melko raskaalta jo hieman ikääntyneelle koiralle. Tuntui raastavalta miettiä, että ei haluaisi koiran kärsivän, ei haluaisi elää siinä epävarmuudessa ja epämukavuudessa useaa viikkoa. Toisaalta mielessä poukkoili ajatus, että rakkaalle koirallemme pitää antaa mahdollisuus.
Koiran ottaminen ja omistaminen ei ole järjellä tehtävä valinta. Koiraan menee paljon rahaa, se sitoo vapaa-aikaa, sotkee paikkoja, sairastuu ja sen kanssa on ulkoiltava satoi tai paistoi. Tällä kertaa järki kuitenkin voitti päätöksenteossa. Silti ottaisin sen keltaisen koheltavan pennun takaisin millon vain ja aloittaisin tämän yhdeksän vuoden mittaisen taipaleen alusta.
Koirattomuus on jättänyt meidän arkeen tyhjiön. Ajankäytöllisesti tyhjiö on toki lapsiperheessä helppo täyttää, mutta kun koiraan on kerran tottunut, olisi sellainen oltava. Tähtäimessä on hankkia pentu ensi vuonna ja sopivien pentuesuunnitelmien kartoitus on aloitettu. Rotu on 80% varmuudella labradori. Viisitoista prosenttia on varattu kultaiselle ja viisi springerille. Väri ja sukupuoli on vielä auki, mutta tällä kertaa tavoitellaan ehkä hieman käyttöpainotteisempia sukujuuria.
